Vuosi 2014. Sivistysvaltiossa ja lintukodossa, meidän Suomessamme. Valtiossa, jossa koulutusjärjestelmä on huippuluokkaa, teknologia-osaamisen edelläkävijämaassa, jossa meistä pidetään huolta mm. sosiaaliturvan muodossa. Mielellään kutsumme itseämme esimerkillisiksi mitä tasa-arvoon tulee, onhan naisilla ollut äänioikeus jo yli sata vuotta ja ensimmäinen naispresidenttikin sai istua täydet kaksi kautta. Eläköön!
Yksi piikki hyvinvoivan Suomemme lihassa tuntuu pysyvän silti vuodesta toiseen. Ne homot. Nuo väärineläjät, perverssit hullut, jotka ovat vain yhden askeleen päässä maailmanvalloituksesta. Tälle vähemmistölle kun antaa pikkusormen, ne levittävät pian aidsinsa meidänkin lapsiin ja kohta naapurin huru-ukkokin haluaa harrastaa seksiä vuohensa kanssa.
Tällä tasolla keskustelu on tuntunut olevan monilta osin tasa-arvoisen avioliittolain tiimoilta. Vastustetaan, koska pelätään. Ja kun yhtään järkevää perustelua ei mielipiteelle löydy, argumentit ovat helposti yhtä naurettavia, kuin tuossa yllä kirjoitin. Ja ei, Raamattu ei ole minusta mikään perustelu sen enempää, kuin vaikka Kalevalakaan. En tiedä, oliko pelko läsnä tänään eduskunnan lakivaliokunnassa, kun tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestettiin. Järki ei ainakaan ollut. Aloite hylättiin, 166 851 allekirjoitusta adressissa hylättiin, kansan tahto hylättiin. 10 ääntä valiokunnassa riitti.
Minua, kolmekymppistä työssäkäyvää heteroa perheenäitiä tämä surettaa. Toivoisin, että lapseni saisivat kasvaa tasa-arvoisessa Suomessa, rakastaa ketä haluavat, elää vapaasti ja mennä naimisiin sen ihmisen kanssa, jota rakastavat. Haluan kasvattaa heidät suvaitsevaisiksi, opettaa että kaikki ovat samalla viivalla ulkonäöstä, taustasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Mutta miten ihmeessä selitän heille sen, että kaikkien mielestä ihmiset eivät ole saman arvoisia?
Ei asia tietenkään tähän jää. Taistelu tasa-arvon puolesta jatkuu varmasti. Minut tämä kuitenkin sai ymmälleni, turhautuneeksi ja surulliseksi.
Miten kahden ihmisen välinen rakkaus voi koskaan olla väärin?
-Päivi-
(kuva lainattu nyt.fi)
Adoptio-oikeutta en kannata, muuten saavat aikuiset elää miten tahtovat.
Adoptio-oikeus tulee määrittää perheen/vanhempien sopivuuden mukaan, ei sukupuolen tai seksuaalisuuden. Voi olla hyvä vanhempi vaikka olisikin parisuhteessa samaa sukupuolta edustavan kanssa. Lapselle tärkeintä on turvallisuus ja rakkaus.
Alkup.asiaan: kaikkia tulisi kohdella tasapuolisesti.
Olen kyllä samaa mieltä, kuin “junttilasta päivää”. Eihän ihmisen kykyyn vanhempana vaikuta seksuaalinen suuntautuminen pätkääkään.
