Tänä aamuna iski kriisi. Vaikka tykkäänkin kynttilöistä ja tunnelmasta, marraskuun suttuisen pimeä sadeilma veti jotenkin mielen matalaksi. Tänään ensimmäisen kerran iski todella tajuntaan, että kesä, valo ja kirkkaus on mennyttä. Tätä se on seuraavat viisi kuukautta. Harmaata. Pimeää. Tuhnuista.
Toisaalta ei ole yhtään ihme, että suomalaiset on vähän luontaisesti melankolista sakkia. Ei voi tehdä hyvää elää suurinta osaa vuodesta pimeydessä. Ihan oikeasti ei voi. Sen enempää tutkimuksiin perehtymättä (niitä on kuitenkin aiheesta pilvin pimein), tietäähän sen itsekin. Kesällä kaikki on jotenkin keveämpää ja helpompaa. Ihan vaikka alkaen aamuheräämisestä. Ei väsytä kesäisin samalla tavalla, kuin pitkin talvea, väitän.
Tästä pimeän ajan arjesta pitäiskin jotenkin pystyä taikomaan tarpeeksi mieluisaa, ettei muista ahdistua. Harrastuksia tai muuta kivaa puuhaa. Muuten arki jumahtaa helposti sille töihin-kauppaan-pyykkäämään-vetämäänpeittokorville -ruljanssiin ja se, jos mikä, masentaa.
Mä tarttisin nyt jotain uutta kivaa, jolla selvitä talven yli. Mulla on blogi (onneks!) ja kirjat (luojan kiitos!), mutta kaipaisin ehkä jotain kivaa porukkaa, jonka kanssa puuhata. Jotta olisi sitä jotain kivaa, mitä odottaa pitkin talvea. Miten te pysytte aktiivisina ja positiivisina pimeän ajan yli? Vai pysyttekö te? Mitä teette, harrastatte tai touhuatte kukistaaksenne masentavat pimeysvibat?
Kynttilöillä ja rennolla yhteisellä aamiaisella alkoi tämä viikonloppu. Vitsi, kun sais jotenkin arkiaamuihin siirrettyä tän saman…
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Mun täytyy kyllä poikkeavana sanoa että mä niin nautin tästä ajasta. Kesällä on niin paljon tekemistä pihassa ja ainainen paine siitä että pitäisi olla ulkona. Nyt saa levätä. Sytyttää kynttilät, istua sohvan nurkassa kutomassa tai lukemassa koira kainalossa ja punkkulasi kourassa. Saa keskittyä herkkuruokien kokkailuihin ja leipomiseen. Saa nukkua. Tänäänkin herkuteltiin ankalla ja uunipunajuurilla kera vuohenjuuston. Kokkaillessa lasi viiniä, ruuan kanssa toinen. Digestiiviksi tilkka savuviskiä. Ihan parasta. Enkä aio edes kokea huonoa omatuntoa syömisestä vaan nautin!
Onhan tässä puolensa. Mutta jotenkin musta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulen, sen kovemmalle tämä pimeys ottaa. Varmasti on osittainen asenteestakin kiinni, mutta kun on niin kamalan vaikea pysyä positiivisena tässä hämäryydessä… Huoh!
Pitääpä kokeilla tuota savuviskiä. 😉
Sen kun keksis millä jaksaa. Vuosi vuodelta tuntuu raskaammalta pimeys . Itse aloitin ratsastuksen aikuisalkeis kurssin , se on tuonut iloa . Olen samaa mieltä että joku hyvä porukka vois olla piristys . Ehdotan yhteiskahvittelua kynnelle kykenevien kanssa .Tutustuis uusiin ihmisiin
Mulla on hirveän huonosti aikaa vakituisille harrastuksille, mutta silti jotain kaipaisin.. ehkä sitten vaikka joku lukupiiri..? Siinähän sitä kahvitteluakin saisi samassa! 🙂
Siis jätitkö näyttelemisen kokonaan? Harmi, tunnuit todella pitävän siitä. Oma pelastus on äitikaverit ja liikunta (tanssi!!) Etsi oma laji, joku pööpöily vaikka josset halua koreografioita 😀
No ainakin vuodeksi jätin kokonaan. Opinnot on saatava valmiiksi ja työtilanne jotenkin stabiiliksi ja järkeväksi, niin sitten on ehkä aikaa jatkaa.
