Mulla on elämässäni ollut muutamia paikkoja, joita olen voinut oikeasti kutsua kodiksi. Isoisäni rakentama, vähän hassumaisen taiteellinen lapsuudenkotini, ensimmäinen miehen kanssa vuokrattu kaksio Tampereen Kalevasta, kaksikerroksinen rivari, joka oli ensimmäinen omistusasuntomme ja tämä 1903 rakennettu Uskola. Koti on myös koko kaupunki, koti on aavistuksen negatiivissävytteinen varsinaissuomalaisuus ja lusikallinen räiskyvää karjalaisuutta. Niin paljon kuin se toisinaan nyppiikin, tänne minä kuulun.
Sitten on myös tämä blogikoti. Ihan kuten fyysisen kodinkin, sen pitää olla paikka, jossa on hyvä ja luonnollinen olla. Jossa voi oikaista sohvalle, syödä hampaidenpesun jälkeen suklaata ja kaivaa nenää. Reilun vuoden ajan Bella on ollut mulle se koti. Hyvä ja lämmin paikka, jossa on mukavia, ymmärtäväisiä ihmisiä. Jossa olen saanut hölmöillä ja jossa on annettu armoa ja tukea, kun olen sitä tarvinnut.
Loppuvuodesta olin aika väsynyt. Tein pahimmillaan töitä viidelle eri taholle samaan aikaan, opiskelin ja yritin muistaa edes ruokkia lapset, jos en paljon muuta. Jaksoin, koska oli päämäärä. Tein töitä konemaisesti, enkä edes osannut kaivata vapaa-aikaa, koska ymmärsin, ettei sille ollut aikaa. Pusersin itseni aika tyhjiin ja alkuvuodesta, kun paine vähitellen helpotti, en ollut varma, oliko mulla enää mitään annettavaa. Yhtään mihinkään.
Olin suunnitellut, että jäädessäni freelanceriksi blogille löytyisi taas enemmän aikaa, inspiraatio pulpahtaisi jostain ja pystyisin taas tuottamaan tänne sellaista sisältöä, johon voisin olla oikeasti tyytyväinen. Yllättäen oikeat työt veivätkin mukanaan ja myös aikaa, enemmän kuin olin ajatellut. Huomasin taas myös vastaavani vahingossa joo, kun joku pyysi tekemään johonkin liittyvää jotain, “kun et sinä ole nykyään enää töissäkään”. Taas huomasin blogin tulevan viimeisenä.
Nyt on aika palata juurille, sinne omaan peruskallioon, jonka kainalossa on nakkimutsin kokoinen aukko. Ottaa uutta vauhtia tai lepuuttaa, tilanteen mukaan. Nakit ja MUTSI palaa sinne, mistä se alkoikin, omalle alustalle. Arviolta 13.6. alkaen blogi löytyy sieltä ihan ikiomasta kodista, osoitteesta nakitjamutsi.com. Uudelleenohjausta vanhasta osoitteesta ei ole, joten jos (ja toivottavasti kun) mielitte pysyä menossa mukana, tallentakaa uusvanha osoite jälleen muistin syövereihin.
Moni varmaan ajattelee, että bloggaajat on aivan käsittämättömän itseriittoista porukkaa, kun jaksavat jauhaa niistä blogeistaan. Mutta ei se niin ole. Blogi on monelle monen vuoden työ, saavutus, henkireikä ja julkinen päiväkirja. Paikka, mistä voi lukea vuosien varrelta ilot ja surut ja saada vertaistukea aina vaan uudestaan. Ei ole yhdentekevää, millaiselle perustalle bloginsa pystyttää.
Bellan porukalle haluan esittää kauniin kiitoksen kuluneesta vuodesta. Se on tuntunut vähän kuin salasuhteelta; uudelta, salaperäiseltä ja jännittävältä. Nyt on kuitenkin aika palata kotiin. Kiitos.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Harmi, kun lähdet. Parasta jatkoa ja muistahan välillä myös levätä! Oot huippu! ?
Sniff! Ootte ihania, kiitos kaikesta. Ja nähdään varmasti vielä. <3
Ööh, aina vaan hyppää tänne belloihin, ku yritän kirjoittaa uutta osotetta. Miksmäenosaa?! Ja muuten, tein nyt sitä raparperipiirakkaa sillä ohjeella, missä sitä jugurttiakin on.. Ihan sikahyvää!! Tänks ohjeesta siis!
Älähän hättäile! Ensi maanantaina vasta! <3