Kiitos hienosta kirjoituksesta. Olen ollut avovaimoni kanssa kohta 9 vuotta yhdessä, ja valehtelisin jos väittäisin, ettei viime päivien avoimesti solvaavat kirjoitukset ajoittain satuttaisi. Vaikka miten yrittäisi “asettua yläpuolelle” ja olla välittämättä. En tiedä kuka pystyy toistuvasti vaan kohauttamaan olkiaan kun sinua ja parisuhdettasi ja hyvien ystäviesi parisuhteita verrataan milloin eläimiin sekaantumiseen ja milloin pedofiliaan tai moniavioisuuden esiasteeseen tai peräti syöpään. Sairaus- ja rikosluokitus pitäisi joidenkin mielestä palauttaa tai meidän pitäisi muuttaa omalle saarelle pois maasta. Tämä jälkimmäinen idea taisi kuulua peräti jollekin kansanedustajalle. Meidän pitäisi kuulemma olla kiitollisia että saamme olla osa yhteiskuntaa – toisin kuin jossain muualla päin maailmaa missä pääsisimme hengestämme. Käännetäänpä sitten se kolikon toinen puoli. Olemme puolisoni kanssa molemmat työssä käyviä, veronsa kiltisti maksavia kansalaisia. En usko että arkemme eroaa mitenkään naapurissa asuvan heteropariskunnan elämästä. Käymme töissä, kaupassa, harrastamme yhdessä ja erikseen, tapaamme ystäviä, matkustelemme, katsomme televisiota, maksamme laskuja, vitsailemme, riitelemme, sovimme, mökkeilemme, käymme juhlimassa, äänestämme. Kummallakaan ei ole rikosrekisteriä tai edes parkkisakkoa tilillä. Lapsia meillä ei ole, lemmikkejä kyllä. Mielestämme täytämme kriteerit kun puhutaan nk. mallikansalaisista. Silti meillä ei ole samaa mahdollisuutta virallistaa suhdettamme ja saada sille turva lakia myöten. Tätä faktaa on ylistetty eri keskustelupalstoilla tyyliin ”järki voitti”, ”kiitos Jumala”, ”hyvä päätös” ja näitä kommentteja ryyditetään milloin Raamatun lauseilla ja milloin edellä mainituilla ”faktoilla”. Tiedän rakastavani puolisoani koko sydämestäni ja haluan elää ja jakaa elämäni hänen kanssaan. En ymmärrä miten meidän rakkautemme loukkaa ketään tai on uhka kenellekään. Viime aikaisessa keskustelussa on nostettu esiin myös että homot ja muut hyysärit vouhkaavat ja ihmiset ovat kyllästyneet tähän. Pelotteleepa joku ”homosaatiollakin”, joka on omasta mielestäni niin ihmeellinen ajatus etten sitä ymmärrä. Kysymykseni kuuluukin – kuinka moni teistä suhtautuisi tyynesti siihen, että sinua ja sinulle tärkeitä ihmisiä avoimesti loukataan ja teidän epätasa-arvoisuudelle lain edessä hurrataan? Kuinka moni olisi hiljaa? Suosittelen monelle suomalaiselle näinä päivinä hiljentymistä – mieti: ”mitä jos tämä kohtelu kohdistuisi sinuun tai rakkaaseesi. Miltä se tuntuisi?”
Kyllähän parisuhde on aina moniavioisuuden esiaste.
Tosi antoisa lisä tähän keskusteluun. Taisi mennä pointti vähän ohi?
Hanna. Kiitos tästä viestistä. Ihoni nousi kananlihalle ja kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Kunpa jokainen pelokas vastustaja lukisi tuon ja osaisi ajatella asian omalle kohdalleen.
Kiitos vielä ja terveisiä avovaimollesi. Olette mahtavia! <3
Otitpas aika aran poliittisen aiheen puheeksi, mutta kommentoinpa nyt kun olen aina välillä kommentoinut keskustelunavauksiasi muutenkin.
Olen vahvasti sillä kannalla, että avioliitto pitää jo käsitteenä varata vain yhden miehen ja yhden naisen väliselle liitolle. En kannata avioliittolainsäädännön muutosta, eikä tälle muutokselle ole todellisia perusteita senkään vuoksi, että esim. sukunimiasiat ym. ovat hoidettavissa ilmankin tätä lakia. Näen kysymyksen osana laajempaa kokonaisuutta, jossa sukupuolisuuskäsitys ym. halutaan määritellä uudelleen. En pidä tätä kehitystä hyvänä. Lakivaliokunnan äänestyksessä kuului tolkun ääni, ja toivottavasti sitä tolkullisuutta löytyy eduskunnassa syksylläkin.
Tuo on minulle hirveän vieras ajatus. Kun en osaa asettaa kenenkään ihmisarvoa viivalle sen perusteella, rakastuuko hän samaa vai eri sukupuolta edustavaan henkilöön. Ja koen hyvin vahvasti, että kaikilla tulisi olla yhtäläinen oikeus solmia avioliitto.
k