Me ollaan puhuttu ainakin viimeiset kolme kesää, että pitäis järjestää pihabileet. Välillä on pohdittu talkoita ja välillä jotain muuta. Koskaan ei ole kuitenkaan (olevinaan) ollut sopivaa hetkeä juhlille ja aina ne on vaan jääneet. Tänä kesänä saatiin vihdoin lyötyä päivämäärä lukkoon ja koska tajuttiin, ettei olla muistettu järjestää lainkaan tupareita Uskolassa, päätettiin että ne on […]
onni
Kun kaikki on ihan hyvin
Tällä viikolla olen herännyt perheestä ensimmäisenä. Keitellyt aamukahvit, pukeutunut ja meikkaillut aivan rauhassa, talon ollessa vielä hiljainen. Istahtanut jopa hetkeksi lukemaan lehteä ja haukannut kahvini seurana jotain aamupalaa. Tänään töihin kävellessäni oli jostain syystä harvinaisen hyvä mieli. Sellainen epätavallisen tasainen ja harmoninen olo. Alle kymmenen minuutin matkalla tervehdin useampaa vastaantulijaa ja hymyilytti. En tiedä, liekö […]
Vapustahan elämässä on lopulta kysymys
Aina joskus tarvitaan yksi vappu, jotta muistaa, mistä tässä elämässä lopulta on kyse. Perheestä. Ystävistä. Hyvästä ruoasta. Musiikista. Kuohujuomasta. Yhdessäolosta niiden just omien ihmisten kanssa. Kun voi olla ihan oma itsensä. Ilahduttavinta on huomata omien lasten löytävän myös pikkuhiljaa niitä omia ihmisiään. Pakahduttavan hienoa. -Päivi- Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Yhden yön perheloma.
Joskus ei tarvitse muuta. Kun saa vaan nukkua lakanoissa, jotka joku muu pesee. Syödä ruokaa, jonka joku muu valmistaa. Maleksia suoraan sängystä notkuvan aamiaispöydän ääreen, jonka jämät joku muu korjaa pois. Ja tiskaa. Me suunniteltiin alunperin pääsiäislomaa Tallinnassa. Yö tai pari Helsingin päässä, laivalla yli ja pikainen katsastus Viron puolella. Mutta sitten tuli taas arki, […]
Kesä, kesämpi, kesäin.
Meidän perheen viime kesä oli harvinaisen reissupainotteinen. Harvemmin ollaan päästy mihinkään pientä kotimaanreissua kauemmas, mutta viime suvena matkattiin useammassa paikassa, useammalla kokoonpanolla. Osittain johtuen tietysti siitäkin, että kerrankin osuttiin lomille edes muutamaksi päiväksi samaan aikaan. Loppukeväästä yllätin miehen lahjomalla häntä syntymäpäivänä kahdenkeskisellä lomalla Riikaan. Reissu oli meille hyvin tyypillinen parin päivän pyrähdys, koska lapset, työt […]
Laattatilastoa ja eka printtikolumni!
Hoidetaanpas tuo laattahomma välittömästi pois alta. Eli sairastilasto näyttää tällä hetkellä 4/5. Minä ainoana yritän sinnitellä vastaan, hirveen jännä nähdä, kuinka kauan. Desinfioin ihan villinä ja imeskelen noita maitohappobakteereja. Lopulta kuitenkin ryynään pää pöntössä, mutta oonpahan yrittäny sit ainakin! Oli mulla muutakin asiaa kyllä. Jotta tasapaino pysyy, tautiketutuksen ohella tähän viikkoon on mahtunut hyvääkin. Tänään […]
Samoil nakeil jo 15 vuotta!
Oho! Tajuttiin tossa ihan yht’äkkiä, että meillähän on tänään vuosipäivä! Nakkimutsin ja nakkifatsin kohtaamisesta milleniumin yössä on kulunut jo tasan 15 vuotta. Aika villiä! Hulvaton kuva oli tietenkin otettava uuden vuoden nakkien kunniaksi. Ollaan kyl aika villejä. Öhö öhö. Samalla mauttomalla meiningillä jatketaan tästä eteenpäinkin. Hyvä me! -Päivi-
Pienet.
Tänään kohotellaan maljoja, kun vietetään toista vuosittaista tyttöjen piirakkailtaa. Jokainen on taas valmistanut jotain herkkua illanistujaista varten ja onpa piirakkaporukkamme kasvanutkin yhdellä jäsenellä. Tänä iltana kohotetaan malja myös sille. Ärsyttävän salaperäistä, mutta joutuu pysymään salaisuutena vielä hetken. Kerron kyllä mille kilistellään, kunhan sopiva hetki koittaa. Sen vaan sanon, että sinnikkyys palkitaan lopulta sittenkin! Kippis! -Päivi- […]
Pienen pojan unelma
En tiedä, voinko äitinä tulla mistään onnellisemmaksi, kuin nähdessäni oman lapseni unelman toteutuvan. Säihkyvät silmät ja jännittyneen hymyn. Tapahtuman jälkeisen innokkaan puheripulin. Saatiin eilen ex-tempore tilaisuus päästä nopeasti tapaamaan pätkäpojan suurta idolia, Susijengin sentteriä, oman kylän poikaa, “meidän Junnua”. Pientä jännitti mahdottomasti, mutta onneksi Junnu oli selkeästi jutellut korisjunioreiden kanssa aiemminkin ja pätkäkin vastaili lyhytsanaisesti. […]
Rapurallaa
Ajankohta on lyötävä lukkoon ajoissa. Sitä vaatii ruuhkisvanhempien yhteinen illanvietto, ilman lapsia. Loppu sujuu kuin itsestään. Ilman stressiä tai turhaa vouhottamista. Kaikki tuo jotain. Kaikki tuo hyvän fiiliksen. Ja onnistunut ilta on valmis. Istuttiin kahden ystäväpariskunnan kanssa iltaa viimeksi vappuna. Tuolloin oli lapset mukana ja ilta tietysti sen mukainen; rauhallisempi ja lyhyt. Sattumalta ruoan äärellä […]