Mä kokeilin lapsena jotakuinkin kaikki mahdolliset harrastukset uinnista tenniksen kautta jalkapalloon, judosta kuoroon ja koripallosta teatteriin. Kolme viimeiseksi mainittua olivat tuolloin pitkäikäisimpiä ja samalla sellaisia, joita olen palannut harrastamaan myös aikuisiällä. Tai no kuoroa en ole, mutta voisin.
Kaiken tuon kokeilunhalun ja omien juttujen etsimisen ajan yksi harrastus pysyi vakaasti kuitenkin mukana koko ajan, läpi kaikkien vuosien aikuisikään saakka. Lukeminen avasi lapsena ovia uusiin maailmoihin, laajensi maailmankatsomusta teini-iässä ja tarjoili hetkittäistä todellisuuspakoa silloin, kun tasainen pikkulapsiarki kävi kaikkein raskaimmaksi.
Lapsena luin kirjoja sarjoittain. Kahlasin läpi kaikki Neiti Etsivät, Viisikot, Ponitalli-kirjat, Tiinat ja Annat. Yläasteiässä siirryin lukemaan holokaustista ja rajuista ihmiskohtaloista, ja pitkään hakeuduin erityisesti elämänkertojen pariin. Myöhemmin innostuin dekkareista ja vähitellen lukumaku laajentui kattamaan hyvin monenlaisia kirjallisuuden lajeja.
En ole koskaan ollut erityisen nopea lukija enkä ole oppinut lukemaan useita kirjoja samaan aikaan. Ja ihan kuten mikä tahansa harrastus, lukeminenkin kärsii kiireisestä arjesta. Pitkään varasin lukuaikaa itselleni ainoastaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa, mikä ei edistänyt lukemista kovinkaan paljon, koska olen valtavan iltauninen. Usein jouduin palauttamaan kirjastoon pinon puoliksi luettuja kirjoja, kun en iltaisin meinannut päästä muutamaa sivua enempää eteenpäin. Lukeminen alkoi mennä siten, että lomilla ahmin kirjoja niin paljon kuin ehdin, arjessa yritin jaksaa lukea iltaisin edes muutaman sivun. Oli vaan niin paljon helpompi selailla aivottomana somea vielä juuri ennen nukahtamista kuin aktivoida aivojaan ajattelemaan tekstin parissa.
Syksyllä luin yhden ainoan kirjan kokonaan (Tommi Kinnusen Pintti, suosittelen!) ja tilanne alkoi oikeasti harmittaa tosissaan. Mulle lukeminen on varmaan vähän sama kuin jollekin muulle salikäynti, iltalenkki tai vaikka neulominen – se kohottaa elämänlaatua, antaa voimaa ja on mulle etenkin henkisen jaksamisen kannalta tosi tärkeää. Se on myös se ainoa harrastus ja oma juttu, joka on kulkenut mukana melkein koko elämäni, tai siitä asti, kun opin lukemaan nyt ainakin.
Joulun alla sain Michelle Obaman Minun tarinani -kirjan ja löysin lukuilon pienen tauon jälkeen. Kun jouluvapailla oli taas enemmän aikaa keskittyä lukemiseen, muistin, kuinka paljon sitä olin kaivannut. Vaihdoin iltasometukset kirjoihin ja yhä useammin täytin iltaisin tyhjäpäisen tv:n tuijotuksen lukemisella. Aloin nukkua paremmin ja tuntui, että olin vähemmän koukussa puhelimeeni.
Päätin, että tänä vuonna yrittäisin lukea enemmän. Nyt, kahdeksan luettua kirjaa myöhemmin, olen lukenut jo melkein yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Ja mietin, miksen päättänyt tätä jo aiemmin.
Lukuintoon ovat vaikuttaneet myös äänikirjat – vaikka en edelleenkään osaa lukea kahta fyysistä kirjaa samaan aikaan, mulle sopii hyvin kuunnella yhtä ja lukea toista. Käytännössä luen proosaa ja luureista kävellessä tai kotitöitä tehdessä kuuntelen sellaisia tietokirjoja, joihin tuskin tulisin muuten tarttumaan. Nyt kuunneltuja kirjoja on tälle vuodelle pari ja luettuja siis kuusi. Vaikka määriä enemmän mua kiinnostaa ne tarinat. Se, että ehdin ja jaksan lukea.
