Kyllähän te tiedätte. Arjen keskellä tulee joskus oltua vaan ihan paska vanhempi. Annettua lasten katsoa liikaa telkkaria ja pelata pleikkaa, koska niin vaan pääsee itse paljon helpommalla. Ruoanlaittohommissa menee just sieltä, mistä aita on matalin. Lasten tärkeät päiväkuulumiset menee useammin kuin kerran viikossa täysin ohi korvien.
Kaikkein paskin juttu on kuitenkin se jatkuva, aivan turha kiukku. “Taidat olla aika väsyny, ku oot noin pahalla tuulella”, sanotaan lapsille aika usein. Mut entäs me porukat sitten? Vuosien liian vähäinen nukkuminen, jatkuva aivojen kalenteritoiminnon ylikuormitus ja jäätävät “vanhemmuuden suorituspaineet” saa kyllä aikuisetkin kiukuttelemaan. Mutta kuinka epäreilua on tiuskia noille täysin viattomille vaahtosammuttimille?
Harvemmin sitä edes itse tajuaa, kuinka kohtuuton on. Paitsi silloin, kun kuusivuotias nappisilmä istuu rauhassa ruokapöytään, kaataa maitoa lasiin ja toteaa rauhallisesti: “Voisittekste kans joskus olla kilttejä, niinku Pipsa Possun vanhemmat? Ne ei suuttunu edes vaikka Jyri ei syöny kasviksia.”
Tilanteen sattuessa olin luonnollisesti aikeissa heittäytyä puolustuskannalle, että kukas sitä telkkaria taas on antanut luvan katsoa ja kuules kun isi ja äiti on niin väsyneitä ja ei oo kuule helppoo ja ei me nyt aina niin vihasia olla. Eikä varmaan muuten Pipsa Possun mutsikaan aina mikään aurinko oo. Kunnes tajusin, että eipä tässä nyt selittelyt taida auttaa. Tyttöhän oli enemmän, kuin oikeassa.
Joten nyt mä täten lupaan koittaa skarpata! Ja haastan teidät kaikki muutkin, sinne pyykki- ja tiskivuorten alle hautautuneet ruuhkisvanhemmat samaan! Ensi kerralla, kun maitolasi kaatuu, vedetään ensin henkeä. Kun mukula heittäytyy makarooniksi eteisen lattialle kiireen keskellä, lasketaan kolmeen. Kun esiteini inisee vanhempiensa idioottimaisuudesta, keskitytään ihan hetkeksi muistelemaan niitä omia teinivuosia. Ei kai sitä kovin moni ole ollut hyvällä tuulella, kun on yht’äkkiä tajunnut, että maailmahan on aika hanurista ja vastuuta olis kohta otettava jostain muustakin, ku kengännauhojen solmimisesta.
Joten jospa yritetään porukalla olla ees vähän kilttejä, niinku Pipsa Possun vanhemmat.
Mitäs tuumitte? Röh..?
-Päivi-
Just tällä hetkellä kieriskelen syyllisyyden syvissä vesissä kun en tänäänkään jaksanut hymyillä enkä kuunnella oikeesti niitä mukuloiden ajatuksia ja kertomuksia.. Tuon kyseisen lupauksen oon tehnyt niin miljoona kertaa, mut joskos nyt sun innoittamana kokeilis taas!
Toi on niiiin tuttua! Ja vaikka sitä kuinka päättää skarpata, ni helposti silti huomaa äksyilevänsä… Huoh.
Loistava kirjoitus jälleen! Kiitos! Osui ja upposi!
Mulla on ehkä alkanu hiukan heikosti tää tsemppi…. :/
Voi apua… ainahan sitä voi yrittää 🙂 Mut en huutanut tänään kun likalla kaatui täysi vesilasi pöydälle ja lattialle, mut hyvin raskasta huokailua ja voiettäsunkanssa -kätinää taisi tulla…
Voi että, kun noi huokailutkin sais pidettyä mahassaan. Mutta myönnän, ihan samaa reaktiota pukkaa täälläkin.
Yritetään, yritetään niin kovasti joka päivä! 🙂
Hyvä että ees yritetään! Sekin on paljon se! 🙂
Mukana!
