Lapsen silmin

Tämä meidän 12-vuotias on jo pitkään ollut kiinnostunut kuvaamisesta. Siis sekä valokuvien ottamisesta että, tottakai tänä vloggaajien aikakautena, myös liikkuvasta kuvasta. Tyttö tykkää kuvailla ystäviään, luontoa ja kuten ikään kuuluu, itseään. Ehdotin osallistumista paikalliseen lasten valokuvauskilpailuun, jossa aiheena on puutalokaupungin tunnelma. Kuulemma jo kaverinkin äiti oli hänelle osallistumista ehdottanut ja ideakin oli valmiina. Joten pitemmittä […]

Lähiruokamarket

Ehkä parhaita juttuja kesässä, siis ihanan valon ja lämmön lisäksi, on kotimaiset kasvikset. Marjat ja loppukesästä ja syksyllä hedelmät. Kun ei tarvitse kaupan loisteputkien valossa valita sitä vähiten vetistä kurkkua tai blokkailla matkalla muhjaantuneita tomaatteja. Kaupoissa on hyvät valikoimat kotimaista, mutta parasta ovat kuitenkin lähituottajien torikojut ja nämä ihastuttavat “lähiruokamarketit”. Käytiin juhannuksen alla ostoksilla. Hihkuin […]

#spugelenkki2015

Nyt olen melkein sanaton. Höpönlöpön idea lukijatapaamisesta mauttoman lenkkeilyn merkeissä todellakin toteutui eilen. Kaikki meni enemmän kuin nappiin, lenkkeilijät oli nähneet vaivaa homman eteen ja ohjelmapuoli pelasi, kuin junan vessa. Lenkki suoritettiin kahden (virallisen) pysähdyksen taktiikalla. Tosin lopulta pysähdyksiä oli ehkä lähemmäs kymmenen, koska havaitsimme lenkkeilyn aika rankaksi. Välillä oli pakko pysähtyä lepäämään ja huolehtimaan […]

Treenii!

Heräsin tossa yht’äkkiä tajuamaan, että spugelenkki (tai “juoksutapahtuma”, kuten niin moni tykkää sanoa) on jo ensi viikolla! Siis puolentoista viikon päästä. Tsiisus! Vaikka kuviot jo jollain tavalla ajatuksissa olivatkin, tänään hommat alkoi vihdoin kunnolla selkiytyä. Tulee oikeesti varmasti hauska päivä! Muutamien juttujen johdosta olis hirveen hyvä kohtapuoliin tietää, millaisella porukalla lenkille ja illanviettoon lähdetään. Elämyksellistä […]

Mun 15 minuuttii feimii!

Viime kesästä tuntuu olevan jo ikuisuus. Toisaalta taas aika on kulunut ihan huikeaa vauhtia. Keskikesällä mä sain tänne meidän kotiin aika jänniä vieraita. Stand up-koomikko Niko Kivelä parkkeerasi tuohon meidän portille kuvausryhmän kanssa. Ja meitsihän oli puunannu! Kämppä oli kerrankin aivan hämmästyttävän siisti, tukka sallyspectramaisen pörheä ja olisinko laittanu ihan huulipunaakin. Jännitti ehkä aika paljon. […]

Kunnallista päivähoitoa 190 €/tunti. Maistuisko?

Mulla ei ole tapana kirjoittaa yhteiskunnallisista asioista, politiikasta tai muustakaan lähtökohtaisesti haukotuttavasta, mutta sitten kun tarpeeksi nyppäsee, tämä on mitä oivin paikka jakaa ärsytys mahdollisimman laajalle. Kyseessä on, jokaisen lapsiperheen kuukausittainen suosikkimeno; päivähoitomaksut. Maksuista väännetään, niitä lasketaan, niitä nostetaan. Satkun palkankorotuksen ilmoittamisen unohtaminen kostautuu vuoden kuluttua, kun käteen lätkäistään taannehtiva lasku. Huppatikeikkaa ja useampi satku […]

Kotiseuturakkautta.

Me ollaan asuttu täällä Uudessakaupungissa kohtapuoliin viisi vuotta. Niille, jotka ovat vasta hypänneet blogin mukaan äskettäin, kerrottakoon että minä itse olen täältä rantakallion alta kotoisin, mieheni Tampereelta. Jätin kotiseudun 16-vuotiaana uhmakkaasti, kun lähdin tuonne Manseen ilmaisutaidonlukioon. Näyttelijähän musta piti tulla, tai joku esiintyvä taiteilija nyt ainakin, niinkuin nyt varmaan puolesta tuon ikäluokan edustajista. No, ei […]

Minifarmi; lande kaupungissa

Tämä Uusikaupunki on vähän sellainen pähkähullujen ideoiden mekka. On kävelty köysiä pitkin Paskalahden yli, järjestetty selviytymisleiri keskellä talvista toria ja nyt tuotiin lande kaupunkiin Minifarmin muodossa. Mutta usein niistä hulluimmista ideoista hioutuu nimenomaan kirkkaimmat timantit. Niinkuin nyt vaikka tämä Minifarmi. Yksinkertaisessa hullumaisuudessaan nerokas idea. Tällainen koko perheen tervehenkinen maalaiskarnevaali on mitä tervetullein idea pienet nakkisormensa […]

Tulehtuneet terkut.

Eilen Facebookin puolella jo manailinkin, että olen onnistunut hankkimaan käteeni jännetupintulehduksen (enkä näin ollen saisi nyt esimerkiksi tätä kirjoittaa… öhöm..),  joten ihan pikaiset viikonlopputerkut vaan täältä suunnasta. Mä olen viimeisen vajaan viikon ilakoinut meidän kulmille avatusta, uudesta kahvilasta. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä hehkuttaa tällaista, monelle hyvinkin arkipäiväistä asiaa, mutta kun täältä meiltä päin ei ole […]