Ja niin se taas oli, tuli ja meni. Kaikki, koko joulu, meni juuri niin hyvin, rauhallisesti, rennosti ja samoin kuin aina. Jos valmistautumiseen käytinkin aiempaa vähemmän stressiä ja paniikkihikeä, koko meidän perheen joulupaletti on joka vuosi samanlainen aina ruokia, vierailuja ja aikatauluja myöten. Tänä jouluna meinasi tosin tulla yksi kriisi, kun papan metsäpalsta olikin myyty […]
elämä
Kun on niin hyvä, että tekee mieli rutistaa lapset ruttuun
Näin kaksi päivää ennen jouluaattoa alan olla noin 98,9 % varma, että tästä tulee kaikkien aikojen paras joulu. Tai omalla tavallaan se on sitä jo, ollut koko juhlaan valmistautumisen ajan. Kuten viime postauksessa teillekin avasin, tämä koko vuosi, mutta erityisesti sen alkupuolisko, oli mulle tosi vaikea. Samaan aikaan, kun sain toteuttaa yhtä unelmaani ja viimeistellä […]
Vuosi, joka tuntui loputtomalta
Kun viime vuodenvaihteessa räjäyteltiin viereisellä puistoalueella raketteja, kilisteltiin kuoharilaseilla ja toivoteltiin ystäville mitä ihaninta alkavaa vuotta, en totta puhuen osannut suhtautua vuoteen 2017 millään tavalla uutena, positiivisena alkuna. Koko alkava kahdentoista kuukauden periodi tuntui jo etukäteen taakkana harteilla ja otsa veti huolesta ja ahdistuksesta ruttuun. Ruoskin itseäni siitä, että olin lupautunut liian moneen, etten tulisi […]
Tänään olin onnellinen…
Meinasin aloittaa kirjoittamalla, että syksy on tuntunut raskaalta, ja niinhän taisin aloittaakin. Samalla kuitenkin tajusin sen olevan toistoa jo useammaltakin vuodelta. Usein juuri syksyt tuntuu raskailta, kun mennään pimeää kohti, ja ehkä tuo kertoo myös aika paljon itsestäni. Tulen suvusta, jossa on aina arvostettu tekijöitä. Vaikka pyristelen irti siitä, että ahkeruus tai työn määrä jollain […]
Joulufiilis yllätti mutsin
Tosi harvoin sitä tulee oikein viimeisen päälle kehuttua itseään, mutta nytpä aion tehdä niin. Voi Päivi, miten fiksu ja itsesi tunteva olit viime vuonna, kun heti joulun jälkeen kirjoitit itsellesi tällaisen armollisen kirjeen jouluvalmisteluihin liittyen! Nimittäin taas nyt, kun joulukuun ensimmäisiä päiviä eletään, olin jo painamassa paniikkinapulaa ja heittämässä puurokauhaa kaivoon, kun en kuitenkaan ehdi. […]
Parasta on, kun ei ole pakko sanoa mitään
Kun mää kaikkeni yritin. Vedin vitskuu, hehkuviinii ja valkosipulii. Olo oli silti edelleen lauantaiaamuna vähän puolikas, mutta lähdin siitä huolimatta tietenkin Turkuun, missä järjestettiin jo toiset vuosittaiset Varjo Awardsit. Vieraslista oli kasvanut viime vuodelta ja koolla oli yli 20 sometyöläistä. Ihania, vallattomia, eteerisiä, hauskoja. Ihmisiä oli paikalla melkein kaikista mahdollisista genreistä, mutta yhteistä kaikille oli […]
Ystävät ja ilonpito, tarvitsen teitä kaaosvuosiini
38,0. Sen verran näytti kuumemittari eilen illalla, kun olin koko päivän tuntenut oloni kohmeiseksi ja kummalliseksi. Kuumetauti on kaatanut tähän mennessä petiin jo neljä viidestä perheenjäsenestä, ainoastaan sporttijätkä sinnittelee terveiden kirjoissa. Sairastuminen tarkoitti tietysti myös hetkellistä pysähtymistä. Kun olin ensin yön vuorollaan hikoillut ja värissyt ruttuisissa lakanoissani, lepo jatkui aamulla sohvalla. Ja kyllähän te tiedätte, […]
Just another basic monday
Joku sielu meni täällä kerran tekemään sellaisen virheen, että kertoi haluavansa joskus lukea sellaisesta meidän ihan perusarkipäivästä. Ja sellaistahan näissä blogeissa vielä muutama vuosi sitten olikin. Niitä arkisia hetkiä, pohjaan palaneita kattiloita ja toisaalta märkiä suukkoja. Nyt, kun ylipäänsä blogeissa on syksyn aikana ollut havaittavissa pientä sisältömyrskyä ja kyseenalaistamista sitä kohtaan, mihin blogiala on menossa […]
Paranee vanhetessaan
En tiä, ootteko jostain rivien välistä (tai ihan riveiltä vaikka täällä ja täällä) osanneet tulkita, että ajan kuluminen, ja sen myötä vanheneminen, on aiheuttanut pientä ahdistusta ruudun täällä päässä. En minä nyt mihinkään nuoruusvuosiin halaja, päinvastoin, mutta paneehan vanheneminen ihmisen mietteliääksi. Se on niin lopullista, päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Kun ei voikaan painaa jarrua […]
Oot lainaa mulle hetken vain
Nonni. Ainahan mää tiesin, että vanhemmuus on kamalaa. Luopumista, vastuuta ja huolta. Mutta että sitten tulee ihan random lokakuun viimeinen päivä. Tiistai. Teinilikka huseeraa tuossa tapansa mukaan. Piilottaa sukkamyttyjä sohvatyynyjen väliin, hölisee lakkaamatta turhanpäiväisyyksiä ja iskee videoita erityispörröisistä kissoista naaman eteen. Tavanomaisen sähellyksen ja höpinän keskeltä erotan, että se sanoo menevänsä tänään rippikouluun. Rippikouluun. Mutta […]