Aloin tuossa koulusta tullessani bussimatkalla muistella omaa nuoruuttani. Sitä yläaste-aikaa. Kuinka kipeästi sitä kaipasi pois kotiseudulta. Mä olisin ihan välttämättä halunnut tuolloin muuttaa Jyväskylään. Sukulaisten luona Keski-Suomessa vietetyt lomat saivat mut ihastumaan kaupungin letkeään elämänmenoon. Juuri sopivan suuri kaupunki, eikä tällainen pikkukylä. Ja sit siel oli toi Body Shop. Mitä muuta 90-luvun 14-vuotias tarvitsi? Ei mitään.
No, ei varmaan tule kovinkaan suurena yllätyksenä se, ettei Jyväskylään koskaan muutettu. Ei auttanut perustella Body Shopilla, eikä edes KappAhlilla. Jotain Jämsää mutsi kerran ehdotteli, mutta en lämmenny. Miksi hypätä hanurista toiseen?
Peruskoulun päätyttyä muutin kiireenvilkkaa Tampereelle. Ensisijaisesti erikoislukion takia, mutta kyllä suuri syy oli myös yksinkertaisesti haistattaa tuppukylälle paskat.
Niin se maailmankuva vaan kuitenkin iän myötä muuttui ja kotiseudun turvallisuus alkoi kiehtoa. Muuttokuorman kanssa kaarrettiin loskaiseen Uuteenkaupunkiin paria kuukautta ennen esikoisen seitsemättä syntymäpäivää.
Naureskeltiin me sitä jo muuttaessamme, että varmaan mukulat vedet silmissä meitä joskus kiittelee tästä vedosta. Mutta mitä isommiksi ne kasvaa, sen konkreettisemmaksi ajatus muuttuu. Moni asia on täällä meidän aikuisten näkökulmasta helpompaa ja turvallisempaa, mutta jääkö ne kuitenkin paitsi jostain merkittävästä täällä landella? Kasvaako niistä liian arkoja tai jääkö joku tärkeä oppi saamatta pienen lintukodon huomassa?
Oikeastihan tällainen spekulointi on ihan turhaa, eikä lapsi jää mitään todellista vaille pienemmälläkään paikkakunnalla. Paitsi ehkä materiaa. Kun ei ole niitä kauppakeskuksia, missä hengailla. Tai ees Body Shopia.
Vaikka kuinka tekee häijyä ajatella, että esikoinen neljän vuoden kuluttua ilmoittaisi haluavansa opiskelemaan jollekin toiselle paikkakunnalle, kyllä mun se päästettävä olisi. Lähdinhän itsekin. Enkä päivääkään ole ratkaisua katunut.
Mutta silti. Neljä vuotta. Se on tosi pian. Ja sit toi lapsi on jo 16.
Ei sitä voi kyllä enempää miettiä. Yhtään. Mietitään sen sijaan vaikka… no, vaikka sitä, miten kiiwit voi olla yhtä aikaa aivan törkeen hyviä ja järkyttävän kamalia. Joo. Hyvä harhautus. Pohditaan sitä.
-Päivi-
Ihana! <3 Mullakin on kauhee hinku ajoittain sinne… Sniiiiff!
Kyllä tää oikeesti on kuitenkin aika jees. <3
Mun ei aikoinaan annettu muuttaa alaikäisenä toiselle paikkakunnalle lukion takia. Hyvä niin, sillä olin 16-vuotiaana aikamoinen kaistapää. Sen sijaan lähdin vaihto-oppilaaksi toiselle puolelle maailmaa! Onneksi pääsin hengissä takaisin (http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.fi/2015/01/kuvahaaste-vei-keskelle-viiltavia.html) Mun mielestä muuttaa ehtii hyvin sitten myöhemminkin, täysi-ikäisenä. Mutta tämä on täysin subjektiivinen mielipide, joka perustuu ainoastaan omiin kokemuksiini.
Toihan tietysti riippuu myös yksilöstä paljon. Mä olin hirmuisen vastuuntuntoinen ja oikeasti ja rehellisesti halusin nimenomaan sinne ilmaisutaidon lukioon. Olisin jäänyt ikuisesti katkeraksi, jos mua ei oltais päästetty.
No ette pilanneet mitään, luulenpa että päinvastoin.
Meikäkin lähti maailmalle heti perskoulun jälkeen, kun olen kotoisin jostain Savon sisuksista, syvältä sieltä. Ei löytynyt lukion lisäksi muita opinahjoja ja kun en sitten sinne lukioon.
