Hirmuisen monesta suunnasta on viime vuosina kuulunut tätä. Että ei me aikuisten kesken vaihdeta lahjoja, kun lapsille vaan. Ja mä tunnen itseni joka kerta teini-ikäiseksi hölmöksi, kun en ymmärrä. Tai ymmärrän toki, mutta olen vaan ehkä eri mieltä. Eikö tämä aikuisuus ole muutenkin ihan tarpeeksi tylsää, vastuullista ja ahdistavaa? Miksi tällaiset vähäisetkin ilahduttamisen hetket sovitaan aikuismaisesti sivuun? En pelaa.
Tottakai johonkin raja on vedettävä, itse olen sen huomannut viime vuosina varsin selvästi. Nykyään koitan laittaa paketit kummilapsille, mutta en enää perheen muille lapsille tai aikuisille. Haluan kuitenkin muistaa jollain tavalla myös ystäviä. Oli se sitten vaikka viinipullo tai jotain muuta pientä, josta tiedän lahjansaajan ilahtuvan. Haluan kuitenkin osoittaa tietyille ihmisille, että he ovat mulle tärkeitä, vaikkei sellaista aina arkena muista kertoakaan.
Olen aina tykännyt antaa lahjoja. On kutkuttavaa miettiä, kuinka pakettia avattaessa reagoidaan ja tuottaa toiselle hyvää mieltä. Ja olkoon kuinka lapsellista tahansa, onhan lahjoja nyt kiva saadakin! Ei kai mikään lämmitä mieltä niinkuin oikeasti mietitty lahja. Tieto siitä, että joku on oikeasti ajatellut juuri minua tätä valitessaan. Kyllä mua ainakin ilahduttaa valtavasti!
Tietysti ihmisiähän on kovasti erilaisia ja ilmeisesti kaikki eivät lahjojen antamisesta samanlaisia märkiä unia näe, kuin minä, vaan kokevat sen enemmänkin pakkopullaksi. Kaipa ne just näitä kavereita sitten on, jotka lahjattomuus-sopimuksia ehdottaa. Ja me hörhöilijät ei kehdata sanoa, että ei varmaan sovita! Ja lopulta mietitään paniikissa, että kun nyt kuitenkin haluaisin antaa jotain, niin voinko, vai tuleeko sille sit paha mieli, kun en olekaan pitänyt sopimusta. Ja blaablaa.
Mites teillä? Oletteko tehneet lahjattomuus-sopimuksia vai saako teillä lahjoa aikuisiakin mielin määrin? Aiheuttaako lahjojen hankkiminen enemmän riemastusta vai ahdistushikoilua?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Meillä ei anneta aikuisten kesken lahjoja siksi, ettei siihen ole varaa. Voi kun voisikin ilahduttaa kaikkia ystäviä just heille sopivilla lahjoilla, olisipa ihanaa!
Tuon ymmärrän tosi hyvin. Ja meillä olis ihan sama tilanne, jos en olis koko syksyn tehny neljää-viittä työtä päällekkäin. Eikä silti mitään suureellista osteta. Mut oon kyl joskus sanonu et jos ois rahaa, olisin ihan kerskakuluttaja. Ja niin varmaan tässäkin.
Mäkin tykkään antaa ja saada (öhhöh), mutta sitä semmosta lahjojen vaihtoa en aikuisten kesken tajuu, et “joo mä tarviin sähkövatkaimen, osta sää se mul, niin mä ostan sul sen puntarin, minkä toivoit” Niinku et mitvit? Eikö ne sit oo sama ostaa kummanki ite ja jättää ne aikuisten kesken vaihtamatta! Hahahha! Yllätykset on kivoja, ei tommoset. Vähä hei ajatusta peliin hei. Sit on tietty lapsille eri ostaa toivottuja, mut tajusit kai! 😀
En mää kans! Tollaset arjen käyttötavarat ei oo mitään lahjoja, ku ne on pakollisia hankintoja. Nih, niinku!
