Syyskuulumisia

Kyllä voi kuukausi mennä äkkiä – äskenhän vasta naputtelin edellisiä kuukausikuulumisia ja nyt ollaan yhtäkkiä jo taas seuraavan kuun vaihteessa. Yleensä huomaan nopeasti etenevät kuukaudet lähinnä toimittamattomista tositteista kirjanpitäjälle… miten voikin olla niin pieni homma niin käsittämättömän vaikea saada aikaan?!

Vaan on tähän kuukauteen ehtinyt mahtua yhtä sun toista, päällimmäisenä tietysti tuon palleron kotiutuminen. Muuten kulunut syyskuu onkin tuntunut vähän ohilaukaukselta. Vaikken varsinaisesti lokakuun mähmäistä pimeyttä odota, ei tätäkään kuukautta harmita jättää taakse.

Syyskuisia kuulumisia

Yöpöydällä kesken

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on juuri niin vahva kuin osasin arvostelujen perusteella odottaakin. Olen vasta puolimatkassa, mutta hyvin vaikuttunut jo nyt.

Niin, eikä tietenkään pidä unohtaa Tuire Kaimion Pennun kasvatus -opusta, jota tavaan aamu-, päivä- ja iltakahveilla yrittäessäni saada selkoa karvaotuksen sielunelämästä ja koettaessani kouluttaa siitä kilttiä, kivaa ja tottelevaista tyyppiä. En tiä vielä, onnistuuko.

Kirja luureissa

Koska keskittymiskykyni on ollut täysin kateissa viimeiset puoli vuotta, jäi loistava Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana kesken, kun se oli palautettava seuraavalle jonottajalle. Pah. Ajattelin fiksusti kuunnella sen loppuun, mutta äänikirjan lukija ei harmikseni ole yhtään mieleeni. Aloitin sitten siivoilun lomassa kuuntelemaan Erin Carlsonin kirjoittamaa Meryl Streepin elämäkertaa. Tuntuu ihan kiinnostavalta.

Levylautasella soi

Kuukauden nahkeista fiiliksistä kertoo ehkä sekin, että en ole kuunnellut juurikaan edes musiikkia, radiota silloin tällöin aamuisin. Monelle tuntuu Behm kolahtavan nyt kovaa, itsekin kuuntelen sujuvasti radiosta, mutta muuten en ehkä ihan ole päässyt sisälle.

Suoratoistona

Ruotsalaisen Aika on meidän -sarjan kolme kautta ahmin putkeen ja nyt odotan seuraavaa. Niin ikään länsinaapurissa valmistunut Rakasta mua on samaistuttavuudessaan ja koskettavuudessaan ehkä jopa parhaita koskaan katsomiani sarjoja. Rrrakastan! (molemmat löytyvät Viaplaysta, jonka kanssa tein Instagram-yhteistyön kuukausi sitten, mutta tämä ei enää ole osa kamppista)

Työpöydällä

Hajanaisia hommia ja pientä ahdistusta.

Ruokalautasella

Nakit ja perunasalaatti! En tiedä, miksi aika ajoin suuntaan makumatkalle lapsuuteni uuteen vuoteen/vappuun, mutta välillä on vaan pakko. Plus, että eihän tän blogin nimi nyt sattumalta ole Nakit ja mutsi.

Yllä

Pieruverkkarit, joiden lahkeissa roikkuu pari kiloa valkoista karvapalloa torahampaineen.

Hiuksissa

Sotkunuttura, päivästä toiseen. Ensi viikolla mulla on kampaaja ekaa kertaa melkein puoleen vuoteen. En vielä yhtään tiedä, mitä tälle kuontalolle siellä tehdään. Siili vois olla kivaa vaihtelua.

Kasvoilla

Kuivuus. Olen hoitanut (myös) ihoani tosi laiskasti, ja sen huomaa kyllä heti. Ikäkään ei paljon enää tässä hommassa anna armoa. Kaikki tehokosteuttavat, kirkastavat ja nuorentavat seerumit, läärymit ja naamiot saa vinkata kommentteihin.

Haaveissa

Tasapainoinen arki, myös tällä uudella, karvaisen jäsenen sisältävällä, kokoonpanolla. Yksinoloharjoitukset vaativat kärsivällisyyttä, jota tuntuu uupuvan sekä turrilta että äireeltä. Näen jo itseni kreisinä dogladyna, joka omista ihokarvoistaan virkatussa palttoossa heijaa doggoa päivät pitkät olohuoneen nurkassa, koska eihän pumpeloa nyt voi jättää ysssinnn.

Juuri nyt inspiroi

Keltaisen, oranssin ja punaisen sävyissä hehkuva luonto. Tämä syksy on ollut valtavan kaunis.

Ärsytyskynnyksen ylittää

Ehkä juuri tämä yleinen elon nihkeys juuri nyt. Vaikka sitä on koronakeväästä saakka yrittänyt pitää yllä edes kohtuullisen toiveikasta mielialaa, alkaa vähitellen tartuntalukujen taas noustessa väkisin mielessä pyöriä sellainen kaikki on pilalla -fiilis. Se tuntuu pahalta, masentavalta ja epäreilulta. Harmittaa, kun kaikki pitkään odotetut asiat vesittyvät yksi kerrallaan.

Ja alkaahan tämä yhdistetyssä koti- ja toimistotilassa kököttäminen käydä mielen päälle. Aina ajoittain kaipaan tosi paljon työyhteisöä ja tiettyä työnteon rytmiä, jonka tuollaiseen yhteisöön kuuluminen tuo.

Fiilikset lokakuuta kohti lähdettäessä

Saako jo mainita joulun…? Lokakuuta en nimittäin varsinaisesti odota, mutta lähestyvä joulu on kyllä best! Himmailen nyt kumminkin vielä joululaulujen ja torttujen kanssa… Ainakin nyt tonne lokakuun lopulle. Ehkä.

-Päivi