Mä olen aina inhonnut tammikuita. Jouluilon jälkeen arki tuntuu vaan ihan rehellisesti paskalta, rahat on loppu, housut kiristää, on pimeetä, märkää, liukasta ja ankeeta. Jostain syystä tammikuu tuntuu vielä kestävän ainakin kolme kertaa muita kuukausia pidempään, kuin kiduttaakseen.
Tämän vuoden tammitahma ei tehnyt poikkeusta. Varsinaista syytä masisteluun, alakuloon tai väsymykseen ei kai pitäisi olla, silti jostain pohjalla majailee jatkuva harmi. Harmi tekee kaikista arkipäivän rutiineista piirun verran hankalampia. Nousemisesta aamulla tukan väkertämiseen, kahvinkeitosta työmatkoihin. Vähän kuin harmi painaisi kaksi tonnia ja istuisi harteilla hankaloittamassa elämää.
Eniten harmittaa se, että blogikin on ollut koko tammikuun enemmän tai vähemmän hunningolla. Olkapäillä painanut harmi on taas saanut mut kyseenalaistamaan monia asioita. On tullut väsähdys tähän some-ajan kilpavarusteluun. Ehkä kaikki onkin jo sanottu? Ehkä ei ole olemassa enää ainuttakaan aihetta, mihin mulla olis mitään sanottavaa. Joku muu sanoo sen kuitenkin lopulta paremmin, fiksummin ja asiallisemmin.
Ennen ku möyritään taas siellä itsetunnon pohjamudissa, on ehkä paras muistuttaa itselleen, että tammitahma on tältä vuodelta ohi! Tai tammi nyt ainakin. Tahma saattaa olla tarrautuneena villasukan pohjiin vielä väkisinkin hetken, mutta lupaan ainakin yrittää taistella sitä vastaan.
Kevään mittaan on odotettavissa kuitenkin paljon kivoja juttuja. Synttärihulinoita, teatterielämyksiä, hetkiä ystävien kanssa, tuntikausia junnukoriskatsomossa, kolumnien kirjoittamista ja vaikka mitä. Silti kaikkein eniten haluaisin oppia nauttimaan arjesta. Ihan oikeasti. Nukkumaan olis maltettava mennä aiemmin, nyt lepään poikkeuksetta liian vähän. Sen piikkiin väsymyksen ja ärtyneisyyden ainakin helposti laitan.
Mutta. Jätetään nyt tammitahmat taakse ja tehdään tästä helvetin hyvä helmikuu! Tänään oli ihan mukava startti, kun viettelemme hääpäivää. 12 vuotta. Se on paljon.
No, olkoon tää postaus selityksenä viime aikojen olemattomalle bloggausinnolle ja jonkinlainen vertaistuen huuto sinne ruutujen taakse. Onhan jollakin muullakin ollu ihan paskaa ja liukasta ja pimeetä ja tahmeeta? Ja paskaa?
-Päivi-
P.S. Joko joulupallot tarttis kerätä kuistiltakin pois? Ei kai.
Kyllä sä niin löydät aina oikeet sanat. Saakuran pitkältä se tuntuu joka vuosi, mikä kumma siinä on. Hyvää siinä on se, että joka vuosi se lopulta päättyy. Niin tänäkin vuonna ja meilläkin sen päätöksen kruunaa juhla tai oikeastaan kolome. Oma ja vanhempien hääpäivä…itsellä 15 vanhemmilla 41 sekä vielä anoppikin täyttää komeat 72v…kaikki huomenna 02.02. Onnea teille ja meille, kevät iloja odotellessa ❤️
Oi! Teillä on hurjat bileet, onnea isosti kaikille asianosaisille! 🙂
Ah, kaikki johtuikin vaan kuukauden nimestä! Itselle tuli kans ihan totaalinen stoppi kuun puolivälissä ja on tuntunut, ettei saa mitään aikaiseksi. Yyberärsyttävällä räkätaudilla on ollut nyt loppukuusta vielä oma osuutensa asiaan, vaikka tahmominen alkoikin jo ennen sitä. Tänään kuitenkin piristyin ja aloin oikein olan takaa haaveilla tulevasta kesästä. Onhan jo helmikuu! 😀 Uskon, ettei tätä pimeyttä ja paskaa enää kauaa kestä.
Ps. Keräsin viimeiset joulukoristeet pois tänä viikonloppuna. Vielä kun joku veisi ne tuosta pöydänreunalta laatikkoon ja kaappiin..
