“Joka toinen päivä sitä herää paita märkänä ja joka toinen paita kuivana.”
Naurahdin. Aika hyvä kiteytys tästä touhusta. Kuinka yhden viikon (joskus päivänkin…) aikana mennään äärimmäisestä euforiasta syvimpään masennuksen alhoon. Kuinka jonain aamuna työmatka sujuu lähes liidellen ja toisena rytmihäiriöt ja hikikarpalot otsalla pakottavat pysähtymään välillä. Ei yrittäjyys kaikille sovi. Mutta sopiiko se mulle? Mä en vielä tiedä.
En varmasti ole ensimmäinen (enkä viimeinenkään) nuori yrittäjä, joka lähtee intoa puhkuen toteuttamaan ideaansa. Joka perustamisvaiheessa näkee koko palapelin paperilla, mutta painaa mielensä sopukoihin oman(kin) epäilyksensä siitä, voiko se palapeli koskaan olla kokonainen. Joka haaveili vain siitä sievästä pikkukaupasta ja löytääkin itsensä taistelemasta byrokratian rattaissa ja veroviidakossa.
Tuskin olen myöskään ainoa, joka on suunnitellut viimeisen kolmen kuukauden aikana noin 15 kertaa lopettavansa koko touhun. Joka haaveilee säännöllisestä palkasta, kesälomista, lomarahoista ja vapaista viikonlopuista. Joka miettii, onko sen unelman toteuttaminen tärkeämpää, kuin perhe, terveys ja… kaikki.
Kunnes ovi taas käy. Jo yksi tyytyväinen asiakas vetää kauppiaan suun hymyyn ja herättää uinuvan toiveikkuuden. Täähän on just se mun juttu! Kyllähän mä niitä lapsia ehdin näkemään ja onhan mulla aina sillon tällön vapaa viikonloppu. Laskutkin on vielä saatu maksettua. Vitsi, tää on maailman paras kauppa! Ja olen tästä niin ylpeä!
Tulee maanantai. Ei ristinsielua missään. Laskupino odottaa maksamista ja sähköpostiin kilahtaa uudet, kohonneet tukkuhinnat. Maksan (nousseen) vuokran, (nousseet) alvit, yelit, sähköt, puhelinlaskun, maksupäätteen, vakuutukset ja muutaman tavarantoimittajan (nousseen) laskun. Siivoilen, järjestelen ja turhaudun. Luen facebookista kavereiden päivityksiä varatuista kesälomamatkoista. Näpyttelen hakukenttään mol.fi. Ihan mitä vaan tavallisten ihmisten hommaa, pliis.
Mietin, haluaiskohan joku jatkaa tätä, jos lopetan. Joku, jolla on helpompi elämäntilanne, tuoreita ideoita ja draivia. Lasken, saisinko lainat maksettua loppuunmyynnillä. Mietin, mitä ihmettä sitten muka tekisin, ottaisko mua enää kukaan töihin. Kunnes ovi taas käy…
——————-
Kyllä, tajuan just kuinka typerä ja lapsellinen olen kertoessani kaikki ajatukseni julkisesti. Eihän suomalaiset sellasta. Mutta ei mulla ole varaa terapeuttiinkaan. Mähän olen yrittäjä.
Ja toisaalta on kai parempi olla rehellinen, kuin roikkua löysässä hirressä virne naamalla loputtomiin.
Kyllähän mä tiesin, että raskasta tulee olemaan. Mutta vasta lähes 1,5 vuotta myöhemmin, kun edelleen koitan sovittaa pyöreää palaa neliskanttiseen aukkoon, todella ymmärrän mitä perheen ja yrityksen yhdistäminen vaatii. Paljon. Niinkuin toki vaatii työn ja perhe-elämän yhdistäminen muutoinkin.
