Otsikon “pidempi pinna” -osa varmaan huvittaa just nyt mun miestä aika paljon. On ollu nimittäin rouvalla joitain päiviä huivi aavistuksen kireellä tässä. Tullut vähän sitä kuuluisaa kaikenlaista harmia. Monesta suunnasta, napakoita veemäisiä lämäreitä. Niitä oon kiukutellu. Että ihan turha yhtään pyöritellä silmiä siellä nojatuolissa nyt.
Tuo lyhyempi työviikko on mulle tuttu juttu jo useammastakin työpaikasta. Kun toisen lapsen jälkeen sain töitä eräästä tavaratalosta, aloitin juurikin osa-aikaisena ja tein töitä 30h/vko. Liksahan ei toki tuollaisessa palvelualan perusduunissa pilviä hiponut, mutta ilta- ja viikonloppulisillä palkkaa kertyi kuukausittain kuitenkin sen verran, että sillä tuli toimeen. Pidin työstä, työkavereista ja aivan erityisesti lyhyemmästä työviikosta. Aamuihmisenä en ole koskaan viihtynyt iltatöissä, eikä viikonloputkaan toki pienten lasten kanssa suosikkeja olleet, mutta toisaalta vaihtuvat vuorot toi joustoa arkeen esim. arkivapaiden muodossa. Aikaa jäi hyvin sille perusarjen pyörittämiselle, pyykkäämiselle, ruokahuollolle, lasten kanssa puuhaamiselle. Jopa niin hyvin, että uskaltauduttiin pyöräyttämään vielä yksi lisäbambinokin maailmaan.
Vanhimman aloittaessa koulun olin vielä hoitovapaalla ja tein satunnaista työkeikkaa ja keskimmäisen koulutien alussa sain taas nauttia osa-aikaisuudesta, tällä kertaa tekemällä töitä neljänä päivänä viikossa. Tykkäsin arkivapaista hurjasti. Päiväkotilainen sai ylimääräisen vapaan ja olihan se aika mukavaa olla kotona odottamassa koululaisia. Satunnaisesti.
Tänä syksynä rohkaistuin kysymään nykyisestä työpaikastani osa-aikaisuutta jälleen. Kuopuksen koulutien aloitus, omat opinnot ja lisääntyneet kirjoitushommat olivat jo pakkaantua ylitsepääsemättömäksi vyyhdiksi. Onneksi ehdotukseen suostuttiin ja olen nyt kuukauden ajan tehnyt pääosin 30 tunnin työviikkoa. Osa-aikaisuus lähti ehkä aavistuksen nikotellen alkuun, mutta viime aikoina olen jo päässyt lähtemään jotakuinkin tuon työajan puitteissa. And I love it!
Tuntuu hassulta, että muutama tunti viikossa vaikuttaa niin paljon, mutta kyllä se vaan helpottaa. Juuri niissä ihan tavallisissa arjen asioissa. Siinä, että ehtii nostaa soppakattilan pöytään, ennen kuin muksut painuvat treeneihinsä. Jaksaa tiskata, pyykätä ja mäkättää lapsille paremmin, kun on kotona ennen pimeää. Ehtii hetkeksi oikeasti pysähtyä kuuntelemaan päivän kuulumiset. Myös mukelot on tykänneet, kun mutsi tulee aiemmin kotiin. Vaikka se sit mäkättäiskin.
Tottakai palkka tippuu siinä tuntien vanavedessä, mikä varmaan monella estää lyhyemmän viikon tekemistä. Mulla asiaa kompensoi nämä lisätyöt, joita askartelen iltaisin. Muuten en varmaan tätä ratkaisua olisi voinut tehdäkään. Ehdottomasti kuitenkin, mikäli mahdollisuus, niin taloudellisesti kuin työnantajan puolestakin, osa-aikaisuuteen on, suosittelen varsin lämpimästi. Helpottaa huomattavasti tässä käsittämättömän kaoottisessa elämänvaiheessa rämpimistä.
Onko teillä kokemusta lyhyemmästä työviikosta tai haluaisitteko vastaavasti tehdä, mutta se ei ole syystä tai toisesta mahdollista?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Mä oon tehny tässä vasta niin lyhkäsen työuran, että en oo vielä päässy “nauttimaan” kokoaikaisen tunneista. Eli oon aina ollu tarvittaessa työhön kutsuttava (mikä on ihan hanurista) tai osa-aikainen. Jossain kohta sekin rupee rassaamaan, kun on siinä rajalla just, että saako taloudellisesti pidettyä kaikki langat käsissään. Mut sanotaanko näin, et olisin tyytyväinen semmoseen, että olis edes tietyt tunnit. Sitte siinä pärjää kuitenkin jotenkin, eikä tunne itteensä ihan syrjäytyneeksi! 😀 Tykkäisin tietty eniten tehdä semmosta 9-16 päivää, mut nykyään ei paljoo parane valikoida -.-
Tuossa just piileekin se merkittävä ero. Osa-aikaisuus on tosi jees, silloin kun se perustuu työntekijän omaan halukkuuteen myös. Ja niinku mäkin sanoin, en missään nimessä eläisi tuolla osa-aikaisen palkalla, jos ei mulla olis lisätienestejä. Eli tavallaan teen kuitenkin varmaan yhteensä viikotunteja huimasti enemmän, kuin sen perinteiset 40, mutta se ei haittaa, kun nää muut duunit voi tehdä iltaisin kotoa käsin.
