Henkinen talla, tietysti. Enhän mä edelleenkään aja mitään. Paitsi jehovat pois ovelta.
Mietin tossa yks päivä, että onpa aika tyhmää kuvailla blogiaan “ruuhkavuosiblogiksi”. Niin typerä sanakin. Mutta tämänkin viikon taas eläneenä totean kuitenkin, että eihän tätä mitenkään muuten voi kuvailla. No ne kaaosvuodet tulee kyllä hyvänä lisänä. Yhtä kaaosta ja ruuhkaahan tämä tuntuis olevan.
Vaikka on siinä kai puolensa, näin tylsimpänä vuodenaikana. Kun koko ajan jumppaa kieli vyön alla, ei huomaakaan, kuinka ankeeta on. Ku ei ehdi keskittyä sellasiin epäolennaisuuksiin.
Näiden äksönviikkojen aikana ärsyttää tietysti se, että kaikki hoituu vähän vasurilla. Harrastuksiin ehditään just ja just, puhtaita vaatteita joudutaan yhä useammin kaivamaan pyykkikorin pohjalta (tää ei kauheesti haise, voit laittaa), päivällinen korvautuu helposti karjalanpiirakalla tai leivällä (jos kukaan ei oo käyny kaupassa, näkkäri lasketaan), blogin päivitys on korvattava satunnaisilla elonmerkeillä Facebookissa ja Instagramissa. Siivoaminen on siirretty utopististen ajatusten kansioon.
Siksi tämä kai on ruuhkavuosiblogi.
Tuleva kuukausi painetaan vielä keväällä esitettyä teatterikappaletta. Pokka Pitää-hommaa on lämmitelty nyt pari kertaa ja olo on… no hiukan epävarma. Jännästi vekkimekko kiristää selkäläskeistä ja jakusta saattaa napit singahdella pitkin näyttämöä. Onneks rillit kuitenkin mahtuu aina.
Kuvat teatterilla, mä mitään muuta oo muistanu kuvata. Nyt mä vedän viltin korviin ja vedän hetken lonkkaa. Sen jälkeen oiskin ehkä parempi paukuttaa tuleva ruuhkaviikko suosiolla exceliin…
-Päivi-
P.s. Jos mä oon olevinani tällänen mukakiireinen, eikä postauksia tunnu irtoavan ihan päivittäin, kannattaa seurailla menoa ainakin Facebookissa ja Instagramissa, ni pysyy kärryillä, missä mutsi luuraa.
