Bloggaaminen. Meidän bloggareiden lempiaihe. Nousee tapetille aina toisinaan, koska mainonnan, koska jonkun muun asian takia. Meitähän on täällä blogimaailmassa kuin siipikusiaisia. Erilaisia portaaleja on syntynyt viime vuosina yhä enemmän, on yksittäisiä blogeja ja rinkejä, aikakauslehtien blogimaailmat ja nykyhetkellä ihan jopa työkseen bloggaavia ihmisiä on jo Suomessakin.
Blogiyhteistöistä ollaan montaa mieltä. Monet näkevät punaista bloggaajien esitellessä tai arvioidessa erilaisia uutuustuotteita, jotka ovat saaneet, kyllä, blogin kautta ilmaiseksi. Toiset ottavat mielellään vastaan vinkkejä ja ale-koodeja uutuuksiin liittyen. Uskoisin, tai ainakin haluan uskoa, että pelkkiä mainoksia bloggaamalla ei kovin pitkälle suosiossa pötkitä. Erilaiset arvonnat ja uutuudet palvelevat sekä kirjoittajaa, että lukijaa toisinaan, kunhan blogin pääpaino on jossain muualla. Eihän naistenlehtiäkään kukaan lukisi, jos niissä olisi ainoastaan mainoksia, eikä lainkaan oikeaa sisältöä.
Jos oikein olen haistellut, useimpia lukijoita ärsyttää nimenomaan bloggaajien saama ilmainen tavara, ei niinkään mahdolliset rahalliset palkkiot, joita kirjoittajat saavat. Mikä on tavallaan hyvin ymmärrettävääkin. Nuo blogin kautta saadut tuotteet tuodaan usein ihan siihen lukijan iholle, niistä kirjoitetaan ja niitä kuvataan. Helpostihan sitä ajattelee, että tuonkin tyrkyn saama saippua on nyt minun kylppäristäni pois.
Itseäni ei kirjoittajien saamat tuotteet niinkään haittaa, ei siksi, että niitä itse juurikaan saisin, vaan koska tiedän, kuinka paljon bloggaaminen vaatii aikaa ja vaivaakin. Blogi ei päivity itsestään, kuvia harvoin klikataan kamerasta suoraan postaukseen, eikä aiheita aina tupsahtele mieleen juuri sillä hetkellä, kun kirjoittamiseen aikaa olisi.
Itse en missään nimessä edes hätyyttele suosituimpien bloggareiden lukijamääriä, saati tuloja. Vaikka olen onnekkaasti päässyt kirjoittamaan tänne Kaksplussaan, se ei automaattisesti tarkoita mitään suihkuseurapiirejä tai jatkuvia postilaatikon kolahduksia ilmaisten tavaroiden muodossa. Pienen palkkion saan kuukausittain, silläkin rahalla ostetaan yhteiseen pöytäämme leipää ja maitoa, ihan niinkuin päivätyöni palkallakin.
Usein pidemmillä vapailla ja lomilla saan aina puuskan nostaa blogini tasoa ja lukijamääriä. Yht’äkkiä juttu luistaa ja mietin mielessäni, miten en muka arkisin saa kirjoitettua yhtä usein. Kunnes tulee se arki ja muistan. Täysi työpäivä, lapset, ruokakaupat ja pyykit. Siksi en.
Helppohan se on aina sanoa, että jos vaan olisi aikaa, ni kyllähän minäkin. Mutta onhan se osittain tottakin. Valitettavasti tämä taitaa olla asia, joka minun on vaan hyväksyttävä. Näin harvakseltaan postaava bloggaaja ei nouse lukijalistoissa tietyn pisteen yli, jos ei keksi jotain todella äärimmäistä. Olen yrittänyt pitää yllä sellaista vähintään kolmen viikkopostauksen tahtia, enkä sitä varmaan kovin helpolla pääse tässä elämäntilanteessa ylittämään. Mikä harmittaa tietenkin.