Toivottavasti saat toivomiasi tunteja lisää!
Ainahan sitä voi haaveilla. Mä teen varmaan 50 tuntia viikossa ja vähintään 5 matkapäivää kuussa. Ehkä sit joskus ens elämässä.
Mutta toi on tosi hyvä ja positiivinen juttu jos mahdollisuus siihen suodaan. Oma ja perheen jaksaminen on hyvä priorisoida!
Sä taidat myös tykätä työstäsi aika paljon? Tai jostain syystä sellanen kuva mulla on. 🙂
Mä en oo tota kokonaistuntimäärää uskaltanut koskaan laskea, siis että nää lisäduunit olis siinä mukana. Mut ei sillä oo toisaalta merkitystä, ku nää ei oo tuntiperusteisia. 😀 Ja osa perustuu ihan vaan sellanen hyvään tahtoon. 😉
Toi osa-aikasuus kyllä helpotti hirveesti monia juttuja ja oon kyllä tyytyväinen niin kauan, ku sitä vaan saan tehdä.
Olen pitänyt vuoden vuorotyeluvapaan sekä puolisen vuotta olin osittaisella hoitovapaalla neidin koulun alkutaipaleella. Työnantaja suostui näihin kiltisti. Mutta keväällä työnantaja sitten iski: sain yt-hässäkän päätteeksi potkut. Kollegani, joka ei koskaan sairastanut tai edes hoitanut sairaita lapsiaan eikä juurikaan pitänyt vuosilomiaa , sai jäädä. Eli kom siis kom saa, kivaa oli joo, mutta nyt ei hymyilytä 🙂
Auts! Ei varmasti tuntunut kivalta, eikä paljon hymyilytä. Ja musta on aina esim. lasten sairastelun takia poissa oleminen aiheuttanut kamalaa ahdistusta. Ja mä olen päässyt hirmuisen vähällä, enkä oo joutunut olemaan pois juurikaan, mutta silti. Kaipa nää kaikki vaan lopulta vaikuttaa, kun työnantaja laittaa tekijöitä viivalle…
I so feel you!! Tein aikaisemmin neljä työpäivää viikossa ja olen samaa mieltä “pinnan kestävyydestä”. Jotenkin sitä vaan venyy aivan eri tavalla aamuisin, kun sukkahousut menee väärin päin jalkaan ja draama on valmis vaikka kello ei ole edes lyönyt seiskaa. Tällä hetkellä neuvottelut työnantajan kanssa kesken, josko voisi uudestaan aloittaa tekemään lyhyempää työviikkoa ja tällä tavalla saada rakkauspakkaukselle levollisemman ja harmonisemman äidin (sekä työyhteisölle mielekkäämmän työkaverin) 🙂
Voi, toivottavasti neuvottelut on suotuisat ja saat lyhyemmän viikon! Tuskin sitä ihminen koskaan katuu, jos on saanut mahiksen viettää enemmän aikaa lastensa kanssa, vaikka sitten penniä venyttäenkin.:)
On pakko kommentoida anonyymisti, ammattini takia.
Minä en saanut tehdä työssäni 30h viikkoa, vaikka yritin perustella, että täyttä panostani ei tarvita ja olisin ollut pienen lapsen takia osittaisella hoitovapaalla. Erinäisen uhkailun ja kiristämisen jälkeen, työnantajan puolelta, suostuin alkaa tehdä täyttä päivää, vain hetken osittaisen hoitovapailun jälkeen. Ja kyllä tuntuu kamalalta. Palkkaa tulee toki lisää, mutta aikani on aivan olematonta pienten lasten kanssa. En ole koskaan kotona, kun lapsi lähtee kouluun, enkä ole koskaan kotona, kun lapsi tulee koulusta. Eikä äiti jaksa oikein mitään.
