Nyt on hankalaa. Epätoivoista. Säälittävääkin jopa. Tämä meidän vanhusten opiskelu, nimittäin!
Kuten tossa kesällä teille jo väläyttelinkin, meillä majailee tällä hetkellä kokonaista viisi opiskelijaa. Tai no, kolme on vielä noita peruskouluipanoita ja sit ollaan me vanhukset, jotka yritetään muka pysyä maailmanmenossa mukana sivistämällä itseämme. Se, miksi se on tehtävä juuri samaan aikaan, on ihan helvetin aiheellinen kysymys.
Itse suoritan ammattitutkintoa pääasiassa saadakseni pätevyyden myös paperilla (ja voidakseni ilmoittaa käyneeni muitakin opintoja sen kuuluisan “ELÄMÄM KOULUN” lisäksi) ja siippa kauhoo valmiiksi joskus 1800-luvulla aloitettuja korkeakouluopintoja nyt aikuispuolella. Eli siis töiden ohessa, perheen ohessa, elämän ohessa. Ohessa.
Mutta kun se ohessa tekeminen ei olekaan ihan kepein pala kakkua. Jos nyt vaikka imuroinnin ohessa keittelet riisipuuroa, ni ainahan se palaa pohjaan. Ja kun opiskellessa pitäis viritellä aivotoimintaakin käyttötaajuudelle, pelkkä perusvatkulointi ei riitä. Eihän siitä mitään meinaa tulla.
Haasteita on tähän mennessä eniten tuottanut aikataulutus. Surkastuneen aivotoiminnan lisäksi siis. Eikä harrastuslinko ole oikein toden teolla edes vielä pyörähtänyt käyntiin. Itse koitin muotoilla edes muutamaa järkevää lausetta tutkintoraporttiini lauantaina, mutta hommahan tysähti välittömästi, kun piti yleisjargonin sijaan saada aikaan jotain raportin kannalta oikeasti merkityksellistä. Ukko pusersi jotain työoikeuden tehtävää aamuyölle ja näytti tänä aamuna siltä, kuin joku olis lanannut sen katujyrällä tantereeseen. (itsehän olen aamuisin viehättävimmilläni…)
Että ehkä mäkin menen lakkoon. Opiskelulakkoon. Tässä työn ohessa.
Ohessa, perkele.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Tuttu tunne toi aikuisopiskelu … koin itte sen pari vuotta sitten ku suoritin Vartijan ammattitutkinnon … mitä enempi ikää sen enempi vaatii oikeesti keskittymistä tunneilla ja lukemista ja kirjoittamista !!! Ja vielä ne loppunäytöt kirjallisina ja live-tilanteessa kun poliisi arvioi vieressä ja vastassa näyttelee toinen poliisi … ole siinä sitte itte vakuuttava ja rauhallinen ja aito 🙂 Mutta se oli sen kaiken arvoista – enkä kadu sekuntiakaan. Se antoi ja opetti paljon ! Tsemppiä ja jaksamista teille.
Kyllä se hiukan enemmän vaatii kuin silloin ennen. Ja kun on pitkä aika siitä, kun on viimeksi opiskellut, ei meinaa irrota asiatekstiä millään. 😀
Mää taas yritän olla mää, tässä kaiken ohessa tietysti. Joskus aamuyön tunteina herään ollakseni itseni kanssa, kun ei päivisin moiseen ole aikaa. Ei töissä, eikä töiden jälkeen perhe-elämässä. On oltava minä juurikin siinä ohessa.
Se on kamalaa! Mä en (varmaan kaikkien muiden mielestä valitettavasti) osaa olla muuta ku mää. Mutta ymmärrän tuskan. Puss! <3
Tsemii – jaksaa, jaksaaaa….! Kääk, kun luin tätä, alkoi mielessä kummitella se suorittamaton etätehtävä, jonka DL on vasta (vasta :/) 30.9. Olen istunut sen päällä kesälomasta asti. Kiitos muistutuksesta ;D
Joo, auts! 😀 Mun dedis meni jo umpeen (siis se minkä itse asetin…) joten oli tehtävä uusi. 😀
Kaikki sanoo ja mäkin sanon (,vaikka en ite aikanani uskonut): kannattaa ihan ensteks kirjoittaa jotain. Ihan mitä vaan. Sinne päin. Huonosti tai hyvin. Mutta kirjoittaa. Editointi tulee sit joskus. Asiatekstiksikin sä saat sen muutettua sit joskus. Mutta siis kirjoita ihan mitä vaan niin kyllä se sit siitä… Tsemppiä!