Toisinaan myönnän miettiväni myös sitä, onko tämä perheblogimaailma paras mahdollinen minulle. Kirjoitanhan minä toki perheblogia siinä mielessä, että mulla on perhe. Joka nykyään vähemmän enää esiintyy kasvoineen blogissa. Ja tuskin tulevat sitä tulevaisuudessakaan sen enempää tekemään. Naapuriblogeissa kasvatellaan sekä vatsoja, että taaperoita, siinä missä meillä taas aletaan kasvatella pikkuhiljaa finnejä ja kainalokarvoja.
Pohdin myös, onko tämä esteettisesti se ympäristö, joka on Uskolan kaltaiselle blogille paras. Ja ylipäänsä sitä, mikä sitten on “Uskolan kaltainen blogi”. Olenko mä perhebloggaaja, mutsibloggaaja, vai mikä? Muotiblogi nyt ei ainakaan. Pelkkä sisustusblogikin vähenevässä määrin. Leivotaan me joo, mutta ei koko ajan. Käsitöitä ei tehdä lainkaan. Valitan ja pohdiskelen kyllä aika paljon. Vai olisko tämä sellanen muodikas lifestyle-blogi? Ylipainoinen kolmen lapsen äiti tasapainoilee rautakaupan, pyykkivuoren ja pään hajoamisen välissä? Omanlaistaan stailia kai sekin.
Multa aina joskus kysytään, että mistä mä täällä sitten kirjoitan. En oikein tyhjentävästi osaa vastata. Mutta pitäiskö? Olisiko selkeämpää, jos blogilla olisi joku tietty aihe, jonka ympärille se rakentuisi? Useimmissa blogeissa se taitaa olla nimenomaan kirjoittaja itse. Siinä vaiheessa on itsensä uskallettava laittaa likoon täysin ja kokonaan, niin hyvässä kuin pahassa. Uskallettava olla pinnallinen ja ärsyttää. Omata paksu nahka ja oltava välittämättä niskaan satavasta paskasta.
Uskallanko pyöräyttää blogin vielä yhden kierroksen enemmän itseni ympäri, sitä en tiedä. Olen kuitenkin pohjimmiltani hyvin varsinais-suomalainen ja häpeilen täällä blogissa itseni julkituomista ehkä liikaakin. Ja uskokaa pois, kyllä mulle tästä kuittaillaan nyt jo. Täällä on pienet piirit ja tälläistä itsensä esittelyä pidetään turhamaisena ja omahyväisenä. Ehkä olen siksi pitänyt vielä jonkun tietyn rajan. On nimittäin jo nyt hyvin hämmentävää liisteriä myydessä kohdata blogini lukija. Mutta silti tosi kivaa myös. Musta on hauskaa, kun tervehditte. Ihana tavata kasvotusten ihmisiä, joille kirjoitan.
Mutta että mikä mää oon? Tai mikä mun pitäis olla? Sanokaa te!
-Päivi-
Just se mikä sä olet tähän astikin ollut! Ihan sama miksi sitä kutsutaan, tai mihin kategoriaan blogisi laitetaan tai kuuluu tms. Kaikkea hyvää ei tartte aina pistää mihinkään määrämuottiin. Ja sehän tässä onkin just parasta: koskaan ei tiedä mitä Uskolan eetteristä ulos törähtää :). Hyvää kesää <3
Hahaha! No se on kyllä totta, että koskaan ei tiedä, mitä törähtää! Harvoin sitä tiedän etukäteen itsekään! 😀
No sää oot sää ja ihana just tommosena, ihana kuulla kuulumisia kun ne välillä on niin mun elämää haha! 🙂 t. Yhden 3-veen yli-ikäinen ja ylipainoinen mutsi.