Loppuun vielä korostan, että (skitsot) ajatukset ovat omiani ja perustuvat ainoastaan kokemukseeni toimimallani alalla. Ja ei, en ole tutustunut skitsofrenian määritelmään tarkemmin. Pallo tuntuu vaan nyt olevan karkaamassa hyppysistä. Koitan saada sen vielä kiinni. Voi olla, että lopulta vaihdan palloa kokonaan. Tai sitten en. Tuleva vuosi näyttänee. Onneks elämää ei tarvi ottaa niin vakavasti.
-Päivi-
Päivi, tsemppiä, jatkat sitten yrittäjänä tämän vuoden jälkeen tai et <3Mun mies on joutunut lopettamaan kannattamattoman yrityksen jokunen vuosi sitten, lopetus tapahtui ennen konkurssia jotta uusi elämä ei alkaisi luottotiedottomana. Tiedä sitten oliko hyvä päätös, velat jäi meidän eikä yhteiskunnan maksettavaksi. Ja niitä velkoja maksetaan edelleen, 7 vuotta myöhemmin. Joskus ketuttaa ihan hemmetisti, sitten taas muistaa että sehän on vain rahaa. Meillä on edelleen perhe, koti ja töitä. Ja velankin maksussa häämöttää loppu.Mies on edelleen yrittäjä, nyt hiukan toisella konseptilla ja hyvin menee. Mutta sitäkään ei uskalla aina sanoa ääneen, reaktiot voi olla kuulijalla yllättävät. On pitänyt monta kertaa tehdä postaus aiheesta kun yritys menee nurin ja mitä sen jälkeen, mutta rehellisesti, ei ole rohkeus riittänyt. Jokohan sen aika olisi?Ja minusta on hyvä että näistä ei olla hiljaa, ei siitä kun menee hyvin, mutta ei siitäkään kun menee huonosti. Tai ylipäätään siitä, mitä yrittäjän arki on.
Kiitos Katja kommentista! Yrittäjyyteen liittyy jänniä ristiriitoja ja jopa tabuja. Tai ehkä enemmänkin juuri mielikuvaan yrittäjyydestä. Toisaalta yrittäjiä pidetään sikarikkaina porvareina (joilta ei ainakaan kannata mitään ostaa, kun niin kalliit hinnatkin on) ja toisaalta surkutellaan, kun ei tämä sunkaan yritykses taida oikein kannattaa. Aika huvittavaa toisaalta… Harvalla yrityksellä varmaan aina menee hyvin, toisaalta jos koko ajan menee vain huonosti, kannattaa laittaa pillit pussiin. Meillä, kuten varmaan monella yrittäjällä, on tietysti ajatuksena “pitää pakka kasassa”. Kannattavuus on tietysti iso ja tärkeä asia, mutta myös arjen pitää toimia. Jos kokisin, että kauppa on täysin kannattamaton, olisin varmasti lopettanut sen jo. Sitä se ei (ainakaan vielä) ole, joten vielä koitan sovittaa niitä palikoita oikein, jos tämä kaikki selkiytyisi kuitenkin.Kirjoita ihmeessä yrityksen kaatumisesta, mua ainakin kirjottaminen ja asioiden ääneen sanominen helpottaa myös ajatusten jäsentämistä. Ja aihe on mielenkiintoinen. Ei se niin kimaltavaa ole se yrittäjän elämä, jos ei ole palkkatyöläisenkään.Ai niin, ihan mahtavaa, että miehen yrityksellä menee nyt hyvin! :)-Päivi-
Hienoa että rohkenet kertoa avoimesti asioista. Yrittäjänä ei ole varmasti helppoa olla. Mutta täytyy sanoa ettei ole nykyään vieraankaan töissä. Vaatimukset ja työtahti kokoajan kiristyy. Ei riitä että teet päivittäisen työsi, vaan aina pitäisi jaksaa myös kehittää itseään ja työtään sekä omaksua runsaat muutokset. Välillä olen itsekkin miettinyt jopa yrittäjyyttä, mutta en ole uskaltanut. Siinä olisi oma tupa ja lupa, ja jos ala on kiinnostava olisi työkin