Rakas ruuhkavuosivanhempain vertaistukiryhmäni, on tullut jälleen aika paheksuvalle keskustelulle siitä, onko opettajia, lastenhoitajia ja valmentajia soveliasta muistaa lukukauden päättyessä lahjalla vai onko se vain sitä huomion ja parempien numeroiden perässä juoksemista.
Omassa lapsuudessani opettajia ja päiväkodin henkilökuntaa muistettiin aina. Ei millään kalliilla tai erikoisella, mutta jollain pienellä. Itse tehtyä sinappia ja leivonnaisia muistelen vieneeni. Tähän oppineena olen itse aina ihmetellyt koko keskustelua. Mä näen pienen muistamisen kiitoksena ja ilahduttamisen välineenä ja pelkkä ajatus lahjomisesta parempien arvosanojen tai suosion toivossa tuntuu kummalliselta. Tosin en ymmärrä kilpavarusteluakaan. Ehkä opettaja on vähän erikoinen kohde satojen eurojen rannekellolle tai kylpylälomalle. Siis yksittäisen oppilaan muistamana. Meillä esikoisen päättäessä ala-asteen, kerättiin vanhempien kesken isompi summa yhdessä ja muistettiin monta vuotta luokkaa vetänyttä opettajaa lahjakortilla.
Edelleen paketoin jotain pientä lasten mukaan todistustenjakopäivänä. En, koska olisi pakko, vaan koska minusta tapa on kiva ja ihmisiä on mukava ilahduttaa. Meillä on käynyt myös hyvä tuuri, kun kaikkien opettajat ovat tolkun ihmisiä, joita muistaa mielellään.
Meidän lahjoihin ei suuria summia ole upotettu ja mielelläni muistan jollain kuluvalla, kuten juotavalla tai syötävällä. En uskalla edes ajatella, millainen kivituikku-kokoelma eläköityvällä maikalla on…
Tässä muutama helppo ja edullinen vinkki opettajien, päivähoitajien ja harrastusporukoiden vetäjien muistamiseksi.
1. Kaakao ja vaahtokarkit
– Tämä viime joulun vahingonlaukaus on ehkä suosikkimuistamiseni vuosien varrelta. Tiedättekö, oli se perinteinen kävelen markettiin ja etsin epätoivon vimmalla jotain kivaa, kun en voinu taaskaan tehdä tätä ajoissa. Clipperin luomukaakao sai kaverikseen minivaahtokarkkeja, joita ostin yhden pussillisen ja jaoin pieniin sellofaanipusseihin jokaisen kaakaon mukaan. Hinta n. 6-7 €.
2. Yrtit
– Itseasiassa tämäkin taisi olla alkujaan vahinko, jonka olen sittemmin käyttänyt uudemmankin kerran. Yrttiruukku voipaperiin kääräistynä on varmasti edullinen ja ilahduttava. Hinta n. 2 €.
3. Viini
– Nyt varovasti! Alkoholi on arka asia, eivätkä kaikki sitä hyväksy. Itsekin olin jouluisia punaviinipulloja vahvasti vastaan, kunnes tuntui siltä, että tunsin hoitohenkilökunnan ja opettajat edes vähän paremmin ja uskalsin hommata pienet kuoharit joulumuistamisiksi. Pikkolopullo toimii mainiosti ja on jälleen järkevissä hinnoissa, jos muistettavia on useampia. Hinta n. 3,50 – 8 €
4. Kahvi ja tee
– Suklaata piirtoheittimen viereen kiikutetaan varmaan yllin kyllin, tosin niin varmaan kahviakin. Juomissa parasta on säilyvyys ja ilon tuominen vaikkapa pitkin kevättä. Varmimpia ovat varmaan maustamattomat kahvit, inkivääri-kanelin makuinen sumppi kun ei välttämättä enää helmikuussa makuhermoja hivele. Ja juuri tästä syystä hommasin tänä vuonna lasten vietäväksi teetä. Jouluisella maulla. Öhö öhö. Mukaan paketoin kivat teesihdit ja lähellä tuotettua suklaata Kustavin Mokkapuusta. Hinta yhteensä n. 10 €.
5. Askartelu
– Askartelut, kortit ja piirustukset ovat aina henkilökohtaisia ja persoonallisia, lasten itse tekeminä. Meillä ei askarrella, paitsi ehkä pakon edessä, mutta pienin tykkää usein piirtää muistamisen mukaan kuvan. Tosin, to be honest, nämä saattavat sujahtaa samaan laatikkoon kivituikkujen kanssa… Tai mistäs minä tiedän.
Ja siis niin, pakkohan ei ole viedä tietenkään mitään, enkä usko, että opettajat sen enempää kuin hoitohenkilökuntakaan sitä odottavat. Mutta me viedään edelleen. Ja luotan siihen, että parin euron yrttiruukku ei noiden koulumenestystä heilauta suuntaan tai toiseen.
