Niin. Kun oli semmonen koulun joulujuhla tänään. Siinä mielessä ainutkertainen, että tänä jouluna kaikki lapset ovat ekaa, ja vikaa, kertaa samassa koulussa ja samassa juhlassa. Ah, helpotusta, kun koko lössi puetaan vaan kerran aavistuksen parempiin tamineisiin ja suitaan tukat kuntoon. Kaikkien enkelitaivaat kuullaan kerralla ja koko protokolla on tunnissa ohi. Liikuttaviahan nämä juhlat ovat, mutta myönnän auliisti, etten kaipaa useampia bileitä.
Aika harvoin muksuja kuvailen, mutta kun näinkin harvinainen tilanne kohdalle sattui, että kaikilla oli yllään jotain muuta, kuin reikäisimpiä ryysyjä, pyysin saada ottaa yhteiskuvan. Joo, ei käynyt. Yhtä kuristi rusetti, toista pänni ajatus muuten vaan ja lopulta kolmas otti yksin huulipunissaan poseerausasentoja ikkunan edessä. Suostuttelin pari kertaa, mutta aika pian iskin silmään äiti-marttyyrivaihteen, ihan vaikka vaan joulun kunniaksi.
“Juu ei, ei tarvi tulla kuvaan. Mököttäkää te siinä vaan! Kiitos oikein paljon, kun pilasitte koko illan. En oliskaan mitään kuvia halunnu! Jäkätijäkätijää!”
Kyllä te tiedätte tän. Lopulta tietysti molemmat ipanat herkesivät itkemään. Ei ehkä vanhemmuuden ylpeimpiä hetkiä, mutta nakkelin niskojani varmuuden vuoksi vielä hetken, jotta viesti menisi varmasti perille takaraivoon asti.
Auttoiko? No ei. Ketään tollasen shown jälkeen huvita mitään kuvia ottaa. Sain mä tosin sentään itse juhlasta muutaman kuvan. Kai ne omatkin tuolla jossain on.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Voi huoh.
Hitto että me osaammekin.
Olin tänään Typyjen kanssa joululahjaostoksilla. Tai ne meni menojaan ja treffattiin sitten yhdessä syömään.
Jonka mä käytin jäkättämiseen. Kun oli sattuunut kaupassa kosteusvoide-episodi (=yksi rasvainen takki, jäkätijäkäti!) ja sitten piti hiukka vääntää siitä että riittääkö nuorimman rahat oikeasti kaikkien kaverien lahjoihin. Ja jäkätijäkäti. Tulipa sanottua.
Huomenna, kun lähdemme yhdessä perinteisesti juhlistamaan koulun loppumista Hesaan jouluikkunoiden ja hömpötystn äärelle,
lupaan olla ainoastaan ihana ja hauska ja kujeileva ja metka äiti. Oikea unelma.
Ne ehkä pelästyy. Kun ei ne sellaista taida tuntea.
On tämä kyllä melkoinen homma tämä äityis.
Huoh.
No huoh! Niin tuttua! Ja mitä väsyneempi sitä on, sitä enemmän jäkätystä.
Mutta on tämä tosiaan melkonen homma. Huh huh. Viikon loma silloin tällöin tekis ihan terää…
[…] Voi perse. Olen sitten aina inhonnut marttyyrimäistä käytöstä. Tiedättehän. ”Keitänkö kahvit?” – Älä toki minun tähden! ”Olisitko ottanut vielä?” – Eeei, ei, mitä sitä nyt MINULLE säästämään. Tai jos vaikka ihan randomisti jonkun lapset ei suostuisi yhteiseen valokuvaan ja tämä joku käyttäisi kaiken taitonsa tuottaakseen näille lapsille mahdollisimman syyllisen olon. Kas näin. […]
[…] Voi perse. Olen sitten aina inhonnut marttyyrimäistä käytöstä. Tiedättehän. ”Keitänkö kahvit?” – Älä toki minun tähden! ”Olisitko ottanut vielä?” – Eeei, ei, mitä sitä nyt MINULLE säästämään. Tai jos vaikka ihan randomisti jonkun lapset ei suostuisi yhteiseen valokuvaan ja tämä joku käyttäisi kaiken taitonsa tuottaakseen näille lapsille mahdollisimman syyllisen olon. Kas näin. […]