kiinnostavaa. Tavallaan kun tekee itselleen niin uskosin että olisi enempi motivaatiota. Sekä työympäristön voisi tehdä itselleen viihtyisäksi. Mutta koska tiedän myös yrittäjyyden toisen puolen en ole uskaltanut tehdä päätöstä. Vakituinen työpaikka, säännnöllinen palkka ja lomaedut vielä painaa enempi. Mutta täytyy sanoa että hoitoalalla millä olen ei se palkka ole todellakaan huima työhön nähden, joten kyllä palkansaajankin pitää välillä sitä penniä venyttää… Mutta sulla on ihanan näköinen kauppa, ole ylpeä siitä. Elä päivä kerrallaan ja vaikka vuoden päästä katso miten mennyt ja mitä jatkossa päätät. Tsemppiä! : )
Ei toki varmasti ole helppoa vieraankaan töissä, sitä en toki tällä tarkoittanut. Eikä siitä kovin montaa vuotta ole, kun itse olin vielä palkkatöissä, joten muistan senkin ajan oikein hyvin. Molemmissa on toki hyvät ja huonot puolensa, vaikeus onkin ehkä juuri päättää, kumpi painaa vaakakupissa enemmän. Kestätkö mieluummin epävarmuuden, jos saat oman tuvan ja oman luvan vai teetkö niinkuin kapteeni käskee ja saat tasaisen palkan ja lomaedut. Ja tottahan nämä ovat myöskin alasta riippuvaisia juttuja. Ja tietysti myös yksilöstä riippuvaisia. Musta tuntuu, että jotkut ihmiset on ikäänkuin syntyneet yrittäjiksi, heillä on tietynlainen ajattelumalli jo valmiina. Mä en ole, vaan koitan opetella sietämään sitä epävarmuutta pikkuhiljaa. Tsemppiä sullekin työn haasteisiin! :)-Päivi-
Niinpä.Minulla ei ole yrittäjyydestä kokemusta ja epäilen, että minusta ei edes olisi siihen. Minulta puuttuu rohkeus. Sinulla on sitä!Toivon, että koet vielä jatkossakin menestystä ja kiitosta työstäsi. Tsemppiä kovasti!!
Musta on rohkeaa myös myöntää itselleen, että musta ei välttämättä ole johonkin. Mä olen vähän välillä liiankin spontaani ja hyppään juttuihin suinpäin. Ristiriitaista sinänsä, että toisaalta halajan just pysyvyyttä ja varmuutta. Lähdin yrittäjyyteen sillä asenteella, että jos en menesty, ainakin yritin. Ja sen asenteen koitan muistaa nytkin. Ei se onneksi maailmanloppu ole.Kiitos ihanasta kommentista! <3-Päivi-
Ihana purkaus!!Olen itse juuri aloittanut yrittäjänä, ja nyt jo tuo sekava ja äärilaidasta toiseen kulkeva olotila on käynyt tutuksi.Paljon tsemppiä sulle, kauppasi on aivan ihana!Liisa
Mä olen normaalistikin aika tunteellinen ihminen ja yrittäjänä fiilikset on heittäneet häränpyllyä kahta kauheemmin. Toisille se sopii paremmin, kuin toisille. Tsemppiä sun uuteen yritykseen ja heitteleviin oloihin. :)-Päivi-
Hienoa Päivi että rohkenet kirjoittaa näin avoimesti! Paljon rohkeutta vaatisi antaa tässä neuvoja, mutta kirjoitan omasta näkökulmastani tämän verran: jos olisin nuori ja minulla olisi pieniä lapsia, en olisi se yrittäjä mikä nyt olen. Tällaiselle “kehäraakille” se sopii, kun varsinainen toimeentulo on eläkkeellä turvattu. Ainoastaan tällaisena laajennettuna harrastuksena jaksan jatkaa. Sinun asemassasi (mutta siis minun yrityksessäni) olisin jo lopettanut. Vain siinä tapauksessa että firma TUOTTAA KUNNOLLA, kannattaa (?) uhrata aikansa, hyvinvointinsa, perheensä ja muut harrastuksensa sille firmalle. Näin minä ajattelen.
