Ai niin, nekin on ihan kohta. Ne rippijuhlat.
Jos viime syksynä olikin vähän kriisin paikka se, että esikoinen on tullut rippi-ikään, nyt aletaan olla huomattavasti konkreettisemman kriisin äärellä. Parin kuukauden kuluttua lapsonen laahustaa alboissaan kirkon käytävää ja kotona pitäisi juustokakun olla just jämpt hyytynyt, kun vieraat saapuvat pitkävartisine ruusuineen onnittelukierrokselle.
Ehkä näistä asiaa koskevista kirjoituksista onkin ollut aistittavissa se, että meidän suvulla oli rippijuhliin omassa nuoruudessani hyvin vakiintunut, perinteinen malli. Koolle pamahti koko valtava suku, kaukaisimmat saattoivat yöpyä asuntovaunussa, kun muihin nurkkiin ei mahtunut. Tarjolla oli pitkä pitopöytä lämpimine ruokineen ja kahvin kanssa tietysti kitalaessa pölisevät kuivakakut, lusikkaleivät ja valtava kermakakku.
Juhlia laitettiin isolla sisarusparvella – italiansalaattia ämpäriin ja karjalanpaistia useampaan uunivuokaan. Miesväki leikkasi ruohot ja asetteli tuolit, naiset huhkivat hiki hatussa viikon verran keittiössä. Mitään ei ostettu valmiina. Itse tekeminen oli opittu kotoa ja se oli kunnia-asia.
Itse juhlissa keittiössä häärivät niin rippilapsen äiti, tädit kuin serkutkin. Joku tiskasi, toinen täytti vateja, kolmas keitti kahvia ja sekoitti mehua. Koko ajan käynnissä oli melkoinen hässäkkä, kun monikymmenpäistä vierasjoukkoa kestittiin.
Juhlien päätyttyä erityisesti naisväki oli puhki. Harva oli ehtinyt saada lämmintä ruokaa, saati hörpännyt kahviaan kuumana. Mutta mitäpä sitä minun tähen.
Noissa juhlissa oli läsnä tietynlainen perinteikkyys ja turvallisuuskin – näinhän meillä on tavattu näitä juhlia viettää. Itselle jäi lapsena mieleen ehkä parhaiten kuitenkin se äitien kova paine. Kun piti yltää aina vähintään samaan kuin muutkin, usein juuri oman jaksamisen kustannuksella.
Niinpä päätin itse jo aika varhain, että me tehdään toisin. Niin, että juhlista tulee meidän näköiset, rennot ja viihtyisät, joista myös minä perheen äitinä muistaisin muutakin kuin selkärankaa pitkin valuvan hikinoron ja keittiössä sättäämisen.
Mutta ei sekään ihan helppoa ole. Sama itsetekemisen kulttuuri on juurtunut aika syvälle vielä minuunkin, eikä lihapullien ja salaattien tilaaminen ulkopuolelta meinaa tuntua luontevalta. Tietyt jutut haluankin tehdä itse, mutta joitain “bulkkihommia” yritän ulkoistaa.
Ennen kaikkea yritän välttää hermoilua ja kiristelyä. On sitä isompiakin tapahtumia järjestetty kuin yhdet rippijuhlat. Enkä ainakaan itse muista koskaan kytänneeni yksissäkään juhlissa isäntäväen kaappeihin tai pohtineeni ikkunanpesuväliä. Uskon vahvasti, että myös meille kerääntyvä juhlaväki tulee ennen kaikkea nauttimaan juhlista, eikä tekemään tupatarkastusta.
Millaiset näistä meidän näköisistä juhlista sitten tulee? En yhtään vielä tiedä. Varmaan värikkäät ja äänekkäät, toivottavasti herkulliset. Sellaiset, joihin kutsutaan tärkeimpiä tyyppejä ja lähimpiä sukulaisia. Sellaiset, joissa on tilaa kavereille, musiikille ja rennolle hengailulle. Sellaiset, joissa juhlinta voi jatkua vaikka yöhön saakka, jos on kivaa.
Tai sit pursotan ohimot hiessä ruusukkeita kermakakun päälle vielä puoli tuntia ennen kirkkoa. Onhan niitä vaihtoehtoja.
-Päivi
Muista mennä ajoissa kirkkoon, varsinkin jos haluat päästä hyvään paikkaan ja nähdä lapsesi. Vanhassa kirkossa kannattaa olla ajoissa ☀ . Rippijuhlista ei kannata ottaa stressiä. Nuorimmaiseni toivoi pieniä “kahvikutsuja” ja myös sai ne. Osa tarjottavista tehtiin itse ja osa tilattiin. Ei juostu hikihatussa, ei ollut lämpimiä ruokia vaan pientä suolaista ja salaatteja sekä täytekakku ja juustokakku, kinuskipähkinäpiirakka. Vieraat viihtyivät. Se oli just semmoinen kun nuorimmainen toivoi.