Meidän eka täyttää marraskuussa 18. Sitä uskaltaa kans ajatella vain hyvin vähän kerrallaan. Asuu kyllä vielä kotona, kun tästä meidän nykyisestä kotikaupungista löytyy niin paljon kivoja kouluja. On se kyllä suunnitellu muuttoa eräänkin kerran koska 3 pikkuveljeä. Miten se silleen? Tänään viimeksi totesi, että kaikki mitä meillä on ollut antaa on hänessä ja veljet on sitten jääneet vähemmälle 😀 Että tämmöstä.
Hahahah, ihan legendaarista isoveliläppää! 😀 Loistava!
Jäi mainitsematta, että se eka on tyttö. Vielä paremmin käy toi heitto isosiskon suuhun 😀
Mä en päästä lapsia muualle lukioon. Meillä on äärettömän fiksu esikoinen, mutta en voi kuvitellakaan että se muuttaisi kahden vuoden päästä pois kotoa. Lukio käydään tässä tuppulassa ja sitten onkin aika vaihtaa maisemaa. Liikuntaluokka löytyy onneksi täältäkin ja se on ehkä varteen otettavin vaihtoehto meidän ipanoille lukiota ajatellen. Esikoinen on nyt just Espanjassa uintileirillä ja kyllä mulla on sitä niin ikävä. Ja se on poissa vaan reilun viikon; ) Eli mulla on kyllä niiiiin paljon opittavaa ennen kuin pystyn lapsistani luopumaan… Pikku hiljaa.
Käyn usein lukemassa sun mahtavat jutut, mutta ei oikein tule kovin usein kommenttia jätettyä 😉 Mukavaa viikonloppua ♡
Mäkään en päästäis, jos täällä olis vaihtoehtoja. Ja jos kyseessä olis vaan selkeesti pelkkä halu päästä muualle. Mulla oli aikanaan tosi suuri intohimo teatteria kohtaan ja olisin loukkaantunut ihan ikuisiksi ajoiksi, jos mua ei oltais päästetty. Ne kolme lukiovuotta olivat yksi mun elämäni parhaista oppikouluista, enkä niitä koskaan vaihtaisi mihinkään.
Mut tosi kiva, kun teiltä löytyy liikuntapainotusta sieltä! 🙂 Ja kiva kun käyt lueskelemassa! 🙂
Pakko tähänkin kommentoida. Mä olen itä-helsinkiläisen huonomaisen betonilähiöin kasvatti, lapsuudenkoti oli omistusasunto kerrostalossa, jossa asui pääasiassa eläkeläisiä, mm omat isovanhemmat. Ostarilla oli parhaimmillaan varmaan joku 13 juottolaa ja yläasteella luokka”kaverit” oli koulussa kamapäissään. Omaa lasta en halunnut kasvattaa samassa paikassa, halusin turvallisemman ympäristön. Muutettiin pohjois-Helsinkiin pientaloalueelle, koulu vieressä, yksi ravintola n. 5km säteellä ja 2,5 vuoden asumisen aikana oon nähnyt ehkä kolme humalassa ollutta ihmistä alueella. Lapsella melko vapaa liikkuvuus, kesäiltoinakin voi huoletta olla ysiin asti ulkona, ei tarvitse pelätä ketään, eikä mitään. Huomaan myös itsessäni tämän pitäjän tuoman turvallisuudentunteen, joka järkkyy pahasti esim keskustassa, jossa liikuu taas jos jonkinlaista tallaajaa…
Mä huomaan siis ihan vaan mennessäni Turkuun. Että kyllä täällä aikamoisessa (valheellisessa) lintukodossa elelee…
Tää teksti pisti miettimään, koska itse olen aina halveksunut sitä tuppukylää, mistä olen kotoisin. Loppujen lopuksi olen kuitenkin aika kiitollinen vanhemmilleni: kaikki on mennyt juuri niin kuin pitääkin. Ja kuitenkin Helsinki on ollut järkevän välimatkan päässä, niin on voinut käydä lukiossa ja töissä siellä – vaikkakin kolme tuntia koulumatkoihin päivässä on tietysti aika uuvuttavaa. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin miettinyt, että juuri halu päästä pois on motivoinut lähtemään ensin Helsinkiin ja sitten maailmalle. Ja se on siistiä. Tosin ei se varmaan vaikuttaisi, vaikka olisinkin kotoisin jostain vähemmän perseestä, koska Suomesta haluaisin luultavasti silti pois. Toki olen vasta 20, saa nähdä minne sitten lopulta päädyn, ehkä takaisin sinne teini-ikäni painajaiseen:D
Meillä on tällainen kompromissisijainti. Parissakymmenessä minuutissa on autolla ajanut tuohon maamme entiseen pääkaupunkiin. Periaatteessa kaikki tarvittava on saavutettavissa, erikoisemmatkin lukiot ja harrastuksen. Toisaalta taas lasten elämä pyörii tässä pienen kylän pienissä ympyröissä hyvin yksinkertaisella kaavalla.