… ja mene itse perässä. Tai no ei tartte. Kyllä mä pärjään ihan kohtuullisesti.
Hämmästyttävän paljon ajatuksia ehtii vaeltaa pääkopassa niiden parin tunnin aikana, jotka tänään Tukholmassa yksin hortoilin. Suurimman osan päivästä nautin kaupungista vanhan työkaverini kanssa, unohduin lounaalle muutamaksi tunniksi ja juoksin nykimään Junibackenin ovea 10 minuuttia ennen sulkemista. Sen jälkeen nauroin katketakseni sitä, että olen ilman lapsia reissussa ja olen silti suuntaamassa satumaailmaan. Korjattiin asia pikaisesti menemällä Viinamuseoon. Tuli heti tosi aikuinen olo.
Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut asunnosta Tukholmassa. Siis sellaisena lottovoitto-luokan haaveena. Tänään jälleen yhtä aikaa ihastelin ja hämmästelin kaupungin päättymätöntä sykettä. Tavallista arki-iltaa, jolloin terassit olivat ääriään myöten täynnä ja muotiviikkoja juhlistettiin villisti pitkin katuja kymmenien eri tiskijukkien pyörittäessä levyjä vaateliikkeiden edessä. Yhden tien tukki pingispöytä ja toisen spraymaalari.
Haukoin henkeäni ihastuneena, nauroin ja nautin, mutta samalla tunsin sen pienen, tutun koti-ikävän. Ihan vaan ohikiitävänä pistoksena pimenevällä kadulla. Kuinka rakastankaan tuota sykettä ja elämää, mutta silti olen kasvanut rakastamaan syrjäistä, rauhallista ja turvallista kotiani enemmän.
Niin, juuri sitä samaista kotia, jossa koko porukka on parhaillaan flunssassa ja koittaa selvitä juuri näille päiville osuneesta vanhempainpalaverisumasta. Nämä reissut on mahtavia ja avartavia, ja Tukholma on ja pysyy yhtenä suosikkikaupungeistani. Mutta ehkä sen viehättävyys piilee juuri siinä, harvinaisuudessa. Joka vuosi jaksan ihastua uudelleen Gamla stanin mukulakiviin, Kungsträdsgårdenin kirsikankukkiin ja Sergelintorin välittömään tunnelmaan. Mutta menettäisivätkö ne hohtonsa, jos vierailisin kaupungissa liian usein?
Ehkä mä olen vaan maailman surkein yksinmatkustaja tai sitten todellakin borta bra men hemma bäst.
Mut en mä täältä kyllä silti vielä kotiin malta tulla. Parantukoot ensin ja pönöttäkööt palavereissa. Palaan sitten perjantaina jättimäisten hallonbåtar-pussien kanssa ja tunnen hetken itseni sankariksi, kun kaikki on ikävöineet. Ennen kuin alkavat taas tuttuun tapaan tapella.
-Päivi
Reissussa olemme Visit Swedenin kutsumina.
Ihana! Nauti nyt! Kyllä sitä kotia ehtii ikävöimään myöhemminkin.
No kyllä mää nautinkin! Olisin ehkä voinut vaikka yhden päivän vielä olla. Vaikka oli kotiinkin taas ihana tulla.
No minä täällä juon teetä Tukholman lähiössä ja psyykkaan itseäni lähtemään työkkärivisiitille. Lauantaina pitää käydä kaupungissa ja lähinnä ärsyttää sinne meno. Että kyllä siitä keskustasta hohto menee kun esim. kulkee siinä tungoksessa aamuin illoin töihin muutaman vuoden ajan. Kerron sitten, palasiko hohto, jos työkkäristä löytyy pääjohtajan paikka ja muutan Östermalmille. 😉 Rentouttavaa loman jatkoa!
Ton voin kyllä niin kuvitella! Oon niin huono kaikissa ruuhkissa ja tungoksissa, että menis käpy kyllä tosi nopeesti. 🙂