“Pelkään pahoin, että lennätät tämän kirjeen pesään, ennenkuin edes avaat tätä. Onhan aina parempi, ettei vanhoja haavoja taas repeä auki…”
Kauniilla, koukeroisella käsialalla kirjoitettuja kaipuun sanoja ihastuksen kohteelle. Ryppyiseltä, kuluneelta, likaiselta paperilta luettuja. Epävarmuutta ja ikävää 73 vuoden takaa.
Nämä on eittämättä hienoimpia hetkiä ja parhaita puolia tällaisen ikivanhan talon suojissa asumisessa. Eilen ullakon purujen seasta löytyi tämä kirje. Päivätty 14.5.1940. (on muuten poikamme syntymäpäivä, tosin 66 vuotta myöhemmin. ai vähänkö kohtalo!? 😉 )
Tavasin kirjettä koko vartalon peittävissä kylmissä väreissä. Mietin, kuinka kirjeen saaja on repinyt kuoren auki, muistellut yhteisiä hetkiä sängyllään, rientänyt kirjoittamaan vastausta. Mietin, onko tämä pari joskus päätynyt yhteen. Tuliko heistä onnellisia..?
Tämän takia mä rakastan Uskolaa niin paljon. Tällä on historia. Näiden seinien sisällä on riidelty, rakastettu ja kiukuteltu jo yli sadan vuoden ajan. Parhaimmillaan täällä on asunut jopa viisi perhettä yhtä aikaa. Asukkeja on ollut kauppiaasta räätälimestariin ja nimismiehestä neulojaan.
Nyt on meidän vuoro. Jättää oma historiamme Uskolan seinien sisään ja rakkauskirjeitä seuraaville sukupolville löydettäviksi. Myönnän olevani sentimentaalinen höpsö, mutta en voi kuvitella asuvani enää missään muualla.
Uskola on yksi mun suurista rakkauksista.
-Päivi-
Hui…minullakin meni kylmät väreet! Mieletöntä mitä romantikkaa, jota näin iPadien ja älypuhelimien aikaan ei enää edes osata kirjoittaa.
Aarre koko Uskola <3
No älä muuta sano! Jopa toi hieman suttuinen muste saa mut huokailemaan. Kunpa mekin osattais jättää jälkeemme jotain yhtä kaunista… <3
-Päivi-
Ihan mielettömän hienoaaaaaa täälläkin meni kylmät väreet. Te onnekkaat Uskolalaiset ♥
Mä oon ihan pöllö, ku meen niin pähkinöiksi tälläsestä, mutta onhan tää nyt siistiä! 😀 Ollaan kyllä onnekkaita, myönnän! 🙂
-Päivi-
Ja Laitlast! Kirjeen paras puolihan on, et se on Laitlast! Täält korulauseitten kehrost! 😀 Ei kaike, olis se vaan erinomaisen loistoa itekin joskus löytää tuommottia elävän elämän aarteita. <3 huokaus…
Teil siäl Laitlas olla nimpal romantillissi! 😀
-Päivi-
Oi miten kaunis käsiala! Tuota historian havinaa minäkin meidän talossa rakastan. Mietin, miten pari sataa vuotta sitten ruokasalissa kestittiin vieraita, lapsia syntyi ja toisia kuoli. Ja se, miten me olemme vaan pieni osa pitkässä ketjussa… Ja miten tärkeää on osata säilyttää talo hengissä tuleville sukupolville.
Käsiala on aivan ihana ja se, miltä tuo paperi tuntuu käsissä. <3 On niin harmi, että nykyisin vanhanajan etanapostia ei lähettele juuri kukaan. Nyt alan metsästä kehyksiä kirjeelle. Sen kuuluu päästä paraatipaikalle Uskolaan. 🙂
-Päivi-
Voi IIIHANA! Kylmät väreet meni mullakin.
Rakastan kanssa moisia aarteita…
Mä oon aina manaillu, ku just meidn talosta ei oo löytyny muuta ku jotain 80-luvun röökiaskeja. Joo, ja yks himmeli. 😀 Mutta tää korvaa kyllä kaikki! 🙂
-Päivi-
Vau, miten mahtava löytö!
Ja tämä löytyi vielä ihan keskeltä lattiaa! Mietittiin jo, että kummitteleeko täällä, kun se oli ihan kuin tiputettu nyt yht’äkkiä siihen löydettäväksi. 🙂
-Päivi-
<3
<3
-Päivi-