Viimeinen kouluviikko. Aavistuksen sekava ja kaoottinen meininki. Muksuilla on muurahaisia pöksyissä ja touhu vastaa monilta osin varmaan apinatarhan syöttöhetkeä. Kikatusta, hepulia ja aivan ihme kikkailua. Kyl te tiiätte. Rasittavaa.
Tänään sai viimeinen nakkilapsi eskaritodistuksensa. Helpotus on päällimmäinen tunne. Mieli on myös iloinen ja odottavainen. Syksyllä alkaa taas vähän uudenlainen vaihe meidän elämässä.
Saatoin aavistuksen tuuletellakin kevätjuhlan jälkeen. Viimeiset päikkykinkerit ja kohta kellokorttirumba on ohi. Vaikka olen erityisesti tästä nykyisestä hoitopaikasta tykännyt oikeasti, tunnen silti suurta huojennusta.
Useamman kuin kerran kuulin myös vihjaukset “iltatähdistä” ja “äläs nyt vielä”. Mutta jos jostain asiasta olen varma, se on tämä. Kyllä aika hurja galaksien räjähdys ja prinssi uljaaseen retkahtaminen saisi tapahtua, että lähtisin kaikkeen uudestaan alusta. Olen niin valtavan ylpeä ja onnellinen noista kolmesta, terveestä, hienosta lapsesta, etten edes uskaltaisi aloittaa alusta. Enkä halua. Geenit on jatkettu (sorry, kids!) ja kolme veronmaksajaa synnytetty. Aina on joku, jonka kaapata syliin. Ja ikuinen huolikin, check.
Huomenna tämä samainen tirriäinen “eputetaan” muiden samanikäisten kanssa. Tiedossa siis lisää kosteita silmäkulmia ja ehkä aavistus kuitenkin haikeuttakin. Vaippahoususta on kasvanut jo iso tyttö.
Missä välissä näin pääsi käymään?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
?
<3
Onnea äidillekin, kurahousuhelvetti on virallisesti ohi. Olet kuohuvaiset ansainnut. 🙂
Ristiriitaista, toisaalta sitä niin iloitsee lapsien kasvusta ja tietyllä tavalla elämän helpottumisesta, mutta toisaalta oon niin iloinen että saan vielä sen pahnanpohjimmaisen nuuskutettavaksi. Sen viimoisen ihanan pienen rimpulan, jonka kurahousuuhmakiukkuripulikihomatoyövalvomisista lupaan naut..menettää hermoni aivan kuten kahden aiemmankin kohdalla. 😉
Sehän tässä on, että aina kun näistä uskaltaa ääneen olla helpottunut, joka tulee ja muistuttaa, että “tuostahan se huoli vasta alkaa”. Mikä on tietysti tottakin.
Mutta yövalvomista, vaippoja tai takapuolten pyyhkimistä ei tuu ikävä. 🙂
Meilläkin 3 lasta ja vika lähtee syksyllä koulutielle. Mä en osannu olla yhtään haikeena ennen kun eskaritäti sanoi, että heillä tulee ikävä ja eräs ystävä päivitteli tilannettamme, kun nuorimmainenkin lähtee kouluun. Tosiaan, huhuu, minne hurahti vuodet…
Vaipparallin ollessa kiihkeimmillään katselin kaihoisasti ystävien kouluikäisiä lapsia, se vaihe tuntui silloin tavoittamattomalta. Nyt on jo saanut hieman perspektiiviä katsoa asioita ja tajuaa ajan kulun. Mähän voin olla vaikka 10 vuoden päästä isoäiti…
Terveisin äiti vm -84 ja lähtee palauttamaan kellokorttia (hyvä kun muistutit ) 🙂
Hei sama! Toi on pelottava perspektiivi, että oikeesti kymmenen vuoden päästä voi olla mummu. Tai kahdeksan. Tai aiemminkin… Ni ei. Pliis.
Tarhan kellokortteja ei tule ikävä. Eikä retuuttamista hoitoon ja pois. 🙂