Nyt sen lisäksi, kun tein tätä “osittaista hoitovapaata” vielä viime kaudella, jolloin ansaittiin kuluvan kauden lomat, loma-ajan palkka nytten määräytyy hoitovapaan palkkojen mukaan. Vaikka teen kiinteällä kuukausipalkalla töitä, saan vuosilomien aikaan vähemmän palkkaa, kuin normaalisti, koska ne lasketaan noiden kertymien mukaan. Minusta tuo on hirveä epäkohta, mistä pitäisi briiffata etenkin osittaisella hoitovapaalla olevia ihmisiä. Eli ei puhettakaan, että saisin edes lomarahaa, mutta kun kiinteääkin palkkaa leikataan ja pykälä on hassunkurinen: lomat on pakko pitää ja palkkaan tulee pakotetusti lovi. Take it or take it!
Minusta on tosi hienoa, jos joku voi, haluaa ja saa tehdä lyhennettyä työaikaa. Olipa se syy lapset, oma mielenterveys tai mikä tahansa. Ja on hienoa, että vielä löytyy työnantajia, jotka sen alaisilleen sallii, ilman mitään mutinoita. Kun elämässä on muutakin, kuin työ.
Olen huisin onnellinen puolestasi 🙂
Voihan helvetti. Ei kuulosta kyllä kovin mukavalta. Ja mä ymmärrän tosi hyvin noi tunteet siitä, kun ei ole koskaan kotona aamuisin, eikä koskaan kun lapset saapuu koulusta. Juuri tuon saman asian kanssa oon paininut tosi paljon tänä syksynä, välillä ihan itkunkin kanssa.
Ja kun elämässä todellakin on muutakin, kuin työ. Onhan tietysti ihmisiä, jotka tuntevat olevansa niin omalla alallaan ja ovat niin tyytyväisiä työhönsä, etteivät edes tunne sitä työnteoksi. Mutta pahoin pelkään, että sitä porukkaa on lopulta vain kourallinen.
Hurjasti tsemppiä sulle ja toivottavasti saat vielä mahdollisuuden jatkaa osittaista hoitovapaata kuitenkin jossain vaiheessa!
Kokemusta on keskimmäinen kun aloitti koulun niin olin 2 vuotta lyhyemmällä ja nyt kun kuopus aloitti koulun niin jälleen saan nauttia tästä ihanuudesta. Kyllä on kaikkien niitten menetettyjen eurojen arvoisia ne lisätunnit kotona. Suosittelen myös lämpimästi, jos mahdollisuus on!
Mä oon ihan samaa mieltä! On jotenkin aika paljon mukavampaa, kun on lapsillekin paremmalla tuulella, kun ei aina ole niin kamala kiire. 🙂
Mä oon kans koko aikuisikäni tehnyt pyöreetä viikkoa ensin tupladuunissa, sitten yrittäjänä, sitten taas tupladuunissa samaan aikaan opiskellen.. Nyt on ekaa kertaa sellainen tilanne että pöydällä on vaan yksi työ ja sit tää blogiharrastelu. Tuntuu lyhyemmältä työviikolta ja pinna on paremmassa jamassa.
Hullun tavalla paahtamisessa ei tietty oo mitään suositeltavaa, mutta jotenkin siihen muottiin vaan tuli 18-vuotiaana uitua ja se on sit vaan jäänyt päälle. Ehkä sillä on osansa, että työaika ja -viikko ei oo koskaan ollut säännöllinen, ei oo ehtinyt tottua. Ja ilman mun vanhempiahan tästä ei tulisi mitään. 🙂
Mulla on jotenkin toisinpäin. Oon nyt muutaman viime vuoden aikana ajautunut sellaseen vapaaehtoisuuden ja useamman työn syöksykierteeseen, vaikka joskus olin ihan sellanen yhden työn tekijä. Toisaalta kaikki nää monet hommat on sellasia mistä tykkään. Siinä on tietty yksi syy, miksi niin mielelläni tän osa-aikaisuuden aloitin. Vapautuu edes jostain päästä muutama lisätunti “arkikäyttöön”.
Mulla on joskus ollut vähemmän opetustunteja, ja silloin olen päässyt jossain jaksossa yhtenä päivänä esimerkiksi kahdeltatoista. Se on ollut aivan huippua! Hyvä sinä!
Mä tein kuopuksen ollessa ekalla lyhennettyä työaikaa, vaikka arvasin sen olevan harakirihommaa. Mutta tarvitsin muutosta myös oman jaksamiseni vuoksi. Tosin minun työssäni se oli varsin hankalaa, koska työt eivät todellisuudessa vähentyneet, työnjako aiheutti tiimille hankaluuksia, itselle riittämättömyyttä ja okei sitten pääsi usein lähtemään edes normaaliin aikaan ja aamuista pystyi pitämään kiinni, paitsi työmatkat jne. Ajauduin työuupumukseen, sitten yt:t ja irtisanominen. Mutta uskon, että tuo toimii joillain aloilla.