Mä aloin muuten kans eilen miettiä jo kesäjuttuja, reissuja ja aurinkoa ja… oih, vaikka mitä! Ja hei, enää pari kuukautta, ni kevättä alkaa olla mukavasti ilmoilla. Kyl me selvitään!!
Itse en ole ensinkään talvi ihminen, eli tahmeutta riittää aina maaliskuulle asti. Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen tahmeeta, kaikki tökkii paitsi kotona ja hyvä niin. Jos joku kotonakin sanoisi poikkipuolisen sanan, hajoisin atomeiksi. Siinä riittäisi siivottavaa. Onneksi aivan kohta on kevät ja aurinko korkeella, sen myötä virtaa tikkurit täynnä.
Onneks kotona homma luistaa. On edes joku turvapaikka tän armottoman tappotalven keskellä.
Huoh, ihan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani! Tänään koitin olla positiivinen ja tokaisin miehelleni, että hei enää kaksi kuukautta pääsiäiseen (eli kevääseen :D). Kai tämä tästä. Kertakaikkiaan miten odotankaan kevätaurinkoa! Koitetaan jaksella! 🙂
Joo, toi on hyvä! Meilläkin tää kevään juhlaputki alkaa tästä meidän hääpäivästä ja jatkuu aina toukokuulle saakka, joten paljon kivaa edessä. Ja ei siihen pääsiäiseen oikeesti kovin kauaa enää oo, kyl me pystytään! 🙂
Niin paskaa!!! Tammikuun nimi pitäis olla tappokuu. Ei rahaa joulun urpoilun vuoksi, uutta duunia ei meinaa löytyä, juhlien järkkäilyä, koulun jatko työn ohella, vapaaehtoisjuttuja… Miten ne kilot ei ees karise ku on koko ajan junan alle jäämässä? Paska. Paskat, nymmää sen työn jostain nappaan, pistän lopputyön alkuun, oon fantastinen läsnäoleva mutsi ja tienaan miljoonan. Ja laihdun tietty. Ai ku tää helmikuu on upee!
No just ni, saatana! Mutta mikä loistava asenne, tästä me noustaan! Vedetään berocat suoraan suoneen ja ilakoidaan koko helmikuu ihan täpöillä! Ja jos ei helmikuuta, ni maaliskuu. Tai sit joskus kesällä ny viimeistään! 😀
Haha, just nih. Aina on se seuraava kuu. Ja vuosi 🙂 Note to myself: osta beroccaa, ei vinkkuu.
No ei mut jos vinkku ja berocca on vastakkain, ni kyl vinkkuu mieluummin. Vaik sit suoneen. 😀
Tulppaaneja: ne on lupaus keväästä,niitä pitää hankkia tammitahman ja helmihölmöilyn voittamiseen. Ja sitten pitää pysähtyä nauttimaan hetkistä,sellaisista pienistä,lasten kanssa tai yksin mut vähän ylifiilistellä hetkiä ja kohta jo huomaa fiilistelevänsä ihan oikeasti. Mieli on aika kumma kun sitä voi (ja pitää) vähän välillä huijata niin se pysyykin jo parempana itsestään hetken päästä. Allekirjoitan tammitahman kyllä täysin,mut nää on mun konstit,jotta kevät jolkottaisi nopeammin luokseni,loskan kanssa mittani on jo täysi.
Uni: se kyllä täytyy kokea ihan oikeasti,sitä ei voi huijata.
Ihanasti kirjoittelet näitä ♡ se pn varma…eikä sun akatuksia kukaan ikinä voi paremmin sanoa!!! Ku nehän on sun omia.
Oot niin oikeassa. Noi pienen pienet arjen jututhan on just se juju, millä tämänkin kaoottisen elämänvaiheen läpi sukeltaa. Mua harmittaa, miten toisinaan niitä pikkujuttuja on niin vaikea muistaa. Pitäis varmaan alkaa sellaseks positiivari-henkiseksi “sano yksi positiivinen asia joka päivä”, jospa se auttais… 😉
No paskaa on. Täälläkin. Tosin mä luulin että marraskuu on paha, mutta kyllä se tammikuu on. Rahat loppu joo, lapset kipeinä vuorotellen ja housut kiristää. Mut valo. Onneksi on valo, se lisääntyyyyyy!
Jooo! Tiäks, ku mä just tänään hokasin töistä kotiin kävellessäni, että ei ollut pimeää! Pääsin melkein valoisalla siis kotiinkin, se tarkottaa sitä, että kevättä kohti mennään! Kohta aamullakaan ei ole enää säkkipimeää, toivoa on sittenkin!