Yksi iso juttu suorittajatyypille on ollut myös antaa itselleen lupa jättää kirja kesken, jos se ei nappaa. Aina ei vain lähde, jotkut kirjat ei ole mun juttuja, joillekin ajankohta ei ole otollinen. Maailmassa on niin paljon luettavaa, että parempi tarttua johonkin kiinnostavaan mieluummin kuin tahkota väkisin jonkun ei niin mielenkiintoisen parissa.
Omalla tavallaan lukeminen on vähän kuin lenkkeily – mitä enemmän sitä tekee, sitä pahemmin se koukuttaa. Ja mitä ahkerammin sen parissa viettää aikaa, sitä paremmaksi siinä tulee.
Voisin tietysti vielä paasata tähän ummet ja lammet lukemisen hyödyistä (kuten useimmat ihmiset itselleen tärkeistä asioista), mutta sen sijaan kiinnostuneet ohjaan kurkkaamaan noita syitä Kalenterikarjun videoon.
Kuvissa muutama noista viime aikoina luetuista, kaikki sellaisia, joita voin suositella. Erityisesti suosittelen tsekkaamaan tuon Ben Kallandin Vien sinut kotiin, Leila Slimanin Kehtolaulun ja Saara Turusen Sivuhenkilön. Ja pitkä litania lukusuosituksia löytyy muuten myös täältä lukuvinkeistä.
Arvatkaa muuten, mitä nyt menen tekemään? Oi kyllä! Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä imaisi eilen mukaansa ihan täysillä, joten nenä kiinni kirjaan!
-Päivi
Mä niin ymmärrän, sama juttu. En vaan ole saanut luettua yhtään kirjaa loppuun joululoman jälkeen. Kun uni tulee kahden sivun jälkeen iltaisin. Jotenkin tuntuu, lukeminen vaatisi enemmän aikaa mutta kuinka äkkiä joku puol tuntia menee kännykkä kädessä (muka sillain nopsaan selaan). Ja mulla on kesken moni kirja… ja saakin jäädä, jos ei nappaa, mutta moni olisi varmaan luettavakin jos vois päästä kunnolla alkuun ensin. No jospa tämä on vaihe joka muuttuu ?
Toi on muuten yksi iso juttu, joka harmitti mua ihan vietävästi. Siis että moni sellainenkin kirja, joka olisi varmaan ollut hyvä ja mun mieleen, jäi kesken, koska en koskaan ehtinyt päästä sen imuun. Etenkin kirjaa aloittaessa pitäisi olla sen verran aikaa, että saisi sen viitisenkymmentä sivua luettua, jolloin pääsee jo yleensä vähän kärryille, että mistä on kyse.
Lukeminen vaatii enemmän pitkäjänteisyyttä, ja sen kaivelu oli ainakin mulle taas haastavaa, kun on niin tottunut vaan pläräilemään puhelinta. Se vaatii päättämistä ja omalla kohdallani myös sellasia kirjoja, jotka oikein kutkuttelee, kun ne haluaa niin kovin lukea. Mikään kädenlämpöinen ei saa innostumaan etenkään silloin, kun aloittaminen on hankalaa.
Mutta mä tsemppaan sua täällä! Kun se yksi kirja nappaa mukaansa, siihen jää taas tutusti ihanasti koukkuun. <3
Rakastan lukemista ja omiakin kirjoja on toista sataa. Vaan, kun otan kirjan, kaikki pyörii lukemisen ympärillä ja kaikki kotihommat huiskitaan vaan menemään, että ehtis taas lukea ? Parhaillaan luen Enni Mustosen Taiteilijan vaimoa, mutta tabletilta. Enää en osta kirjoja kotiin järkisyistä.
Kaikenkaikkiaan hieno harrastus!