Tanssi on kyllä ihanaa, oon aina tykänny!
Just nyt ei ahista. Koska vauva ja kotona saa olla kiireettä. Odotan jouluvalmisteluja ja nautin kun pääsen pojan kaikkiin korismatseihin katsomaan ja kannustamaan. Voi kun saisi ja voisi aina olla näin. Silti tiedän mitä tarkoitat. Pelkään jo ensi syksyä, kun joudun taas (vuoro)töihin ja kiireseen ja väsymykseen. Lottovoitto take me! Vaikka kuinka yrittäisin fiilistellä ajatuksella, että käperrynpä sohvan nurkkaan niiden villasukkien ja teemukin kanssa, ei toteutus oikeasti tunnu siltä. Mäkin kaipaisin jatkossa jotain “omaa”. Draamailua tai muuta häröilyä. Vaikka kuinka tykkään lipitellä viiniäkin niin myös sellaista henkistä hyvää hyrinäporukkaa kaipaisin ympärilleni.
P.s Iloiset isänpäivät, meillä all time favourite tuoksuista on Ck one. Muuta kosmetiikkaa dödön lisäksi ei sitten tarvitakaan. 😉
Mää kans sen lottovoiton, kiitti! Meillä on nytkin yksi kuumeessa ja koko ajan on jotain säätöä ja vääntöä johonkin suuntaan. En tiä oikeesti onko se tää pelkkä pimeys vai vaan fakin arki… Mut hiukan nyt ottaa koville kyllä ja ahdistaa. Blaah.
CK One on ihana! <3
Hyvä kysymys! Tähän aikaan vuodesta kaipaan valoa ja lämpöä, talven edetessä tottuu edes vähän.
Kyllä mä luulen, että saan virtaa liikunnasta. Arkinen aikataulu pitää liikunnankin rytmissä. Sisälle käpertyminen on myös kivaa. On myös helpotus, ettei tarvitse kastella kukkia pihalla eikä sitä ainaista nurmikonleikkuuta. Että ehkä vuodenajat on kuitenkin tosi jees. Vaikka kesäfani olenkin 😉
Mä olen myös aina tykännyt vuodenajoista. Ja oikein odottanut esim. talvea. Mutta jotenkin nykyään talvet on niin kamalan ankeita! Oliskin pari kuukautta pakkasta ja lunta, niin sen ehkä kestäisi. Nyt jotenkin on vaan tasaisen harmaata läpi syksyn ja talven. Y-Ö-K.
En tiä pitäiskö sinne kirkasvalolamppuun muuttaa asumaan. 😀
Yritän selvitä vuodenaikainhokkini yli nukkumalla kunnon yöunet ja vetämällä riittävästi d-vitskua naamariin. Lisäksi tehtailen parhaani mukaan sopivia hormoneja 😀 (tsekkaa selvennykseksi kotimaalainen.wordpress.com/2015/10/31/hormonihoitoa-kiitos/). Mutta onhan tämä synkän ajan elo sellaista sinnittelyä aina välillä kaikesta huolimatta.
D-vitamiini on ehdoton, pyrkimys liikkua, jos ei lenkkipolulla niin ainakin sisätiloissa ;-), tietynlainen keskitalven herkuttelukuurin salliminenkin-ja nyt on tosiaan oivallinen aika keskittyä hyviin kirjoihin, leffoihin, jne. Joka jouluinen etelänmatka olisi varmaan ihan parasta, mutta ei taida toteutua tänäkään vuonna. Kaamoslampun hankinta on jälleen käväissyt mielessä. Kulttuuritapahtumiin vaan, mukavassa seurassa- tai vaikka ulkoilemaan lähimpään etniseen ruokaravintolaan. Ja kuten jo todettiin, riittävä uni. Yökukkuja voi olla näinä kuukausina aika tillintallin. 😉 nm kaamosrasittuja nyt ainakin. (zzzzz…)