Mua riipii. Vanhana koripallotyttönä olen iloinnut koko päivän mahtavasta uutisesta, jossa kerrottiin Susijengin pääsystä koriksen MM-kisoihin elo-syyskuussa. Upea osoitus yhteen hiileen puhaltamisesta, joukkuepelaamisesta. Niin kentällä, kuin ehdottomasti myös sen ulkopuolella. Fanit ovat kokeneet asian todella omakseen ja tehneet kaikkensa kisapaikan eteen. En voi kuin ihailla ja tuulettaa!
Mutta oli sitten kuinka hieno yhteisöllisyyden osoitus tahansa, aina löytyy niitä, jotka epäilevät koko homman järkevyyttä. Mitä ideaa, kuka hyötyy ja ennen kaikkea, kuka maksaa. Eikö olisi pärjätty ihan hyvin ilmankin.
Tästä valtakunnallisestikin havaitusta asennevammasta löytyy esimerkkejä myös täältä pikkukaupungista, samaan lajiin liittyen. Paikallinen koriskulttuuri on täällä Uudessakaupungissa aikamoisessa ahdingossa, Korihaiden sarjapaikka on vaakalaudalla. Nyt on fanipuolella herätty siihen, että jotain on tehtävä. Puhallettava nimenomaan siihen yhteiseen hiileen, nostettava tunnelmaa porukalla, tehtävä sarjapaikan säilyttämisestä yhteinen asia! Kaikki lähtee asenteesta, yhdessä tekemisestä ja fiiliksen luomisesta! Rahaa tälläiset sarjatason häntäpään persaukiset porukat tarvitsevat aina, se on ihan selvä. Uskon siihen, että pienistä puroista kasvaa isompi joki. Lähdetään porukalla matsiin. Ostetaan väliaikakahvit ja lapsille karkkipussi. Parinkympin fanituotteen hankkiminen ei liene kenellekään ylivoimaista, mutta on seuralle varmasti loppupeleissä hyödyksi. Minä olen luvannut jopa koota kasaan vanhan cheerleader -porukan, jos siitä jotain hyötyä joukkueelle on. Eikä edes hävetä!
Ennen kaikkea kuitenkin kannustetaan! Pidetään meteliä, hurrataan, eikä luovuteta kesken pelin. Pelaajat tekevät varmasti parhaansa, niillä resursseilla, mitkä heillä on.
Asenne on se, mikä ratkaisee! Tässä kohtaa asiaa ei vie yhtään eteenpäin kyseenalaistavat “mihin sitä rahaa tässä vaiheessa enää tarvitaan” -kommentit tai ylimielinen “peli on menetetty” -asenne. Uusikaupunki tarvitsee yhden pääsarjatason urheilujoukkueen. Me tarvitaan yhteishenkeä niin tässä, kuin vaikkapa tämän kaupungin elinvoimaisuuden ylläpitämisessä muutoinkin. Pikkuputiikit eivät selviä ilman asiakkaita, urheilujoukkueet eivät menesty ilman kannattajia, kulttuuri ei elä ilman katsojia. Osallistukaa, eläkää, yhdistykää! Eihän elämässä ole mitään järkeä, jos kukaan ei viitsi tehdä mitään, kun “ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä ole”.
Nyt sitä positiivista, yhteistä asennetta kehiin, perkele!
UGH! Olen puhunut.
-Päivi-
Lisää Korihait -fanien “Hai-five together” -kansalaisliikkeestä löydät täältä.
(kuva lainattu urheilulehti.fi:stä)
Kauan eläköön Uuden Kaupungin Urheilijat ja Jari Raitanen 🙂
Vähän ehkä oon vanha kun tälläset muistan, mut haittaakse? Kiva että jaksatte tsempata siellä ja pitää lippua korkealla. 🙂
Kyllä kuuluu muistaa! Walan Heikit ja Koskivaaran Paavot. 😀
Me koitetaan tsempata oikein urakalla, että saadaan homma nousuun! 🙂
-Päivi-
Niiiiin siiiistiii!! Mäki voin sun kaa parit kuviot tulla matsiin tekee.. Hyvä Päivi, hyvä me, hyvä meidän joukkue!
JOO! Kuvioita mennään vetään! 😀 Ainakin jälkipeleihin… 😉
-Päivi-