Tahmaa täällä myös.Toiset intoilee uuden ja sporttisemman vuoden kanssa,minulla jäi joulu mässäily päälle.sitten kun valo lisääntyy ja ilmat lämpenee,niin ahistaa,kun vaatteet kiristää,eikä voi vaatetusta vähentää kun hävettää vararenkaat. Voi kun sais pari viikkoa vain nukkua ja tehä semmosta mitä itse haluaa.
Oijoi, niiiiiin tuttua! Mä olen vaan vähentänyt kaikkea terveellistä, lenkkeily on ihan seis, koska pelkkä seisominen tuolla napajäätiköllä aiheuttaa lonkkamurtuman. Nukkumisesta en meinaa saada millään tarpeekseni, aina vaan muka väsyttää. Blöh.
Kesällä voidaan sit tehä porukassa tukkuostoksia jostain puolijoukkutelttoja myyvästä verkkokaupasta. Kunhan niissäkin on kuminauhavyötärö.
Täällä on kyllä mennyt tammikuu ihan yllättävän nopeasti, kun tuntuu, että koko ajan on jotain ohjelmaa! Jouluverhot on kyllä ikkunassa sitkeästi, ja jokusia koristeitakin ympäri pirttiä. Mut nyt kun elämme rempan keskellä,niin olkoon. Talo on muutenkin hurlumhei, niin tuskin ne tontut siellä verhoissa haittaa. Tai jos jotain vierasta haittaa, niin on hyvä vaan ja ottaa ne pois..:P
Remppa on maailman paras syy kaikkeen! Meidänkin pitäis varmaan alottaa, ni ei tarttis aina (itelleen) selittää, miks kämppä on kaaos tai joulupalloja kuistilla. 😀 Tää oli hyvä, kiitos! 😀
Kuten työkaverini sanoi 90-luvulla toivon mukaan pilkettä silmäkulmassa “Tässä meidän työssä on vissi ero. Minä olen sinun työkaverisi ja sinä olet minun. Toisella meistä kävi parempi tuuri.” Ja hän oli oikeassa, koska positiivisella sekä ahkeralla asenteellaan teki meistä kaikista parempia työntekijöitä. Sinä olet Päivi meidän työpaikan aurinko, piristys ja ahkeruus; ihan kuin tuo työkaverini 90-luvulta. Toivottavasti saan tehdä töitä kanssasi vuosia, tykkään tästä. Linnunlaulua ja auringonpaistetta helmikuuhusi.
Voi apua. Kiitos tästä. Tuli valtavan hyvä mieli. Mä myös toivon, että työt jatkuu pitkälle, viihdyn oikeasti tosi hyvin. 🙂
Ja jos joskus olen hiljainen (harvoin, sori!) tai muuten vetäytyvä, syy piilee yleensä jossain muualla, kuin työssä.
Aurinkoa, sitä me toivotaan! 🙂
Pikkujoulukuusi kököttää takkahuoneen pöydällä ja joulutähti keittiön ikkunassa ilman valoja. Ai, haittaakse? Korjasin joulun pois näemmä vähän ööh….puolihuolimattomasti sanottakoon.
Tammikuu on oiva kuukausi hampaiden kiristelyyn. Jopa niin, että hammaslääkäri määräsi purentakiskot. Oho! Ilmankos on välillä vähän poskipielet kipeenä
Kukas sitä nyt berocalla tekee mitään? Vinkku parantaa lähes kaiken vi****ksen, vaikkei sitä voi aamusin naukkasta ennen töihin menoa. Aamuisin ehkä hetken on kuitenkin sellainen tunne että kyllä se tästä. Ennenkuin totuus iskee päin kasvoja viimeistään aamu ysin aikaa kun hermot on menneet jo nuorimmaisen pukemisrituaalin lisäksi jo käsittämättömään määrään sähköposteja jotka on tullut siinä vaiheessa kun olet autaasti unten mailla.
Ainoa asia jonka olen tässä vaiheessa elämää oppinut on se, että nukkuminen on kivaa. Olen jättänyt lähes täysin iltatelkkarit katsomatta. Menen nuorimmaisen kanssa samaan aikaan sänkyyn klo 21 ja surffaan netissä kunnes uni kolkuttelee jo aika pian silmiä. Se on varmaan pelastukseni, myös kitukuukauden ulkopuolella
Ps. 19-vuotta huomenna!