Rankan, useamman kuukauden puristuksen jälkeen näytelmämme sai ensi-iltansa vihdoin lauantaina. Perjantainen ennakkonäytös jätti vielä aika paljon toivomisen varaa ja lauantaihin latauduttiinkin satakymppi lasissa. Hyvällä sykkeellä ja hauskaa pitäen saatiinkin enskari kunnialla pakettiin. Ja bileet oli tietysti sen mukaiset…
Tänään iskikin sitten tyhjyys. Tajuntaan iskostui, että yksi, valtavan hauska vaihe on taas takanapäin. Esitykset toki jatkuvat koko kevään ja uusiksi vielä syksylläkin, mutta harjoitteluvaiheessa on aina oma hohtonsa. Saan olla mukana uskomattoman hienossa porukassa, todellisten, täysillä heittäytyvien lahjakkuuksien kanssa. Aika hienoa.
Kuvat: Uudenkaupungin teatteri/Katja Laine
Nyt on kuitenkin taas totuteltava tähän “ihan tavalliseen” arkielämään, otettava kritiikit vastaan avoimin mielin ja annettava jokaisessa näytöksessä kaikkensa. Tämä ensimmäinen vapaailta taitaa kulua lähinnä “mitäsnytkuuluutehdä” -ihmettelyssä. Pyykkiähän voisi pestä ja siivoilla… Ehkä sukellan kuitenkin vielä hetkeksi lauantai-illan euforiaan. Ehtii sitä pyykkäillä huomennakin.
-Päivi-
P.S. Lupaan, että blogi palaa taas “normaalimmaksi”, eikä jokainen päivitys koske tätä teatteritouhua. Ensi kerralla jo jotain ihan muuta!