Hahaha, mä niin samastun! Mulla on harvoin koko viikonloppu kokonaan vapaa, mutta vapaapäivän yritän järjestää aina niin, että teen ensin pikapikaa pakolliset hommat pois (lue: siivoan hätäseen) ja sen jälkeen antaudun kokonaan kirjalle. Ja sit toisinaan jätän siivoamisen ja siirryn suoraan lukemaan. 😀
Voi, tää puhelinriippuvuus on sieltä ja syvältä. Jotain kyllä tarvis asialle tehdä. Mä löysin äänikirjat taas pitkästä aikaa ja olen kuunnellut niitä urakalla. Musta on aivan ihanaa tehdä lumitöitä, tiskata tai siivota ja samalla kuunnella. Tällä hetkellä menossa Jani Toivolan Kirja tytölleni. Ja kun se on vielä itse kirjailijan lukemana, tekee se tarinasta vielä syvemmän.
Lukemisesta otin aikalisän, kun alkoi kaikki kirjat jäädä jatkuvasti kesken ja sain siitäkin kehitettyä itselleni stressin!
Hei joo! Mä myös lykin lunta monen monituiset kerrat äänikirjan säestyksellä. Melkein harmitti, kun on niin vähän kolattavaa. 😀
Ja hei, mä ymmärrän ton lukustressin! Mua alko kans nyppiä niin pahasti se, että mikään, edes hyvä kirja, ei meinannut tulla loppuun. Mulla oli myös tapana raahata iso pino kirjoja kirjastosta, vaikken välttämättä lopulta päässyt kuin puoliväliin ensimmäistä. Sekin tuntui niin epäonnistuneelta, ihan kuin se kirjapino olis oikein ilkkunut, että sinäkin vätys siinä.
Nyt päätin, että en suuruudenhulluudessani lainaa enää koko kirjastoa tyhjäksi, vaan muutama riittää. Annoin luvan itelleni hyvällä omallatunnolla jättää kirjan kesken, jos ei meinaa inspiroida, mutta nyt, kun oon ottanut lukemiselle enemmän aikaa, jokainen kirja on jossain vaiheessa napannut mukaansa, eikä ole jäänyt pariin kuukauteen mikään kesken. Oon ihan lapsellisen innoissani tästä! 😀
Hyvin samanlainen tarina. Lapsena olin ihan lukutoukka, nyt viime vuosina kirjat on yhä useammin syrjäyttänyt Netflix tai aivoton somen selaaminen.
Tartuttiin tähän (monia muitakin vaivanneeseen taantumiseen) perustamalla muutaman ystävän kanssa lukupiiri. Tavataan kerran kuukaudessa, niin ei tule nyt tästä sitten enää ressiä. Kuukaudessa ehtii lukea hyvin sen yhden yhdessä valitun kirjan ja vielä useamman omavalintaisen, jos siltä tuntuu. Ja tietysti kahvia ja pientä herkkua pöytään ja kirjan perkaamisen jälkeen ehtii vielä vaihtaa kuulumiset. On tuntunut tosi kivalta.
Viime aikojen luetuista nostan suositukseksi etenkin Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Pitkästä aikaa kirja, joka oli ahmittava melkein siltä istumalta. Ja kyllä, kun nyt on ottanut lukemisen taas asiakseen, siihen osaa taas keskittyä paremmin ja uppoutua tarinoihin. Ihanaa!
Toi Netflix on kyllä paha. Se helposti syrjäyttää lukemisen, paitsi just tossa kohtaa, kun sen lukemisen makuun oikeasti taas pääsee. Mä olen myös haaveillut lukupiiristä, mutta vielä kuitenkin himmaillut sen aloittamisen kanssa, koska jotenkin vähän pelkään, että siitä tulee kuitenkin stressi. Mutta joskus mä sen kyllä vielä kans perustan, koska kuulostaa ihanalta!
Ja kiitos myös kirjavinkistä! Mä olen kuullut tuosta kirjasta paljon hyvää, mutten vielä lukenut. 🙂