Mulla on sellanen olo, että sanainen arkku on täysin tyhjä. Tai koko akkakin sen puoleen. Ihan kuin olisi ilmapallo, josta pikkuhiljaa pakenee ilma. (enkä puhu nyt vatsavaivoista…)
Mennyt viikko oli aikamoinen. Työt ja teatteri, päiväreissu Helsinkiin, rautakaupan inventaario, kuopuksen kuume ja korvatulehdus. Ja kaiken kukkuraksi aimo lastillinen sellaista paskaa, mistä ei voi edes kirjoittaa. On joskus ollut positiivisempi ja pirteämpikin olo, myönnetään.
Mua ärsyttää elää negatiivisella “lasini on aina puolityhjä” -asenteella. Mutta ihan rehellisesti väkisinkin sitä ihminen kyynistyy pikkuhiljaa. Koskaan ei pidä tuudittautua siihen, että asiat olisivat jotenkin hyvin. Ei ne koskaan ainakaan pidempään kovin onnellisesti pääse olemaan. Matto vedetään jossain vaiheessa jalkojen alta niin, että tantereeseen rymähdetään ihan huolella naama edellä.
Elämä on epäreilua, paskan määrä on vakio ja mitä näitä legendaarisia toteamuksia tässä voisi luetella. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Se tietysti. Hurraa.
Elossa siis sätkytellään, just about, mutta kuitenkin. Jottei ihan murheelliseksi ja väsyneeksi mene, päätettiin koittaa vähän jouluilla vaihtuneen kuukauden kunniaksi. Torttutaikina on sulamassa, glögi lämpiämässä ja mies varastossa kaivamassa jouluvaloja. Ehkä mielikin pikkuhiljaa kirkastuu joulua kohti mentäessä. It better.
Tongin vähän joulufiiliksiä, ja muutenkin positiivisempaa mielialaa, ennen seuraavaa postausta. Lupaan!
-Päivi-
Kuvat tiistaiselta blogitapaamiselta.
Kaikella on elamassa tarkoitus, ihan kaikella.Vastoinkaymisistakin syntyy aina jotain uutta ja parempaa. Valilla siihen menee aikaa, joskus siihen menee todella paljon aikaa, mutta se paiva tulee kylla, kun kaiken kokeman arvon nakee. Ma uskon, etta me ollaan taalla maailmassa oppimassa jotain, aina jotain uutta. Kauneus on katsojan silmissa, niin on myos elaman kauneus. Tonnikaupalla positiivisuutta taalta, kaikki muuttuu. Ala suotta alistu lannistavien ajatusten alle, elama on kumminkin lahja.
Tee: hippi
Tiätkö Niina, sä oot ehdottomasti mun lempparihippi! Kyllä mäkin uskon siihen, että kaikki järjestyy aina jossain kohtaa. Johonkin suuntaan ja jotenkin. Se on väistämätöntä.
Kiitti, ku oot noin ihana. <3
-Päivi-
Kiitos Paivi, ihanasti sanottu!
Ma oon jotenkin oivaltanut, etta pitaa paastaa irti. Irti niista omista ajatuksista, jotka kiertaa sita negatiivisuuden ja toivottomuuden kehaa. Ja don’t get me wrong, mulla on edelleen niitakin hetkia, jolloin ahdistaa rinnasta ja tuntuu, etta mikaan ei onnistu ja kaikki menee ihan pieleen. Mutta tiaks mita ma silloin teen? Ma koitan muistuttaa itselleni, mihin suuntaan ma olin menossa, missa se mun kiintotahti on ja sit ma soitan mun ystaville ja naan niita ja puhun niin kauan niitten kanssa, etta ma muistan taas miks se ahdistuminen ja lannistuminen ei kannata. Mita useemmin ma huomaan luisuvani talta positiivisuuden raiteelta, sita helpommin ma paasen tanne takasin. Loppujen lopuks se taitaa olla vaan oivaltamista ja mielen harjoittamista.Saan ihan suunnattomasti energiaa positiivisuudesta ja sita energiaa on ihan mielettoman ihana jakaa ymparilleenkin.
Ja ma tian etta sa oot samanlainen energiavarasto! 🙂
Tekis mieli kirjoittaa tähän nippu korneja latteuksia, mutta tyydyn sanomaan, että perkele Tampereen muijat nousee jalkoilleen nääs aina!
No älähän muuta sano!Ei pidä jäädä tuleen makaamaan, kyllä täältä vielä noustaan. Ei auta muu. 🙂
-Päivi-
Kylä se siitä taas.. <3 (ny ei pysty parempaan ku mehut on ihan loppu)