Tiedä sitten, onko se rohkeutta vai tyhmyyttä.. 😉 Mutta rehellinen kannattaa olla, niin itselleen, kuin muillekin. Aika varmasti näyttää, mitä tapahtuu. Mä jotenkin luotan siihen, että asiat menee niin, kuin niiden on tarkoitus mennä. :)-Päivi-
Moni ei kokematta edes ymmärrä miten paljon erilaisia kuluja ja pykälien asettamia vaatimuksia yritykselle kohdistuukaan. Jokainen pienikin liike suuntaan jos toiseen maksaa rahaa. Kumpa pienyrittämistä tuettaisiin enemmän, ei antamalla ilmaista rahaa, vaan suhteuttamalla erinäisiä kuluja paremmin yrityksen kokoon nähden. Pieni yritys tuntuu maksavan kaikesta aina lopulta kalliimmin, vain koska on pieni ja “jaloissa”. Jatkuvaa tasapainoilua kuilun reunalla.Nostan hattua rohkeudellesi, et ole valinnut helppoa tietä. Samalla toivon sinulle menestystä 🙂
Voi sanopas muuta! Ja mä peräänkuuluttaisin myös kunnon yrityskasvatusta jo yläasteella. Ihan perusasioita, mitä yrityksen pyörittäminen vaatii. Harva tuntuu ymmärtävän edes sitä, että esim. kauppias ei saa myymiään tuotteita mistään ilmaiseksi. Ja mitä kaikkea kuluja tosiasiassa pitää myynnillä kattaa.Kiitos valtavasti viestistäsi ja kannustavista sanoistasi! :)-Päivi-
Juu, tammikuu on yrittäjällä ihan KAMALA kuukausi! Niin kamala. Silloin ei kannata tehdä mitään päätöksiä. Pitää vain ajatella tulevaa kevättä…
Minusta ei olisi tuohon ilman perhettäkään! Hatunnosto sinulle ja perheellesi, TSEMPPIÄ!
Kiitos AnuElina!Tsemppiä tosiaan tarvitaan, varsinkin näin tammikuussa… ;)-Päivi-
Kiva lukea ns. “vaikeistakin asioista”! Toivottelen tsemppiä tulevaan vuoteen. Ja jos siltä tuntuu, että homma vaatii liikaa, tee rohkea päätös!Mutta nyt toivottelen aurinkoista alkavaa viikkoa!
Kiitos, Nonna! Kyllä mä myös niin ajattelen, että jos jossain vaiheessa homma tuntuu ylitsepääsemättömältä, on parempi lopettaa. Kyseessä on kuitenkin vain yritys.Sinne myös ihanaa talviviikkoa!-Päivi-
Voi et tiedäkään miten olen samoja asioita pohtinut syksystä asti. On yhtä tunnemyrskyä koko ajan. Minä olen ollut vasta 4kk yrittäjänä eikä se kerro mistään mitään. Olen monista asioista edelleen niin pihalla…mutta jatkan. Katsotaan mitä tapahtuu, onnistutaanko me ystäväni kanssa tässä vai ei. Jokainen kuukausi on erilainen. On voiton hetkiä ja sitten tulee taas se musta pilvi, että vitsit, pitäisikö sitä mennä vaan muualle töihin. Ja kuten sanoit, kun ovi käy, juttelet hetken asiakkaan kanssa, palvelet häntä ja saat hymyn huulille, sisällä vain hypähtää jokin ja tiedät, että tämä on se mitä haluat.Onnea meille molemmille! Ja muillekin yrittäjille!