No mä oon vähän ajatellutkin, etten mä VOI olla yksin näiden ajatusten ja ongelmien kanssa. 😀 Kiva kuulla, että kohtalotovereita löytyy! 🙂
No ol ihan sää vaan, se on just hyvä! <3
Ihanasti sanottu! Puss! <3
Tuosta mainostamisesta. Mulle henk.koht. on aivan sama, vaikka bloggarit saisivat kuinka paljon tavaraa, mutta eihän niiden ympärille kirjoitettuja postauksia viitsi lukea määräänsä enempää. Ei vain kiinnosta, mikä taho on “sponssannut” minkäkin postauksen. Hyvin suosituissa blogeissa yhteistyötarjouksia tulee niin paljon, että lopulta ne omat ajatukset ja persoona katoaa, ja kirjoitetaan vain niistä tuotteista, joita sai ja joita pitää mainostaa. Kaikki se häviää, minkä takia joskus aloitti ko. blogin lukemisen. Liiat mainokset siis vain pilaavat sisällön.
Sun blogisi on just siitä hyvä, kun olet oma, aito itsesi. Kirjoita vaikka kainalokarvoista, mä luen! 😉
joo en mäkään ikinä oo pohtinu itä sä ehkä mainostat tai saat blogisi kautta,luen juttujasi siksi että olet hel….in hyvä kirjoittaja ja jttusi viihdyttää mua. olet niin taiteelinen tyyppi että sulla olis käyttöä mihin vaan.senkin takia on ihanakunannoit panoksesi teatterimaailmaan…on paljon blogeja mitä kirjoitetaan kuin ratakankea vääntäen,mutta sulta toi juttu kulkee.jatka samaan malliin.kiitosja ihanaa kesää sulle ja perheellesi.
Kainalokarvat vois olla kyllä hyvä aihe! 😀
Mä oon ihan samaa mieltä mainostamisesta ja oon ollutkin aika varovainen yhteistyöjuttujen kanssa, koska en halua että homma menee pelkäksi mainokseksi. Niitä toisinaan tulee, mutta pääasiassa sisältö pysyy ihan muunlaisena. 🙂
Olipahan taas niinkuin omasta kynästä. Hyvin kiteytit. mä oon aika baaah nykyisin, tulee mitä sattuu. Sä oot hyvä just noin <3
Välillä vaan tulee sellasta blaaaah-juttua, eikä aina jaksa inspata. Ja sit ku sitä aikaa ei hitsi vieköön ole aina niin paljon ku haluais. Mut sinnitellään mukana! 🙂 <3
Sää oot yksi Päivi, joka on niin ihanan rempseä ja oma itsensä. Sää oot just hyvä noin, ainutlaatuinen!
Iiiiik, ihana Eevi! Kiitos samoin! <3
Mä pidän valtavasti tästä sun blogista…ihan just sellaisena kuin se nyt on.Pidän siitä juuri siksi, että se on aito ja sopivasti arkinen, jossa kirjoitetaan asioista niiden oikeilla nimillä. Minullekin on ihan sama, mihin kategoriaan blogi laitetaan vai laitetaanko mihinkään, kun se pysyy sellaisena kuin se on. Hyvää Kesää!
Kiitos Viivi! <3 Arki pysyy mukana jatkossakin, musta ei ole sellaisen pelkästään kauniin ja inspiroivan blogin kirjoittajaksi. Ei mahda mittää. 😀
Niin just, liisteriä myyjä Päivi, jonka ajatukset on sitä vastoon elohopeaa ja sydän kultaa. 🙂
Hei tiedätkö mä luin sen Neljäntienristeyksen iltapuhteina ja lopettelin just äsken. Enpä olisi ikinä osannut tarttua moiseen ilman vinkkausta.Oli ktllä aikasta koskettava ja hyvin kirjoitettu. Lähihistoriaa parhaimmillaan. Ihailen aina kirjailijoita jotka pystyy kirjoittamaan tarinaa niin monella tasolla ja kertojia vaihdellen. Tunnelmat tuli kyllä iholle. Pusuja sulle! Ainiin ja nyt yöpöydällä pari Marttista; Kuu huoneessa ja se Ero. 😉
Päh, siis myyVä.
