Heti alkuun pahoittelut hiljaiselosta. Tarkoitus oli kyllä päivitellä kuulumisia viikon varrella, mutta nyt ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa.
Käytän nyt häpeilemättä tätä ärsyttävää “ruuhkavuosi” -termiä. Koska siltä tämä ainakin tuntuu. Ja keväisin meidän perheessä eletään oikein ruuhkavuosien aallonharjalla. Tästä viikosta on jäänyt mieleen lähinnä aikaiset aamuherätykset, töistä suoraan kampaamaan tyttöjen tukkia, suoristamaan mekkoja ja leipomaan piirakoita konserttiin. Kevätjuhlat, kahvikonsertit ja synttärit on aina perinteisesti peräkkäisinä iltoina. Joka ilta jotain. Niin paljon, ettei perässä meinaa pysyä.
Harmillista sinänsä, että sitten sitä ahtautuu kuumaan juhlasaliin katsomaan pikkuisensa esiintymistä, mutta huomaakin itkevänsä väsymyksestä, eikä liikutuksesta. Kun toisinaan kaikki vaan on too much.
Ehkä lähestyvä kesälomakin saa kaiken tuntumaan hiukkasen raskaammalta. Neljä herätystä enää. Vaikka enhän mä laske. Enpä.
Ensi viikkoon mahtuu vielä muutama muistettava, palaveria, leirikoulua, synttärit ja lakkiaiset. Mutta lomalle en sovi mitään. En päätä tehdä mitään. En pestä mattoja, en ikkunoita. En tehdä mitään, mikä ei tunnu rentouttavalta ja mielekkäältä. Jos jotain nyt tarvitsen, niin nimenomaan irtautumisen tästä kaikesta. Aikatauluista ja säätämisestä.
Tarkoitukseni ei nyt ollut valittaa. Vaikka siltä ehkä kuulostaakin. Uuvuttaa vaan just nyt hiukan. Ja uskoisin, että siellä langoilla roikkuu muitakin mekonhelmojen silittäjiä ja juhlakenkien kaivajia, jotka jo odottaa kevään kinkereiden loppumista..?
Kuvat on viikon takaa. Näyttää ihan siistiltäkin! Arvatkaa näyttääkö enää..? 😉
Nyt painun pihahommiin! Ja lupaan taas päivittää ahkerammin, kunhan kevätsäädöt on saatu kunnialla päätökseen.
-Päivi-
P.S. Kiitos kaikista reissuvinkeistä, joita sain edellisen postauksen tiimoilta paljon facebookiin ja ihan sähköpostiin asti! 🙂