Sitähän tämä tosiaan on… tunteet heittelee eestaas. Ja kyllä mietityttää kohonneet hinnat kauppiastakin. On kuitenkin tietty piste, minkä yli ei voi kuluttajahintoja kertakaikkiaan nostaa. Joten itse siinä takkiin ottaa. Ja pakko se on ihan reilusti myöntää, että kyllä ihminen elämiseen palkkaa tarvitsee, ihan joka kuukausi. Tietysti tämäkin riippuu niin kovasti myös alasta. On paljon aloja, joita voi tehdä kotoa/joustavasti, saattavat sopia pienten lasten vanhemmille esim. paremmin. Mutta tsemppiä tosiaan meille kaikille yrittäjille! :)-Päivi-
Tämä oli tosi hyvä postaus ja hyviä kommentteja. Minulla on myös haave omasta yrityksestä, vanhemmat ovat kummatkin olleet yrittäjiä ja vannoin jo nuoerena etten IKINÄ ala yrittäjäksi. Yli 10-vuotta olinkin isossa IT-alan firmassa ja viimeiset vuodet olivat tosi ahdistavia, kaikinpuolin. Kotonaollessa kehittelin hyvän idean ihan kuin huomaamattani ja yhtäkkiä näyttää että se voisikin toteutua. ehkä. mutta myös minua pelottaa turvattomuus ja lomattomuus, jotka tiedän olevan edessä jos yrityksen perustan. onko se hinta maksettava että saa tehdä sitä mitä haluaa ja toteuttaa niitä hassuja ideoitansa. Toisaalta minulle yrityksen perustamisen myötä olisi mahdollista olla lähellä kotia ja lapsia, toisin kuin jos menen toisaalle töihin..on matkaan varattava ainakin se 1h ja se on paljon jos vaikka lapselle tulee hätä kesken päivän tarhassa/koulussa.Oli mukava kun kirjoitit avoimesti tästä(kin) asiasta.voimia ja uskoa tulevaan! on se sitten oma firma tai töissä toisaalla!
Mä en missään nimessä tyrmää yrittäjäksi lähtemistä! Tämä on niin alastakin riippuvaista. Varmasti sun alalla pystyisit tekemään hommia joustavammin ja perheen tarpeita kuunnellen. Ja samoin ehkä järjestelemään vapaita joustavasti tarpeen mukaan. Uskoisin ainakin.Yläpeukkua unelmasi toteutumiseen! :)-Päivi-
Ihana Päivi, ihana postaus <3Luin tämän jo aiemmin kännystä, mutta en vaan ole ehtinyt kommentoida! Niin sairaan hyvää tekstiä; ollakin että mua ei muuten yrittäjäksi tunnisteta kuin Suomen työttömyysvakuutuslain mukaan (yli 15% osakkeista ja hallituksessa). Mutta koska meidän perheellä on yrityksestä se vastuu ja yrittäjäporukastamme ainoina nimet henkilötakauspapereissa niin totta helkatti sitä asennoituu kuin yrittäjä. Vaikka en vielä YEL:iä maksakaan (vaikka ei ole enää kaukana sekään nyt kun rajaa alennettiin 30%iin). Aina ajatellaan, että yrittäjät on niitä porvareita, jotka ajelee isoilla hienoilla mersuilla ja jotka käärii ne rahat. Ja työntekijät kituuttavat minimipalkalla. Mä en tunne henk.koht. yhtään tälläistä yrittäjää. Pahan päivän tullen se on yrittäjä, joka joutuu luopumaan palkkapäivänä palkastaan. Siis jos edes pääsee niin ihanaan asemaan, että on vakituinen palkkapäivä. Pahan päivän koittaessa, kun (osa)yrittäjä lomauttaa itsensä hyvää hyvyyttään pelastaakseen kenties tavallisen duunarin