Kehäraakin kisamietteitä.

Kaksplussan blogikisan finaaliin pääseminen on herättänyt paljon mietteitä. Niin itsessäni, kuin lukijoissakin. Yleisimmin on ehkä vähän ihmetelty, miksi juuri Kaksplus. Eihän meillä ole enää vauvoja, äitiyslomia tai vaippajuttuja. (eikä muuten tulekaan)  Kisaan osallistuminen tapahtui, mulle hyvin tyypillisesti, hetken mielijohteesta. Kävin piristämässä päivääni lukemalla Kaksplussan sivuilta jonkun mitä hulvattomimman keskusteluketjun ja samalla silmiini osui banneri, jossa […]

Täyden kympin tyttö.

Lähes minuutilleen kymmenen vuotta sitten aloin ponnistaa. Puhkuin, puhalsin ja kiroilin. Synnytys oli vesien menosta kestänyt jo 1,5 vuorokautta ja huumori alkoi olla lopuillaan. Muistan tarkistaneeni loppuvaiheessa vielä kätilöltä, että “kuuluuko sen vauvan tulla takapuolesta, koska sieltä se nyt tulee!”. No eihän se tullut, vaikka erehdyttävästi siltä tuntuikin.  Klo 17.40 parahti ensimmäistä kertaa pieni ja […]

Kakkanaamat.

“Äiti” ja “iskä” on so last season. Me ollaan nykyään kakkanaamoja. Idiootteja. Typeriä. Epäreiluja. Ääliöitä. Maailman tyhmimpiä. Yhden aamuraivon tuoksinassa livahti jopa jo yksi legendaarinen “paskapää”. Tällä valtavalla uusien nimien kirjolla meitä ilahduttaa tietysti esikoisemme. Muutaman viikon kuluttua kaksinumeroiseen ikään astuva neiti-ihminen. Käytös ei viime aikoina ole tosin ihan tuonne täyteen kymppiin yltänyt… Vaikka pisteitä […]

Life is a bitch…

…and then you die. Nyt se iski siis virallisesti uudestaan. Kammottava, ahdistava, kolmenkympin kriisi. Ku mittään en ossaa, mittään en tiijä, mikkään ei kiinnosta ja koko elämä pyörii n. puolen kilometrin säteellä kotiovelta. Jotenkin tämä tänään täyteen tullut kolmeyks tuntuu tuhannesti pahemmalta, kuin pyöreät vuosi sitten. Ehkä pientä vaikutusta on toki tällä samaan aikaan tapahtuvalla […]

Aikansa kutakin ja muita latteuksia.

Mä taisin tietää jo syksyllä, että näin tulee tapahtumaan. Jotenkin valmistin itseäni ja surin jo ennakkoon. Lopullinen päätös oli kuitenkin ennen kaikkea suuri helpotus. Mä uskalsin sanoa ääneen, miltä tuntui ja siitä se varsinainen prosessi lähti liikkeelle. Päätimme siis lopettaa Hilman. Asiaa pyöriteltiin, keskusteltiin, itkettiin ja laskettiin. Lopulta oli pakko ajatella realistisesti. Yrityksen kehittäminen olisi […]

Tyhmä! Idiootti! Tauski!

Lapset on niin reiluja. Meillä alkaa kaksi vanhinta, tai varsinkin vanhin, olla siinä iässä, että kaikki maailman vääryydet on vanhempien vikaa. Olen koittanut ihan nätisti (joskus vähemmän) selittää, miten me ei varsinaisesti olla vastuussa siitä, jos hän unohtaa matikankirjan kouluun, nokkahuiluläksy ei onnistu kerrasta tai ulkona sataa vettä. Typeriä idiootteja me ollaan kuulemma silti. Päivän […]

Skitso, skitsompi, yrittäjä.

“Joka toinen päivä sitä herää paita märkänä ja joka toinen paita kuivana.” Naurahdin. Aika hyvä kiteytys tästä touhusta. Kuinka yhden viikon (joskus päivänkin…) aikana mennään äärimmäisestä euforiasta syvimpään masennuksen alhoon. Kuinka jonain aamuna työmatka sujuu lähes liidellen ja toisena rytmihäiriöt ja hikikarpalot otsalla pakottavat pysähtymään välillä. Ei yrittäjyys kaikille sovi. Mutta sopiiko se mulle? Mä […]

Risteileviä ajatuksia vanhemmuudesta.

Muistan ikuisesti sen hetken, kun muutama vuosi sitten silmäpussit polvissa hain vanhinta tytärtä osapäivähoidosta (kyllä, olimme hetken näitä hävyttömiä subjektiivisen päivähoidon käyttäjiä), kaksivuotias hyppelehti pitkin vetisiä ojia ja päiväkodin pihalla vauva oksensi vaunukoppansa täyteen. Muistan, kuinka juoksujalkaa raahasin lapsia perässäni kotiin, enkä estellyt kyyneliä, vaikka kotipihassa oli tuttuja. Muistan, kuinka itkin ja kiroilin, kun kampesin […]

Hei hei, heinäkuu!

Pitkä heinäkuu alkaa olla vihdoin ohi. Aika työpainotteiseksi pääsi menemään täällä päässä ja pikkuhiljaa alkaa tuntua nahoissa. Olen yllättänyt itseni aivan uuden tyyppisistä sähläys-tilanteista, unohtelen, hukkaan ja hajotan asioita. Ärsyttää aivan suunnattomasti, en mä sentään tämän luokan säätäjä yleensä ole!  Sen verran tää väsysäätö vaikuttaa elämään niin kotona, kuin töissäkin, että tajuan ihan itse, että […]

Onks pakko noin vaikeita?!

Yksi haastavimmista asioista vanhemmuudessa on ne alituiset kysymykset. Mistä noi vaahtosammuttimen kokoiset elämänoppaat keksivätkin kysyä asioita, joihin ei itse ole uhrannut edes puolta ajatusta? Ja millä ihmeellä niihin saisi vastattua fiksusti, kuten aikuisen kuuluu? Meillä nelivuotias on kunnostautunut viime aikoina erityisesti iskemään kysymyksillä, kun sitä vähiten odottaisi. Uskolan huonejako sai neidin kummastelemaan mihin ihmeeseen hänen […]