Meillä oli myös sovittuna, ettei lahjoja tänä vuonna miehen puolen sukulaisten kesken. Itse jouluihmisenä jouduin todella tsemppaamaan, jotta hankin vain yhdet muistamiset per henkilö. Mutta mutta eilen meille tuli yhdeltä näistä “ei lahjoja”-tyypiltä kassillinen paketteja.. Tuntui niin nololta ojentaa takaisin vain pieni paketti, jossa itse tehty lahja.
Auts! Noi on just sit ihan hanurista, noi tilanteet. Et sit jos lähdetään sopimaan, ni kai siitä sit olis kaikkien pidettävä kiinni. Tai sit ei sovita mitään. Höh.
Meillä aikuiset ei saa lahjoja omia puolisoja lukuunotta. Tunnustan olevani niin hankala (sen tosin taitaa kaikki läheiset tietää 😉 että ostan mielummin itse ne jutut mitä tarviin ja mistä tykkään. Meneepähän ainakin oikein 😀 Firman lahjat ym. kierrätän sujuvasti eteenpäin. Kummilapsilta kyselen toiveet ja pyrin aina toteuttamaan niitä.
Toki tuossa on kyllä puolensa. Ei kukaan tykkää oikeesti saada krääsää tai tavaraa, josta lahjan antaja tykkää, muttei ole ajatellut saajaa lainkaan.
Minua kyllä saa lahjoa 😀 Ja mielellään lahjon muitakin, jos muut asiat sen sallii (eli lähinnä talous ja onko lapsille tarpeellisia ostoksia tulossa jne). Välillä ei ostettu puolison kanssa toisille, vaan satsattiin lasten juttuihin (mm. luistimiin, potkuriin jne), mutta tänä jouluna ostetaan.
Hihi, niin minuakin! Me ollaan aina ostettu toisillemme lahjoja. Ei siis mitään valtavaa, mutta kuitenkin jotain, josta tiedetään toisen ilahtuvan. Mä panostan usein johonkin kahdenkeskiseen tekemiseen ja mulle ei tule joulu, jos mies ei ole hommannut mulle kirjaa. 😀
Mua ärsyttää sellanen väkisin lahjojen vaihtaminen, mitä tuntuu monessa suvussa esiintyvän. On ihan vitun vammasta antaa jollekin veljen vaimolle viinipullo ja saada sitten siltä joulukynttilä tms. Oon sitä mieltä, että lahjoja saa antaa kukin niin paljon kuin sieu sietää, jos sen haluaa oikeasti tehdä, mutta tympeetä sellanen et “pitää ostaa lahja kun muuten ne loukkaantuu”. Ja valitettavasti tiedän noita aikuisia loukkaantujia. Itse en odota lahjoja itselleni yhtään keneltäkään ja olisin vaan iloinen jos anopit sun muut jättäis sellaiset mulle hankkimatta. Itse lahjon kunakin jouluna vähän sen mukaan, että mikä sattuu fiilis olemaan. Että jos löytyy jotain ihan tityn tyypin näköistä ja tiedän että se ilahduttais, niin hankin. Mutta jos täytyy kuumeisesti miettiä jossain Anttilan hyllyvälissä, että “mitä ihmettä sille sepolle vois ostaa.”, niin parempi olla ostamatta.
Tänä vuonna ainoa mitä odotan innolla, on se, että pääsen antamaan lahjan mielelläni. Se kun on yhteinen matka ja odotan, että päästään sitä yhdessä suunnittelemaan jahka lentoliput paketistaan löytää.
Pitkä sepustus siksi, että tää asia nostattaa mussa tosiaan hirveetä ärsytystä. Tekis mieli avautua itse asiasta blogiin. 😀 Inhoan myös sitä kun mun pitää väkisin keksiä jotain joululahjatoiveita, jotta nää “pakko vaihta lahjoja” tyypit suvussa olis tyytyväisiä. Mä mielelläni ostan haluamani asiat ihan itse, en tarvii siihen mitään joululahjatoivelistaa.
