“Olipa kerran joulu 80 -luvun alkupuolella. Pieni, pyöreä ja vähätukkainen tyttölapsi istuu syöttötuolissa keittiön pöydän ääressä. Pöydällä palaa kynttilä. Vanhemmat poistuvat keittiöstä, vain hetkeksi olohuoneen puolelle. Tuon pienen hetken aikana pieni, pyöreä, vähätukkainen tyttö nappaa kiinni ikkunan sivuverhosta huiskaisten sen alareunan suoraan pöydällä palavan kynttilän liekkiin. Vanhempien saapuessa keittiöön, verho on ilmiliekeissä pienen, pyöreän, vähätukkaisen tytön seuratessa silmät ymmyrkäisinä vierestä.
Pienen, pyöreän, vähätukkaisen tytön isä nappaa nopeasti lattialta maton ja saa tukahdutettua verhopalon ennen kuin tapahtuu mitään peruuttamatonta.”
Pieni, pyöreä, vähätukkainen tyttö on nykyään isompi, pyöreä, suht runsastukkainen Päivi. Vaikka suht lähellä taisi olla, etten tässä näitä juttuja olisi rustaamassa. Ehkä tämän, minulle monesti kerrotun tarinan ansiosta, olen aina ollut itse erityisen varovainen kynttilöiden kanssa. En mielelläni jätä alakertaan kynttilöitä yksin palamaan, vaikka vain kävisin yläkerrassa. Olen aina kuitenkin polttanut kynttilöitä, myös lasten ollessa ihan pieniä. Olihan se ärsyttävää, jatkuvaa vahtimista ja kieltämistä, mutta halusin myös lasten kasvavan siihen, että kynttilöitä ja koriste-esineitä on, eikä niihin kosketa. Ja siihen ovat muksut oppineet. Nykyään myös toivovat iltaisin kynttilöitä ja pitävät tunnelmasta.
112-päivää vietetään helmikuussa. Kun mun blogia pyydettiin mukaan kampanjaan arjen turvallisuuden parantamiseksi, olin mukana heti. Nämä on juuri niitä pieniä arjen juttuja, joiden toteuttaminen ei vaadi paljoakaan aikaa tai vaivaa, mutta jotka voi lopulta pelastaa henkiä. Kuten se, että avotulen ja kynttilöiden kanssa ollaan varovaisia. Se, että käytetään pyöräilykypärää. Se, ettei lääkkeitä säilytetä niin, että lapset pääsevät niihin käsiksi. Se, että mattojen alla on liukuestettä. Se, että palovaroittimia on tarpeeksi ja niissä on toimivat paristot. Se, että käydään koko perheellä läpi, mitä tehdä, jos syttyy tulipalo. Se, ettei veitsiä tai muita teräviä esineitä säilytetä pienten lasten ulottuvilla. Se, ettei saunan kiukaan läheisyydessä kuivateta pyykkiä. Se, että uudenvuoden raketteja ammuttaessa käytetään suojalaseja. Ja heijastin. Edullisin ja helpoin mahdollinen tapa erottua pimeässä. Meidän aikuisten tehtävä on myös näyttää epäröiville teineille, että fiksut käyttää heijastinta, eikä siinä ole mitään noloa tai typerää. Päinvastoin.
Nämä ovat juuri niitä arjen pieniä tekoja, jotka niin helposti muistetaan vasta, kun jotain on jo sattunut. Myönnän itsekin, että siihen tarvittiin parin korttelin päässä sattunut vaarallinen puutalon tulipalo, ennen kuin tulin ajatelleeksi talomme hätäpoistumisteitä. Pakko myös myöntää, että vaikka lapset on kiireestä kantapäähän heijastettuja, itseltä heijastimet unohtuvat kovin helposti.
Nyt joulupyhien aikaan, jos koska, on hyvää aikaa tarkistaa juurikin noita edellämainittuja juttuja. Jotta mahdollisimman moni epäonninen tapaturma ja surullinen keltaisen lehdistön otsikko saataisiin ennaltaehkäistyä. Minä lupaan kiinnittää huomiota meidän arkemme turvallisuuteen, lupaathan sinäkin?
Vaaratilanteen kuitenkin sattuessa on syytä soittaa hätänumeroon 112. Kertoa rauhallisesti asiansa ja odottaa neuvoja ja apua. Tärkeää on opettaa hätänumero ja sen käyttö myös lapsille. Tämän lupaan myös minä käydä omieni kanssa läpi joulun aikana.
Onko teille sattunut vaaratilanteita, joiden syntymisen olisi voinut ennakoimalla ehkäistä?
-Päivi-
Mä jotenkin aina palaan lukemaan tätä sun blogia, pekoni-BBQ-pizzan ohje on tallessa ja selailen blogia ihan haltioituneena kaikista ihanista kuvista ja sisustusjutuista :3
Me hankittiin 2012 ikioma koti (pankin kanssa naimisissa seuraavat 20 vuotta, jes!), vanha puutalo ja jotenkin viimeisen parin vuoden aikana sitä on tullut yltiövarovaiseksi. INHOAN jättää tiskikonetta/pesukonetta pyörimään, jos menen pihalle kykkimään ja ukkosella napsin säälimättä jokaisen sähköjohdon irti seinästä.. Kynttilöitä en polta (enkä kuulemma saiskaan polttaa, mies on niiden suhteen vielä tarkempi, kuin mä :D), joten yksi suuri riski on eliminoitu siinä.. mutta että pitäis muistaa vaihtaa palovaroittimen patterit? Se on itselle jotenkin se kaikkein vaikein asia!
Mutta koska olen syntynyt 11.2. (ja isäni 9.11., onkohan tämä joku enne? :D), hätänumeropäivän muistaa helposti ja samalla tulee ajatelleeksi turvallisuusasioita koko vuoden edestä! 🙂