kk-ansiot firmassa, niin ei auta mennä mistään rahaa pyytelemään. Edes kelasta. Ei oo,ei tuu!Ja valitettavasti mä oon sitä mieltä, että ei tässä maassa pk-yrittäjiä tai yksityisyrittäjiä (tästäkin kokemusta) hirmuisesti kannusteta verokevennyksin sun muin keinoin. Sitten ihmetellään, miksi ihmiset ei ryhdy yrittäjiksi. Kuka haluaa menettää huonoina aikoina yöunensa? Oikeutensa lomaan? Lasten parhaat kasvuvuodet? Sen ansiotason, joka muilla saman koulutuksen saaneilla on? No me yrittäjät tietenkin. Mutta toisaalta, kyllä vaakakupissa painaa ne hyvätkin asiat;vapaus, riskien ottamisesta tuleva endorfiiniryöppy, onnistumiset….Ei oo helppoa olla yrittäjä, mutta yritetään tsempata jookos <3 :)Ja hei, mä oon ainakin ajatellut tämän niin, että elämä on liian lyhyt kitkutellakseen tilanteessa, jossa ei halua olla (toki lyhytaikaisesti kaikki menee) tai josta ei pysty iloitsemaan. Mutta niin kauan kuin näkyy tunnelin päässä valoa niin ajattelin yrittää 🙂
Kyllä, hyviä pointteja! Samaa mieltä olen monessa asiassa, mutta ennen kaikkea siinä, että elämä on liian lyhyt kitkutteluun tilanteessa, joka ei tyydytä. Joskus ratkaisut on tehtävä nopeasti (suuntaan tai toiseen), kuin laastarin repäsis ja ikäänkuin alottaa alusta… Elämän tärkeimmät asiat löytyy kuitenkin kotoa. Perhe on oikeesti ainut, mikä merkitsee. Kaikki muu on vaan plussaa. :)Tsemppiä, Maria! <3-Päivi-
Vastailen vähän myöhään tähän postaukseen, mutta pakko kirjoittaa kun aihe on niin kiinnostava. Tai kyllä muutkin postauksesi kiinnostavat kovasti, mutta tämä erityisesti. Minulla on mieheni kanssa pieni yritys, jossa työskentelemme vuorotellen, toinen hoitaa kotona pientä lastamme. Näin talvisin on melko hiljaista ja tosiaan saa miettiä tarkkaan, että kaikki laskut saa maksettua. Mutta kesän koittaessa taas asiakkaita käy ihan mukavasti, vaikka ei silloinkaan pääse rikastumaan, kun pitää säästää sitä hiljaista talvea varten. Yhteistä vapaa-aikaa ei juurikaan ole, yksi päivä viikossa. Lomista on turha haaveilla, jouluna ja juhannuksena vähän pidempi vapaa. Mutta olemme kovasti tykänneet tästä pikku yrityksestämme, ja siitä että saamme itse yhdessä päättää kaikista asioista. Toki joskus yritysjutut meinaavat aiheuttaa erimielisyyksiä meille, kun aina eivät näkemyksemme kohtaakaan. Mutta suuremmilta riidoilta ollaan vältytty. Verotus- ja vakuutusjutut ja kaikki nämä byrokratiahommat usein harmittaa, mutta minkäs teet… Molemmat ovat oppineet yrittäjyyteen jo lapsuuskodeissaan, joten uskon senkin helpottavan asennoitumista tähän hommaan. Pian kevätaurinko helllii meitä ja (toivottavasti) asiakkaita taas virtaa ovesta sisään. Uskotaan näin! Voimia tähän pyöritykseen sinulle ja kaikille meille yrittäjille!!
Eipä tuohon voi muuta sanoa kuin että niin on kuin omalta näppikseltä alusta loppuun. Hyvin tuttuja ajatuksia, haasteita, ilon hetkiä ja totuuksia. -JOhanna Ekofiinasta