Oon mä.

Täällä siis. Hengissä ja elossa. Tosin vaan, harvinaista kyllä, aika hiljaa. Jotenkin kaikki asia on tuntunut valuneen tuon sulaneen lumen mukana viemäriin. Tai voi olla, että se oli lauantaina nautittu annos Tequilaa. Olin siinä ihan, että joojoo, voin tälleen synttäripäivän kunniaksi ottaa. Ni en ois voinu. En. Eilen sitte koitin olla ihan tosi reippaana, vaikka […]

Arkikuva 2/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Meidän perheen arkikuvasarjan toisessa otoksessa pureudutaan arkeuden ytimeen. Tiskikoneen tyhjennys, tuo lapsisosastomme kiistakapula, lankesi tänä iltana pätkäpojan tehtäväksi. Mähän olin tuossa syksyllä nerokkaasti keksivinäni tavan, jolla saisin muksut tekemään tämän hurjan vaativan homman itsenäisesti, oma-aloitteisesti ja tappelematta. Tein rastilistan. Periaatteesta en suoranaisesti […]

Äkäinen ämmä haluaa arvostusta

On ihanaa, että näin 8.3. on marketit väärällään tulppaaneja, ruusuja ja suklaasydämiä. Leivoskauppa käy kuumana. Työpaikoilla kukitetaan naisia. Onhan naistenpäivä. No vähänkö hei mahtavaa! Mikä tahansa syy saada kukkia tai lahjoja on hyvä syy. Tosin uskoisin, että suurin osa naisista vaihtaisi vuosittaisen neilikkakimppunsa päivittäiseen arvostukseen ihan koska tahansa. Koska, let’s face it, naisena joutuu edelleen […]

Uneni, uneni, miksi minut hylkäsit

Mä olin joskus nuorempana ihan surkea nukkuja. Nukahtaminen on harvoin ollut kovin hankalaa, mutta keskellä yötä heräily muodostui jossain vaiheessa ongelmaksi. Etenkin, kun herääminen tarkoitti helposti parin, kolmen tunnin valveillaoloa keskellä yötä. Silmät tillillään sitten epätoivoisesti yritin saada unta, pyörin ja hyörin lakanat ruttuun ja lopulta nukahdin helpottavaan uneen noin varttia ennen herätyskellon ujellusta. Sit […]

Jos ei kerrota keväälle…

.. että meidän sohvatyynyissä lukee edelleen joulunpunaisella “Gingerbread”, ni uskaltaiskohan se tulla? Tänään vietiin pikkumimmi tanssiharkkoihin kuudeksi ja mentiin sen jälkeen kauppaan. Kello oli jotakuinkin 18.19, kun palattiin takaisin autolle ja kas, ulkona oli vasta alkanut hämärtyä. Tuli aika toiveikas fiilis. Kohta tulee taas kuivat kadut, valo, ulon haju ja aukeavat nuput. Tennarit ja fillarit. […]

Lifestylebloggaajien kirjahaaste 2016

Vähän on näemmä taas pitkät piuhat, sain nimittäin jo tammikuussa Oi mutsi mutsi -blogin Elsalta kirjahaasteen, jonka kyllä heti bongasin ja ajattelin siihen vastata, mutta kas kummaa, nyt vasta olen asian päällä. Samaisen haasteen olen saanut myös Facebookin kautta muutamaankin otteeseen, sattumoisin viimeksi eilen, kun tätä postausta varten jo kirjoja kuvailin. Muistanettekin, että viime vuoden […]

Kesä, Köpis, Muse ja me.

En tiedä muistatteko, mutta mähän esitin tossa joulun alla taas sellasta supervaimoa ja yllätin (ainakin melkein) mieheni aattona keikkalipuilla. Pitkään jo oltiin puhuttu, kuinka kiva olis lähteä johonkin, mielellään Turkua kauemmas yhdessä keikalle. Jo se, että me yhdessä tällaista ylipäänsä pohditaan, on aika kova saavutus, meidän musiikkimaut kun sopivat yhteen yhtä hyvin kuin mustamakkara ja […]

Voiko olla liian hyvin?

Aamulla heräilin rauhassa, join kahvit, puleerasin naamani ja lähdin juttukeikalle melkein naapuriin. Tunnin kuluttua palasin kotiin, kirjoitin jutun valmiiksi, valitsin ja muokkasin kuvat ja laitoin eteenpäin. Haukattiin muksujen kanssa lounasta ja kysyin pienimmältä, haluaako hän seuraavalle keikalle mukaan. Tallustettiin yhdessä seuraavaan osoitteeseen, jossa järjestettiin askartelupajaa. Pikkumimmi väritteli sen aikaa, että sain hommat tehtyä ja duunin […]

Meistä tuli muurareita…

Nyt se on sitten virallista. Mä olen siinä iässä. Nostalgisoin nuoruutta (kai se sit meni jo) ja muistelen vanhoja. Ehkä se tavallaan vaatii tietyn iän, että pystyy fiilistelemään itseään nuorena ja nättinä, kaipaamatta noihin aikoihin kuitenkaan takaisin. Kaikki alkoi perjantaina, kun kävin tekemässä juttua lukion vanhoista ja intouduin somessa muistelemaan omia tanssejani kuusitoista (16!) vuotta […]

Kinnus-rakkautta, työtila ja arvonnan voittaja

Mun elämään alkaa ehkä pikkuhiljaa löytyä joku rytmi. Yllätyksekseni sain alkuviikon Hesan huinimisreissulla tehtyä vähän jotain töitäkin ja muutenkin tämän viikon oon ollu kovinkin tuottelias. Voi olla, että osa innostumisesta johtuu nyt siitä, että mulla on vihdoin tila, johon on mahdollista mennä tekemään töitä. Ihan hurjan helpottavaa, että näiden nykyisten (sohva, ruokapöytä, kirjasto ja kahvila) […]