Kaupallisessa yhteistyössä Vahterusringin kanssa
Luulen, että olen poikkeuksellisen huono sietämään rutiineja. Siinä, missä joku nauttii perheen kellontarkasti suunnitelluista viikoista ja saa hallinnan tunteen kautta kiksejä, minä maalailisin mielelläni päivistäni sellaisia kuin niistä kulloinkin sattuu tulemaan. Tietenkään se ei viisihenkisen perheen arkipaletissa ole kovin mahdollista, vaan koulun, töiden ja harrastusten pyhä kolminaisuus sanelee arjen kulun, joten useimmiten tyydyn pilvilinnapensseleineni vain haaveilemaan.
Koska arki on iltoja ja viikonloppuja myöten niin täynnä, en mielelläni lisää painetta kalenteriin, vaan kieltäydyn helposti kivoistakin jutuista ja tunnen usein halua vetäytyä. Mikä onni, että elämässä tarjotaan myös tilaisuuksia rikkoa noita arjen rutiineja ja haastaa tuota vetäytymisen tarvetta. Näin kävi esimerkiksi viime viikolla, kun mulle tarjoutui mahdollisuus lähteä kaveriporukan kanssa kokeilemaan curlingia. Kyllä, CURLINGIA! Sitä, mikä näyttää tv-ruudun kautta heittämällä olympialaisten helpoimmalta lajilta, sellaisten rauhallisten kirjastohiipijöiden hommalta. Tämä postaus on toteutettu siis kaupallisessa yhteistyössä uusikaupunkilaisen kuntoputken Vahterusringin kanssa.
Ensinnäkin mun on ihan pakko hetki päivitellä sitä, että asun toden totta 200 metrin päässä paikasta, jossa voi pelata curlingia. Kuinka monessa pikkukaupungissa ylipäänsä on kuntoputki, jossa voi hiihtää veuhtoa menemään vaikka ulkona olisi 10 astetta plussaa, pyöräillä tasaisella alustalla kuivin päin vaikka ulkona vihmoisi mitä, ja pelata curlingia. Hei curlingia! Emmää kestä.
Itsehän olin juuri niin asiantunteva lajin suhteen kuin kuka tahansa olympialaisia seurannut suomalainen. Tiesin, että se joku Uusipaavalniemi oli silloin Suomen joukkueen kapteenina, kun tuli menestystä, ja tietysti senkin, että eihän se kovin vaikeaa voi olla. Että siitä vähän sulavasti liukuillaan ja harjaillaan, ja sitten lähdetään muina olympiasankareina kotiin.
No ei minusta nyt ehkä ihan uutta olympiatoivoa sentään (vielä!) tullut, mutta yllättävän hyvin hommaan pääsi opastuksen johdolla kyllä parissa tunnissa jyvälle! Meitä oli opastamassa kuntoputken hulvaton Jarno, jonka lennokkaiden juttujen myötä jännitys viimeistään laukesi. Ja kuten aina, kun on juuri päässyt vauhtiin ja tuntee hanskaavansa homman, aika onkin kulunut.
Mutta siis mikä curling?
Tiivistettynä curlingia pelataan kahdella joukkueella, joissa ihannetilanteessa olisi molemmissa 4 pelaajaa, mutta meitäkin oli esimerkiksi yhteensä kuusi ja hyvin saatiin matsi aikaiseksi. Näissä tilanteissa sitten vaan vaihdellaan kapteenin paikkaa (sen Uusipaavalniemen just) ja vuorotellaan siinä, kuka heittää milläkin kierroksella useamman kiven. Kiviä on molemmilla joukkueilla 8 per pääty ja yksinkertaisuudessaan oman joukkueen kivet yritetään saada lähemmäs radan toisessa päässä olevan kehän keskipistettä.
Heittovuorossa oleva tyyppi pyrkii siis liu’uttamaan kiven mahdollisimman oikeaan paikkaan ja muut joukkueen jäsenet tarvittaessa vähentävät kitkaa harjaamalla vimmatusti jäätä kiven edellä. Juu, ja koittavat olla kaatumatta. Kun tätä tosiaan pelataan jäällä. Jalkineina on sisäpelikengät ja jos niillä ei tuntuisi olevan vielä tarpeeksi vaikea pysyä pystyssä, toisen kengän päälle asetetaan vielä liukkaampi kalossi, joka nopeuttaa (tai “nopeuttaa”) liukumista radan päästä toiseen.
Paitsi, että siellä olympiatelkkarissa kukaan ei kertonut, kuinka pahuksen tiukkana sen kalossittoman puolen persaus on, kun se yrittää pitää pölkkysuorana tomumajaa pystyssä. Plus, että homma oli kyllä hiipimisestä kaukana. Vaatetusta oli pakko vähentää, kun puski hikkaraista, vaikka olinkin ajatellut tyylikkäästi vaan liihotella.
En olisi kyllä uskonut, kuinka valtavan riemukasta hommaa curlaus (tää on kuulemma ihan validi termi) on! Kun jäällä oli hetken horjunut, alkoi tasapainokin löytyä, ja hei se kiven liu’uttaminen oli ihan parasta hommaa! Vähän niinku keilausta, mutta ei sinne päinkään.
Curling best!
Mä kutsuin mukaani nipun eri yhteyksistä tuttuja kavereita ja sekin oli jotenkin tosi kivaa. Itse tunsin toki ennalta kaikki, mutta muut eivät välttämättä tunteneet toisiaan. Ja meillä oli ihan valtavan lystiä! Mietin myös, että tällanen parin tunnin curlaus sopisi älyttömän hyvin ohjelmaksi pikkujouluihin, saunailtoihin, polttareihin tai vastaaviin. Vahterusringissä curling maksaa 10 €/hlö/h, eli parikymppiä tuollaisesta kahden tunnin sessiosta, missä ehdittiin pelata muistaakseni ainakin neljä kierrosta. Ohjaus maksaa lisäksi 25 €, mutta se on koko ryhmän hinta, eli vain muutamia hiluja tuon parinkympin päälle per henkilö. Ja itse Vahterusring sijaitsee käytännössä Uudenkaupungin keskustassa.
Vahterusringin Facebook-sivulla on parhaillaan käynnissä arvonta, josta voi voittaa juurikin tuollaisen parin tunnin curlauksen itselleen ja kavereilleen, eli jos innostuit tutustumaan, kannattaa käydä osallistumassa! Kisa jatkuu tämän viikon loppuun asti.
Ai niin, että tunsinko itteni olympiasankariksi lopulta? No, jos en nyt olympia-, niin sankariksi kuitenkin. Voitin taas sekä itteni, että vähän hölmöt ennakkoluuloni. Kisan tosin voitti keltainen joukkue, joka sisuuntui kuulemma jostain mun kuittailusta ja tökki meikän kivet viime hetkillä huitin tuuttiin.
Mutta ens kerralla…
-Päivi