Toi oli ehkä paras luonnehdinta, mitä oon koskaan kuullu! 😀 Kiitos! <3
Tiäks, mä en oo vieläkään saanu Neljäntienristeystä käsiini, varauksessa on kirjastossa, mutta jono on pitkä. Hitsi! Mulla on toi Erokin edelleen kesken, se ei nyt vaikuta ihan samalla tavalla kuin se edellinen häneltä lukemani. Tähän ehkä vaadittais jotain omaa kosketuspintaa enemmän. Mä koitan saada raavittua sen lukulistan tohon palkkiin nyt vihdoin viikonlopun aikana. 🙂
Tarviiko olla minkäänlaista määritelmää mistä kirjoittaa/bloggaa? Ei mun mielestä.
Tää on juuri siksi kiva blogi, kun ei tiedä mitä seuraavaksi kirjoitat. Ja toisaalta on ihanaa lukea ihan niitä arjen juttuja, huomata, etten olekaan ainoa joka tuskastuu arjen keskellä.
Mulle yksi kaveri kerran ehdotti, että alkaisin pitää blogia meidän uusperheestä. Lähinnä ‘ilkeä äitipuoli’ -näkökulmasta, mutta eihän siinä mitään iloa olis kun en voisi kuvia laittaa, koska en tokikaan voisi tunnistettavasti kertoa mitä oikeasti ajattelen. 😀
Ei varmaan oikeastaan tarttekaan. Tää on tällänen “kolmekymppisen naisen elämää”-blogi. 😀
Ja ei muuta ku salanimellä blogi pystyyn ja kuvat tunnistamattomiksi. Siitä se lähtee! 😀
Mieleni teki kommentoida tätä juttua, ja aikani mietin, että mitä tähän nyt sanoisi. Luinpa sitten nuo aiemmat kommentit, ja tulin siihen tulokseen, että kas, eihän mun tarvikaan enää alkaa itse muotoilemaan sanoja, kun tuossa yläpuolella on niin osuvasti jo kiteytetty kaikki asiat. (Siis noissa kaikissa kommenteissa, ei pelkästään edellisessä.)
Hih! Kiitos! 😀
Pysy just tollasena ihanana aitona itsenäs. Sun juttuja on niin ihana lukea ja samaistua todella moneen ajatukseen.
Kiitos, Tiuku! Tälläsenä pysytään ja hajoilu jatkuu. 😀
On mahtavaa, että olet aito. Normaali niin kuin me muutkin! Kerrankin blogi jota viitsin lukea vaikken oikeasti edes ehdi! Tekstisi ovat nasevia ja hauskoja. Otat huomaamatta tai tietoisesti kantaa arkoihin aiheisiin. Kuvasi ja blogisi tunnelma ovat iloisia. Mahtavaa! Sinulta ei luojan kiitos löydy hämyisiä selfie-postauksia, törröhuuli/muikistelukuvia, photoshopattuja “ai sä otat musta just nyt kuvan!”-kuvia ja “Pena on niiiiin ihana, toi mulle just taas kimpun ruusuja, muiskis!” postauksia. Ei siinä, ihan kiva juttu niille jotka sitä tekee, mutta käsi sydämmellä: jokainen tietää että kolikolla on kaksi puolta. Sinä kiillotat molempia puolia niin, että tasapaino säilyy ja blogisi tuntuu kaikille turvalliselta ja tutulta. Jatka samaan malliin, ostaisin liisteriäkin sinulta ihan heti, mikäli sattuisimme asumaan samassa taajamassa!;)
Kiitos ihan mahtavasta kommentista! Toi kirjoittamasi on juuri se, mihin olen pyrkinyt. Mä sanon, kun vituttaa, mutta kerron kyllä myös, jos elämä hymyilee. Koska niinhän se elämä vaan menee. Inspiroivaa, tai ei. 🙂
Oot hirmu hyvä noin, ja blogi hirmu hyvä näin! Ei tarvihe lokeroitua. 😀
Ihana Umpsit! Kiitos! Minä en lokeroidu siis. 😀
k