Minä se oon. - Nakit ja Mutsi

Neljä päivää. En muista koska olisin niin pitkän ajan ollut pois täältä. Jotakuinkin kokonaan kurkkimatta tai oikeastaan kaipaamattakaan.

Kun väsähdys iskee, se on kovin todellista. Vaikken itseäni masennukseen taipuvaiseksi luokittelekaan, melankoliaan päin kallellaan olen aina ollut. Sellainen pohjamudissa luovija. Olen oppinut peittämään sen aika hyvin, joten tuskin sitä ulospäin kovin helpolla huomaa. Mutta paremmin minut tuntevat ja etenkin samojen seinien sisällä asuvat kyllä tietävät. Toisinaan tarvitsen hetkellisesti rauhan omassa kotelossani, jotta jaksan taas nousta. Perhos-vertaus olis tässä tapauksessa äärimmäisen ontuva, joten jätän sen nyt käyttämättä.

Tuo kotelo-vaihe on mulle täysin normaali ja olen ajatellut sen olevan osa mun persoonallisuutta. Mutta sitten tuli väsähdys. Ihan kaikkeen. Väsähdys arkeen, odotuksiin, työhön ja harrastuksiin. Väsähdys toisten ihmisten työn tai ammattitaidon aliarvioimiseen. Kun itse on kehittänyt osaamistaan vuosia ja tietää, millaisen työn tietyt asiat vaatii, on aina yhtä suuri järkytys kuulla, että “eihän tuo ole kuin muutaman minuutin homma”. Koska usein se on juuri kaikkea muuta.

Edelleen rinnassa on sellainen paine, jonka soisi liukenevan ja edelleen nukkuminen on huonoa. Mutta viime päivinä on ollut hurjasti pieniä, hyviä hetkiä. Sitä sellaista olemis-aikaa. Satujen lukemista, leipomista, tortilloja ja sohvalla makaamista. Ihanan tavallista.

Olen tietysti, tapani mukaan, myös ajatellut valtavasti. Ja tullut siihen tulokseen, että tällainen mä olen. Mulle tärkeiden asioiden äärellä turhankin puuhakas, tietyissä jutuissa hölmön kiltti, jatkuvassa arkikaaoksessa elävä perheenäiti. Lupaudun ihan liian helposti kaikkeen, koska mun mielestä asiat pitää vaan saada hoidettua. Annan mieluummin tunnin lapsilleni, kuin kotitöille. Ja viikonloppuna, ensimmäistä toimituksellista lehtijuttua kirjoittaessani ymmärsin, kuinka paljon olen alkanut rakastaa kirjoittamista. Esiintyminen on aina ollut se mun juttu, mutta nyt sen rinnalla on tämä. Kirjaimet, ihmiset, ajatukset. Tein myös itselleni suuren lupauksen. Joskus minä vielä kirjoitan päätoimisesti.