Takaisin kotiin

Mulla on elämässäni ollut muutamia paikkoja, joita olen voinut oikeasti kutsua kodiksi. Isoisäni rakentama, vähän hassumaisen taiteellinen lapsuudenkotini, ensimmäinen miehen kanssa vuokrattu kaksio Tampereen Kalevasta, kaksikerroksinen rivari, joka oli ensimmäinen omistusasuntomme ja tämä 1903 rakennettu Uskola. Koti on myös koko kaupunki, koti on aavistuksen negatiivissävytteinen varsinaissuomalaisuus ja lusikallinen räiskyvää karjalaisuutta. Niin paljon kuin se toisinaan […]

Kesä 2016 – Bucket List

Mä en ole viime vuosina juurikaan kesiäni suunnitellut. Lomaa on ollut vähän, jos ollenkaan, rahaa jotakuinkin saman verran. Missään kovin pitkällä ei olla käyty, nautiskeltu lähinnä kesän tuomasta vetelehtimisluvasta ihan kotimaisemissa. Kuka sitä nyt kotoaan mihinkään lähtisi, ja mitä näitä nyt on. Oikeasti en kyllä kesällä välttämättä kovin pitkälle kaipaakaan. Joku pieni irtiotto, kyllä kiitos, […]

Arkikuva 13/52

 Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Ruokakauppa. Leipähylly. Jauheliha-allas. Maitoa, juustoa, jogurttia. Vessapaperia. Kurkku. Omenoita. Tuoremehua. Kivennäisvettä. Kassalta salamyhkäisesti salmiakkinen vanha auto. Kun tuossa pari viikkoa sitten kerroin teille, etten voi sietää arkiruoanlaittoa, niin kyllä nämä kauppareissut menee melkeinpä samaan inho-lokeroon. Itse kaupassa käymisessä ei sinänsä ole mitään […]

Kouluvuosi pulkassa – mitä jäi käteen?

Tuntuu, kuin olisin kirjoittanut tämän, hieman pelonsekaisen tekstin vasta viime viikolla. Muistan vielä hyvin elävästi, kuinka paljon pienimmän lapsen koulutien aloitusta jostain syystä jännitin. Mietin, kuinka sujuisi meidän vanhusten kouluvuosi, miten kikkarapää sopeutuisi koulumaailmaan ja irtoaisiko angstisen esiteinin kanssa pää. Lukuvuosi viuhahti ohi jälleen kerran järjettömän nopeasti. Ensi viikolla muksut laulavat suvivirtensä, pokkaavat kevättodistuksensa, ahmivat […]

Ei kiinnosta!

Mulle on jotenkin jäänyt mieleen taaperoajan neuvoloista, että kun se mukula työntää kuolaiset näppinsä pistorasiaan, pistelee poskeensa voikukkia ja tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot, on sanottu, että lapsihan on luontaisesti utelias. Tutustuu maailmaan survomalla itsensä joka paikkaan ja opettelee oikeaa ja väärää, kun vanhemmat kieltävät kaiken kivan kerta_toisensa_jälkeen. Vuosien empiirisen tutkimuksen jälkeen voin todeta, että […]

Arkikuva 12/52

Viisihenkisen perheen tavallista arkea. Yksi kuva viikossa, yhden vuoden ajan. Haaste Lähiömutsilta bongattu.  Nyt joku vois kysyä, miten ihmeessä tämä liittyy meidän arkeen. Etenkin, jos sattuu tietämään, että kukaan meistä ei harrasta hevosia. Eikä tää oikeestaan liitykään. Ja sit taas liittyy kaikin tavoin. Oltiin viikonloppuna paikallisessa supertapahtumassa, Minifarmilla. Itse olin paikalla osin myös työn merkeissä, […]

Parasta

Sälekaihtimien välistä siivilöityvä ilta-aurinko. Kukkiva omenapuu. Vielä viileä kaste aamunurmella. Puiden tuore vehreys. Raikas valo. Alkukesän sade. Pehmeäkantinen dekkari. Ohuet villasukat. Mustavalkoinen salapoliisielokuva. Mustikkapiirakka. Raparperi. Syreenit. Ensimmäinen grillimakkara. Pehmis. Aurinkolasit. Mummopyörän huonot jarrut. Viimeiset kouluviikot. Mullalta tuoksuvat ja likaiset ulkoilmavekarat. Ihana alkukesä. Ehkä vuoden paras aika. Ainakin just nyt tuntuu siltä. Lapset alkaa olla iisimmin, […]

Paras versio minusta

Se iski tajuntaan hetki sitten. Vajaan vuoden päästä täytän 35 vuotta. Kolmekymmentäviisi. Se tuntuu hirveän paljolta. Sitten olen kai virallisesti sellainen keski-ikäinen. Ei yhtään tunnu siltä. Ei yhtään. Tämä rönsyilevä blogi on varmasti kertonut omalta osaltaan sen, ettei viime vuodet ole olleet pelkästään iloa ja juhlaa. Itseäni olen etsinyt otsalamppu välkkyen ja hakku täristen niin […]

Oi, Tukholma! Oi, ihana!

Niinkuin olen joskus kertonut, oon aina ollut suuri ruotsalaisuuden, ruotsin kielen ja Tukholman fani. Jos joskus tulisin olemaan varoissani (tää on lottovoiton varassa, kyllä), ostaisin lägenhetin Tukholman keskustasta ja viettäisin vähintään kaikki lomat siellä. Tai ehkä muuttaisin kokonaan. Koska ne ruotsalaiset vaan osaa kaiken niin hyvin. Rennon olemisen, sujuvuuden, hyväntuulisuuden. Niin ja dekkarit ja tv-tuotannot, […]

Kun ei vaan riitä

Mulla on ollut ihan huikea alkuvuosi. Muutaman kuukauden aikana on tapahtunut valtavasti, on toteutunut unelmia ja tullut kokemuksia, joita en olisi koskaan uskonut saavani. Toisinaan olen herännyt ihmettelemään elämääni; kuinka olen saanut niin paljon ja kuinka päässyt tekemään töitä ja projekteja, jotka antaa mulle niin paljon. Mietin, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken. Vaikka olen […]