Olen ollut aika paska bloggaaja viime aikoina, pahoittelut. Ehkä perinteinen törmäyskurssi niiden kuuluisien ruuhkavuosien kanssa, ehkä pää on vaan lyönyt tyhjää. Inhoan postailla turhia “kivakivalauantai-ilta” -juttuja, mutta toisinaan tuntuu ettei rahkeet kertakaikkisesti riitä enempään.
Nytkin päässä kyllä veivaa ajatuksia formulan nopeudella, muttei mitään, mistä saisi aikaan kokonaista postausta. Saati ylipäänsä jotain, mikä jotakuta kiinnostaisi. Ehkä suollan siis pääni sisällön tähän, jospa joku asia jäsentyisi ja löytäisi paikkansa.
Päänsärky
– ärsyttää, kun päässä koko ajan juilii. Levytän öisin ilmeisesti yhdessä asennossa, koska aamuisin on usein paukautettava hartiat oikeille paikoilleen. Tarvitsisin kipeästi hierojaa. Vaikka koko homma kai lähtee ennaltaehkäisystä. Sauvakävelyä ja hartiajumppaa. Mutku en mä muista. Ehdi. Jaksa. Oma vika, ei sais valittaa.
Remontti
– tekis hurjasti mieli aloittaa esikoisen huoneessa vihdoin remppa. Tekemisen sijaan keskityn kuitenkin pääasiassa suunnitteluun. Mietin, paljonko kaikki maksaa ja ahdistun hieman. Jospa tehdään pikkuhiljaa… Ei, huono idea. Lattia pitää kuitenkin avata ja pikkumimmin tavarat sijoittaa rempan ajaksi johonkin. Remontin pitkittyminen se vasta ahdistaakin.
Freddie Mercury
– sain juuri luettua miehen elämänkerran. Ryntäsin perään youtubeen katsomaan dokumentteja Queenista. Jotkut ovat syntyneet legendoiksi, Freddie oli yksi heistä. Karisma, ääni, lahjakkuus, kova työ… ja traaginen loppu. Surullista, mutta puhuttelevaa.
Neljä esitystä
– tämä viikko pyhittyy kuin itsestään teatterille. Neljän esityksen viikkotahti tuntuu juuri nyt aika hurjalta, mietin valmiiksi kuinka poikki mahdan sunnuntai-iltana olla. Toisaalta mietin, miten jaksan antaa kaikkeni joka ilta. Pelkään ympärillä jylläävää vatsatautia, nyt ei ole varaa sairastua.
Yksitoista
– esikoistyttö täyttää parin viikon päästä 11 vuotta. Toisinaan hämmennyn katsellessani ja kuunnellessani tuota pientä, kuitenkin alati kasvavaa naisenalkua. Ison tytön jutut, kaverit ja oma aika. Muistan elävästi vielä neidin synnytystä edeltävän illan, tunnen tuoksut ja kirpeän pikkupakkasen ulkona. Tyttö on monessa asiassa epävarma ja mietin, olenko tietämättäni ruokkinut tuota epävarmuutta omilla sanoillani. Muistutan itselleni, että olisin mieluummin ärsyttävyyteen asti kannustava, kuin mielipiteissäni liian jyrkkä.
Puhti pois
– tuntuu, että aina on aamu. Koko ajan kello soi ja väsyttää. Kunnes huomaakin, että on ilta ja aika mennä nukkumaan. Jotta voi herätä aamulla siihen, että väsyttää. Vapaa-aika tuntuu valuvan jonnekin pyykkikoneen ja tiskiharjan välimaastoon. Haaveilen herääväni aiemmin, jotta ehtisin lukea lehden ja juoda kahvin rauhassa, istualtaan. En koskaan herää.
Kesäloma
– ainahan se on mielessä.
Blogi
– harmittaa, kun en ehdi antaa tälle aikaa niin paljon, kuin haluaisin. Haaveilen postaavani päivittäin, usein kuitenkin kotiutuessani kuuden jälkeen en edes erota kirjaimia toisistaan. Saati lapsia. Onkohan mussa joku vika?
Päänsärky
– eiku sanoiks mä tän jo?
———————–
No, onhan sitä siinäkin. Yhteen päähän.
-Päivi-
Joo. Kuvassa on tasan yhtä paljon järkeä, ku tässä postauksessa muutenkin.
k