13 vuotta sitten tänään oli pakkanen. Niin kylmä, että kirkossa oli urut jäässä ja häämarssi soitettiin viime hetken päätöksestä pianolla. Isä saattoi mut alttarille, enkä osannut ollenkaan aavistaa, että muutamaa tuntia aiemmin heidän autonsa oli hajonnut tienposkeen ja koko reissu meinasi jäädä tekemättä.
En itkenyt kirkossa. Minä, vollottajanainen. Otin miehen sukunimen pitkän pohdinnan jälkeen. Häämatkalle lähdettiin Tukholmaan, viikon kuluttua tästä muutettiin pieneen rivitalokaksioon. Kahden kuukauden ja yhden päivän kuluttua meitä oli kolme. Joilla oli kaikilla sama sukunimi.
Mies oli pitkästä aikaa edellisyön pois kotoa, ihan jopa kokonaisen vuorokauden. Niin paljon, kuin nautinkin olosta lasten kanssa keskenään, oli tyhjässä sängyssä omituista nukkua. Aamulla huomasin kaipaavani. Kolmentoista aviovuoden jälkeen ikävöin. Ehkä paras ja tarpeellisin havainto kuukausiin.
Meistä on hitsautunut näiden vuosien aikana aika hyvä tiimi. Jopa niin hyvä, ettei kumpikaan suostunut luovuttamaan avioliitosta silloinkaan, kun kaikki meni päin persettä. Kyllä se sonta kannatti lusia läpi. Juuri nyt on aika turvallinen ja varma olo. Kaikesta.
Sain kauniin valkoisen kukkakimpun ja olin oikeasti vähän yllättynyt. Mies ehdotti elokuvia, mutta päädyttiin lopulta palloiluhallille koriksen pariin. Juhlistettiin siellä, meidän jo melkein toisessa kodissa, hääpäivää legendaarisilla mokkapaloilla ja kahveilla. Sopivat, meidän näköiset juhlallisuudet arkiseen maanantaihin.
Ei tämä kovin huonosti ole mennyt, tämä elämä. Muutama isompi potku palleaan on päässyt osumaan, mutta vielä tässä hengitellään. Luulen, että vois olla huonomminkin.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Onnea teille!
20 vuotta sitten (huomenna) oli kaunis kirpeä pakkassää. Se oli Valon päivä. Huomenna, niinkuin muinakin matkapäivinä ja niinkuin monena hääpäivänä ennenkin, saan hotelliin aamulla viestin: huomenta kultsi. Se viesti on sama joka aamu. Juhlasta tai normipäivästä riippumatta.
Ja siinä se on, ja pysyy. Minä, mun mies ja me.
Tänä vuonna juhlistetaan! Ei mennä lähtikuppilaan syömään ja cittarin pakastealtaan kautta kotiin. Tänä vuonna juhlitaan 2-kymppisiä ja mennään koko perheen kanssa komeasti reissuun.
Tuokoon vuodet teille kestävyyttä ja jaksamista arjessa. Tuokoon se teille rakkautta ja toisen arvostamista niin että olette toisillenne tärkeimmät ihmiset koko loppuelämän ajan.
Pus!
Iiik, meinas tulla nyt kyllä pieni pala kurkkuun lukiessa. Ihanat te! Ja ihanaa, kun juhlistatte oikein kunnolla, olan takaa. Mä luulen, että mekin yritetään jotain mokkapalojen lisäksi, kunhan tässä joskus (jonain vuonna) ehditään. 🙂
Puss!
Mahtava teksti ja hyvä oivallus – onnea teille mielettömästi =)
Ihan paras tapa juhlia, vaikken nyt henk.koht. Koripallosta mtn ymmärräkään 😉
Hih! Ihan parhaita kyllä nää arkipäiväiset oivallukset, tääkin tuli taas aika tarpeeseen. Tuolla hallilla meidän tulee vietettyä aikaa aikas runsaasti, joten jotenkin se oli meille aika passeli tapaa viettää tätäkin päivää. 😀