-Päivi
Me on muistettu aina hoitotätejä! Siitä tulee itselle kiva mieli, eikä se oo mitään nuoleskelua. Ne on ihania ihmisiä, joiden kanssa lapset viettää aikaa runsaasti ja itsekin ne näkee harva se päivä.. Joten why nyt?! Me on yleensä viety omaa lihaa (eheh, ei siis ihmislihaa, vaan oman karjan..) ja se on ollut aina mieluisa juttu. Joten kiva juttu ja kaikilla hyvä tahto!? Eikä siis tosiaan kaikkien oo pakko niin tehdä, ei väkisin tartte yrittää keksiä mitään, sillon se ilo katoaa hommasta..
Nimenomaan näin. Ja kun mietitään, kuinka suuren osan päivästä vaikkapa juuri päivähoidon henkilökunta lasten kanssa viettää, selvittää kaikki nälkäkiukuista räkäneniin ja takaisin, niin kyllä heitä ihan mielellään ilahduttaa ja kiittää. 🙂
Jotain pientä viedään ja koska muistuttavana on ollut esim 3 päiväkodin ja 3 iltapäiväkerhon ohjaajaa ja yksi ope , ovat lahjat olleet max 5-6e/kpl. Nyt kun molemmat ovat koulussa (2×ope ja 3xkerhonohjaaja), viedään yhä suunnilleen samalla summalla jokin pieni ja nimenomaan kulutettava juttu. Olen lastentarhanope itse mutten oleta saavani mitään koska teen vain työtäni ? usein silti saan ja mieluisimpia on lasten itsetekemät jutut ja kortit joissa he kertovat esim hoitopaikastaan tai minusta ?
Kun lapsia oli vielä päiväkodissa, olin ehkä vielä tarkempi ettei kulunut muutamaa euroa enempää/lahja. Nyt muistettavana on kolme opettajaa, joten olen vähän venyttänyt. Vaikka kyllä toi kahden euron yrtti menis läpi nytkin. 🙂
Suloisia pikkumuistamisia. Niitä on mukava viedä. Tykkään erityisesti yrttityylistäsi!
Joo, yrtti on ihan ykkönen! Kesällähän sen voi istuttaa vaikka laatikkoon ja talvella tuollainen rosmariini pärjäilee mukavasti hetken ja tuottaa vielä syötävääkin. 😀
En ymmärrä tätä polemiikkia, että opettajia ei tarvitse muistaa, sillä hehän saavat siitä palkan. Muistaahan suurin osa työnantajistakin tekijöitään joulun alla, jotkut huomattavilla bonuksillakin. Ja palkan päälle. Ehkä vähän ontuva vertaus, mutta you’ve got the point.
Opettaja viettää lasten kanssa aika huomattavan osan päivästä, joten miks ei pientä muistamista jos siltä tuntuu. Ja en ole itse opettaja….
Täysin samaa mieltä! Ja tosiaan, kenenkäänhän mitään ei ole pakko viedä, mutta en ymmärrä, miksi silmiä pitää pyöritellä, jos toisilla sellainen tapa on.
Päiväkodin tädeille on annettu piparimuotit – ne voi kierrättää vaikka päiväkodin omaan käyttöön.
Yhtenä vuonna sadutin monisanaisen lapsukaiseni; päikkärin tädit saivat huikean sirkusseikkailun.
Jälkikäteen opeilta tuli eniten kiitosta aineettomasta lahjasta: parinakin vuonna annettu kolmen lapsen opeille koulupuvut ja /tai koulutarvikkeet (muistaakseni silloin kirkon ulkomaanavun verkkokaupasta); kyytipojaksi jälkimmäiseen lahjaan lyijykynä, jossa kiharanauhaa varressa.
Kesän korvalla annettiin kerran kesäiset tiskiharjat mökkikäyttöön. Kaveri antoi päiväkodin tädeille ihan tavalliset hiekkalapiot ja siemenpussit (“kasvata omat kukkasi”).
Nykyään – kun taloudessa on teinejä (tai melkein) ei anneta enää mitään, koska se “on niin noloa”. (pähkäilen parhaillaan mitä antaisin yhdelle valmentajalle, joka on aivan huikean hyvä tyyppi, ja joka on antanut aivan mielettömästi aikaansa ja osaamistaan… nuori ilmoitti, että hän ei muuten ole paikalla silloin, saat itse viedä tyhmän lahjasi, koska se vaan on niin liian noloa)
Mä odottelen kans tota vaihetta, kun sanovat, että ei enää. 😀 Vielä suostuvat ilomielin viemään, mutta voihan olla että jo vuoden päästä on toisin… 😉
Kivoja ideoita, erityisesti tykkään aineettomista lahjoista!
Minäkin olen kasvanut siihen, että muistaminen on kiva tapa. Nuo lahjakortit, isot tai pienet, ovat tosin laissa kiellettyjä vastaanotettavia, samoin arvokkaat lahjat kuten vaikka mainitsemasi kello.
Itse olen muistanut päiväkodin henkilökuntaa läpi lasteni hoitouran “kattamalla” kahvihuoneen pöydän aina joulukuun ensimmäisenä päivänä (tai ensimmäisenä arkipäivänä siitä). Vähän suklaata ja pipareita, ehkä joku joulukakku. Kun jouluun itsessään on vielä aikaa, ei silloin kahvihuoneessakaan ole “herkkuruuhkaa”. Samoin helpomla olen päässyt, kun pienessä päiväkodissa muistaminen on ollut yksilöimätöntä ja yhteistä.