Eiku joo! Tosta mäkään en tykkää! Siis väkipakolla lahjan ostamisesta. Varsinkin kun sen pakettia avatessa kyllä huomaa, jos se on ostettu väkisillä. Mitään turhanpäiväistä krääsää en mäkään halua, vaikka toki tykkään lahjoja saadakin. 😀 Musta noi “aineettomat” lahjat, niinku just matkat, keikka- ja teatteriliput ym. on parhaita mahdollisia ja sellasiin mä yritän miehen kohdalla panostaa. Ja sit toisaalta, jos noille sukulaisille tykkää laittaa, niin sellanen kuluva kama, tyyliin syötävä/juotava. Ei mitään “se varmaan tykkää tästä”-lasienkeleitä. Koska se muuten ei varmasti tykkää siitä.
Lahjat on ihania, saada (mä jännitän jo), ja antaa. Okei osan suvun kanssa tehty järkipäätökset, että ei aikuisille, koska lapsia niin paljon, mutta kyllä mies ja lähimmät ystävät saa. Ja nyt ei puhuta isoista summista vaan ajatuksella. Käsintehty heijastin (5€ ja oli hieno!), kulhollinen klementiinejä, huulikiilto jne… ns pienellä kuitenkin. Miehelle ei toki nää 😉 Mutta oijoi, huomenna paketointipaja ja hömpsyt glögiä. Hyvää joulua!
Mekään ei missään nimessä koko sukua lahjota, vanhemmillani on sisaruksia yhteensä toistakymmentä, joten pelkkä serkuskatras on aikas mojova. 😀 Mutta niille läheisimmille, oli ne sitten sukua tai ystäviä. Nykyään enemmän juurikin ystäville. Glögihömpsyt kuulostaa hyvältä! Jouluiloa! 😀
Yhden joulunaluksen tappelin mutsin kanssa saanko imurin lahjaksi vai en. Sain, kun perustelin et vittukuentarviimuuta. Meillä ostetaan paljon lahjoja, hammastahnaa, naamarasvaa, turhuutta ja arjenluksusta. Yleensä minä joudun valitsemaan omat lahjat kun kukaan muu ei kuuntele mitä toiset tahtoo. Ja muut on ihan mehuissaan oikeista iittaloista, nahkakäsineistä jne…
Kyllä lahjoja pitää olla! Ja paljon.
Lahjoja pitääkin olla, mutta lahjansaajaa pitää kyllä myös kuunnella. Jos joku haluaa paistinpannun, hän sen saakoon! Mä saan esim. joka joulu yhdestä suunnasta lahjan, joka on oikeasti täysin turha ja joka oikeasti olisi järkevämpää olla antamatta. En pahastuisi lainkaan, mutta en ole kehdannut sanoa…
Mua ahdistaa pakkolahjat, että kun on joulu niin pitää ostaa joku lahja vaikkei ole mitään ideaa tai ei ole vara ostaa “kunnon” lahjaa. Pahimmassa tapauksessa antaa ja saa tavaraa, mille ei ole oikein käyttöäkään tai ei muuten vaan miellytä, ja pitää miettiä, että mihin sen nyt laittais. Siksi olen yleensä mieluummin saamatta ja antamatta lahjoja. Oma mies on minimalisti ja ymmärtää mun ahdistusta 🙂 Lapset on onneksi vielä liian pieniä tajutakseen lahjoista paljoakaan.
Lahjakortit tai aineettomat / elämyslahjat on kyllä kivoja, vaatii vaan kunnon suunnittelua.
Oon ihan samaa mieltä, että aineettomat/elämyslahjat on parhaita. Ja toiseksi, jos esimerkiksi on rahallisesti tiukkaa tai paljon, joita haluaa muistaa, muttei kovin läheisiä, niin syötävät ja juotavat lahjat on mun mieleen. Siis sellaiset, mitkä menee oikeasti käyttöön, kahvit, teet, viinit…jne.