Sitä vaan jäin sanomaan, et oispa munki rippijuhlat toteutettu teemoilla “värikkäät ja äänekkäät”. <3
meillä on ollut teemalla “ahtaat ja hikiset”.
Älä pursota hikisenä, varaa mieluummin se aika pieneen sisäiseen kyynelehtimiseen (“mitensevoiollajonoiniso?”).
meillä on lakkiaiset tänä vuonna teemalla “miten ihmeessä me kaikki mahdutaan näihin tiloihin ja mitä niille syötetään”
Omista rippijuhlistani muistan parhaiten sen, kun äitini tuli kirkkoon eriparikengissä 😀 Tais vähän ressiä pukkaa 😀
Siivouksen voi ostaa ulkopuolelta. Itse kun kerää pyykit lattialta ja lehtipinot pöydänkulmalta parempaan talteen, joku vieraampikin kyllä osaa pestä lattioita ja pyyhkiä pölyjä.
Varaa riittävästi tuoleja ja laskutasoja kahvinupeille. Lainaa.
Lainaa niitä kuppejakin. Ei tarvitse olla pesemässä kesken kutsujen, kun jokaiselle riittää omansa.
Pyydä sukulaisten sijaan ystävä tai pari keittämään ja tarjoilemaan kah ia. Hyvä ystävä kyllä löytää sinun keittiöstäsi tarvittavat, osaa katsoa aika ajoin kahvipöydän läpi ja täydentää tarvittaessa.
Tarjolle mielummin yksi laji runsaammin kuin sen seitsemän pientä kuppia. Jos tarjolla on kakku, niin sitä yhtä lajia. Kohtuudessa pysyminen on muuten vaikeaa.
Lainaa maljakot tai kärrää kirpparilta riihimäen tölkkejä porstua täyteen.
Anna sisaruksille omat tehtävät. Veli voi vaikka ottaa valokuvia, sisko pitää huolta vieraskirjasta. Tuntevat näin kuuluvansa joukkoon.
Ps. Ja tsekkaa se Valion ohje niihin lusikkaleipiin. Voi tehdä jo tänään ja pakastaa.
Minä olen tehnyt vuosia töitä rimpuilakseni pois siitä, että tarjoilua pitäisi olla yllin kyllin. Jostain kaukaa suvun tavoista tulee viime hetkillä usein mieleeen:” Mitä jos joku loppuu?”. Nykyisin osaan olla jo tyytyväinen, jos joku laji loppuu. Meille on nimittäim joskus jäänyt aika moiset kasat kakkua ym. jäljelle.
Pyörittelen jo rippijuhla-asiaa mielessä. Nyt pitäisi aloittaa lautasten ja kuppien ja ruokailuvälineiden kysyminen lainaan. Keittiöön otan auttamaan ihmisen. Ja ajattelin vetää homman läpi niin, että olen myös nukkunut tarpeeksi edellisenä yönä.
Rippijuhlat x 3 pidetty. Paikalla aina kolmea sukua, kun on mun ja miehen lapset erikseen ja kulloisenkin rippilapsen sukua ja ja åippä/iskäpuolen sukua. Kahdet pidetty kotona, ahdasta henkisesti ja fyysisesti. Kolmannet ulkoistettiin pieneen, edulliseen vuokrattavaan tilaan. Joka juhlissa ollut apuna kaveri, ja mä sen perheen juhlissa. On joku viimeistelemässä paikat, kun ite oon kirkos (ja kampaajalla ennen kirkkoa 🙂 ). Viimeisempien rippijuhlien aattona sanoin pikkusiskolleni, joka on kiitettävästi ollut myös aina apuna, että mikä on ku ei ahdista. Juhlapaikan avainta viedessäni aamulla sinne menevälle kaverille, ajoi joku poitsu auton kylkeen, sitten ei juhlat ahdistanu senkään vertaan. Autolla pääsi jatkamaan ja juhlat juhlittiin. Viimeisetkin juhlat tuun pitämään jossain ulkopuolella, paljon helpompaa.
Tarjolla on ollu keitto (jauhelihakeitto kelpaa kaikille..), leipä, juusto. Täytekakku, kuivakakku, juustokakku, keksit (kaupasta) ja coctailpiirakat (kaupasta). Hyvin on menny, kukaan ei oo moittinu että jotain puuttuis.
Rentoa ja iloista mieltä, juhlittavan näköset juhlat 🙂