Väsymys on musta jotenkin niin paha. Jotkut ihmiset kestävät univelkaa tosi hyvin, mutta kun itse olen nukkunut pitkiä aikoja huonosti, niin mun on ihan älyttömän vaikea jaksaa olla kärsivällinen lasten kanssa. Huoh, ja onhan niitä ärtymisen syitä muitakin, ainakin alituinen kiire… ( http://www.lily.fi/blogit/karuselli/tunnustuksia )
Viime kesänä huomasin, että kun yhtäkkiä ekaa kertaa vuosiin olin a) nukkunut kokonaisia öitä ja b) kokolailla kiireetön, niin en kilahdellut lapsille läheskään samaan tahtiin kuin ennen. ( http://www.lily.fi/blogit/karuselli/laiskotellen )
Olin oikeasti jo alkanut ajatella, että “no mä olen tällainen kiree mutsi”. Mutta kun väsymys ja kiire saatiin eliminoitua, niin totuus paljastui: oonkin parhaimmillani tosi rento ja mukava ja pipsapossumainen. 🙂
Oon yrittänyt tässä syksyn kiireissäkin vaalia tuota fiilistä. Vaihtelevalla menestyksellä, tietty.
Kyl se vaan niin menee, että mitä enemmän on aikaa, sitä paremmalla tuulella on. Mut perhana sentään, kun keksis vielä mistä tässä arjessa sen vapaan, rennon ajan nipsasee. On se aika karua, että lomilla mutsi on ihan kiva, mut muuten aika pelottava… Siihen meillä tuntuu nimittäin menneen. :/
No niinpä!
Mä yritän nykyään järjestää sitä rentoiluaikaa arkeen vaikka väkisin. Arki-illat on kyllä aika menetettyjä. Mutta viikonloput pyritään pitämään täysin vapaina kaikesta ohjelmoidusta. Se auttaa vähän. Ja arki-iltaisinkin yritän aina pitää sen tunnin pari, kun ollaan yhtä aikaa kotona, mahdollisimman hauskana ja hyväntuulisena. En nyt ihan hampaat irvessä, mutta vähän silleen tietoisesti kuitenkin. Hassuttelen lasten kanssa ja nauran niiden jutuille, vaikka oikeasti en ehkä hirveesti jaksaiskaan. Mutta kun ne vaan on niin paljon helpompia, kun ne pitää hyvällä tuulella. 😉
Huonot unet ja väsymys on pahin. Tänään taisin päiväkodin eteisessä sanoa jo aika monta kertaa että “puetko nyt ne vaatteet”, kun toinen unohtui taas haaveilemaan. Oiskohan itsekin rennompi jos jäisi aina vaan haaveilemaan?
Pispa possu on kyllä aika kova. Siitä tulee itsekin hyvälle mielelle.
Toi on kyllä totta. Musta tuntuu nytkin, että oon koko ajan vähän “jäljessä” unien kanssa. Jos joka yö nukkuu vähän liian vähän, ei tunnu koskaan pääsevän edes sen väsymyksen päälle. Ja sit on kyl vaikee olla Pipsa Possun mutsi.
Kiitos tästä. On se vain tärkeä kuulla omat ajatukset jonkun toisenkin suusta. Haaste otettu vastaan!
Mä aattelin etten varmaan oo ainut… Ja ois vaan niin paljon kivempi olla kiva. Mutta kyllä työn ja tuskan takana on vähän ollu, pakko myöntää.
Just tässä kuuntelen “äiti, olet tuhma”, kiukkua… Tällä kertaa siitä syystä, että neiti 4v ei saanut rusinaa ja pähkinää, kun ruoka on kohta valmista. No tämä ei barsinaisesti kyllä nyt liittynyt aiheeseen, mutta kiitokset tästä postauksesta!!! Täällä kolmen pienen lapsen kanssa hyöriessä, miehen viettäessä kaiken aikansa töissä ja rakennuksella kyllä todellakin välillä pinnaa kiristää! Mutta yritän taas kaikkeni, että hermot ei ihan niin helpolla napsuisi! Koitan ehtiä kuuntelemaan papupata esikoista, ihan oikeasti! Koitan jaksaa odottaa haaveilevaa keskimmäistä hoputtamatta liikaa! Ja hoitaa siinä sivussa vauvan tarpeet turhia hosumatta! Kaiken tämän, kun saisi toteutettua myös näin köörin ollessa flunssainen….
Joooo, mut noi flunssat on asia erikseen. Ei sillon voikaan olla hyvällä tuulella. Saati mahataudin kiertäessä perhettä. Kyllä mä ainakin lennättelen perkeleitä tuolloin. 😀