Mun kotiseuturakkauteni tuskin on jäänyt blogia säännöllisesti lukevilta huomaamatta. Kun kuusi vuotta sitten muuttokuorma pysähtyi tämän keltaisen talon pihalle, tunsin tulleeni kotiin. Omalla tavallaan jääräpäisen ja jämähtäneen, toisaalta ystävällisen ja kauniin yhteisön syliin.
Mutta jumalauta, että joskus tekis mieli hakea rautakaupasta kassillinen spray-maalia, kirjoittaa haparoivin aakkosin joku alatyylin haistattelu näkyvimmälle mahdolliselle paikalle ja painua hiivattiin. Kauas pois kulkematta lähtöruudun kautta.
Tuollainen päivä oli tänään. Sellainen, että oli naama irrota. On aina yhtä kuumottavaa ja hämmästyttävää kuulla varmoja tietoja itsestään. Kun en millään jaksa ymmärtää, että jonkun toisen elämä olisi niin mielenkiintoinen, että siitä kannattaisi levittää perättömiä asioita. Oikeastihan on ihan se ja sama mitä muut ajattelee. Paitsi kun näin pienessä paikassa ei välttämättä ole. Totuutena jaettu paskapuhe voikin lopulta horjuttaa luottamusta pienessä yhteisössä tai vaikka hankaloittaa työmahdollisuuksia. Joten check your facts, please!
Illalla onneksi helpotti, kun kaupunki näytti taas parhaat puolensa. Reilun ja kivan yhteisön. Elämisen helppouden. Kodin ja parhaat ihmiset.
Hyvät jutut onneksi peittoaa huonot. Vielä. Jos nyt ainakin muutaman vuoden antais niiden spraymaalien vielä olla kaupassa.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Voi että ! Ihan perseestä. Tsemppiä ! Juuri näistä syistä en tiedä olisiko musta elämään pikkukaupungissa, vaikka joka päivä kiroankin näitä autoruuhkia pk-seudulla.
No on se! Ja vaikka kuinka psyykkaa itseänsä, ettei välitä, aina se osuu kuitenkin hermoon. Ärsyttää vaan niin paljon! :/
Pienet kaupungit <3, ja miksi ei vähän suuremmatkin. Tutulta kuulostaa, mutta vielä en olen maalannut kantaaottavia kuvia mihinkään.. ( en ainakaan tunnusta 😉 ) Ihminen on pääsääntöisesti onnellisimmillaan kun pitää huolta vain omista asioistaan.
Hahaha! Joo, munkin kuvat on vielä jääny maalaamatta. 😀
Mutta niin oikeessa olet tuosta onnellisuudesta. Kunpa kaikki muistais sen.
No voi räkämälli. (Tähän se hymiö millä on hampaat irvessä.) Tähän aiheeseen liittyy just se meikäläisen hyppääminen. Jättääkö tämä pitäjä, vakiduuni ja samaten lasten “koko arki” ja hypätä kohti uusia seikkailuja. Itseä houkuttais, mutta pakko fundeerata asiaa myös lasten kautta. Tsemii! Oot yggönen.
Sylvia
Näissä tilanteissa olis oikeesti tosi helppoa olla lapseton sinkku. Vois vaan ajatella itseään ja kokeilla vähän kaikkea. Mutta ei se enää ihan niin vaan onnistukaan. Kyllä mä täällä onneks suurimmaksi osaksi viihdyn. Mutta… :/
Puss!
Onkohan maailmassa semmonen oma ihmisryhmä, joitten yks ja ainut tehtävä on lyödä lokaa toisten niskaan ja puhua pahaa selän takana? Joku niinkun oma irtautunut alalajinsa. Homo sapiens selkäänpuukottaja tms 😀 Mä en voi ymmärtää, miten jollain on energiaa ensinnäkään alkaa puhua jostain toisesta ihmisestä semmosia asioita, mistä ei ole varmaan tietoa. Toisekseen, miksi ketään kiinnostaa? 😀 Kateuttako se on? Jättäisivät mölyt mahaansa ja kierisivät takaisin sinne maankoloonsa, mistä niitä aina välillä tupsahtelee esiin.. Ärsyttävä alalaji! 😀
JOOOO! Mä en kans jaksa ymmärtää, kuinka paljon voi toisten asiat sitten vaan kertakaikkiaan kiinnostaa. Ja vieläpä kaikenmaailman ihan höpöhöpö, joka ei lainkaan pidä paikkaansa. Kaipa täällä on vaan niin vähän tekemistä, että jotain on pakko keksiä. 😀