Päätettiin eilen miehen kanssa napata pari tuntia kahdenkeskistä aikaa ja käydä syömässä. Palailtiin kotiin siinä yhdeksän tienoilla ja kun auto kotikadulle kurvasi, sanoin että nyt kyllä taivaanrannassa loimottaa omituisesti. Mäen toiselta puolelta nousi keltainen taivas ja näytti aivan kuin siellä palaisi. Mies siinä toppuutteli, että tuskin tulipalosta on kyse, kun ei olla hälytysajoneuvojakaan kuultu, mutta päätettiin ajaa mäen toiselta puolelta, jospa siellä olikin vaikka joku vakava tilanne, eikä apua vielä hälyytetty paikalle, tai ihan mitä vaan.
Vakava tilanne todellakin oli, tosin apua oli paikalla jo runsain mitoin. Ajoimme hieman kauempaa ohi ja näimme valtavat liekit, jotka tuhosivat jälleen useampaa kaupunkimme vanhaa puutaloa. Tuli suru, tuli ahdistus, tuli pelko.
Aika nopeasti onneksi uutisoitiin, että kyseessä oli asumattomat kiinteistöt, eikä kukaan ollut vahingoittunut palossa. Kovin kaukana ei ollut, etteikö tulipalo olisi tuhonnut koko korttelia, lisää puutaloja, jonkun koteja. Koko kaupungin yhteinen helpotus on, ettei näin käynyt.
Vaikka tällä kertaa tuhoutui onneksi vain materiaa, surettaa se silti. Eilen liekkejä hetken katsoessani mietin, että siinä katoaa jälleen pieni pala meidän kulttuurihistoriaa, palaa poroksi. Vanhojen puutalojen kaupungissa ja tiiviissä kortteleissa piilee aina tällaisissa tilanteissa suurpalon vaara. Vaikka meidän oma talovanhus sijaitsee mäen toisella puolella, useamman sadan metrin päässä palopaikasta, hirvittää se silti. Kuinka pienestä kaikki voi olla lopulta kiinni.
Palon syttymissyytä ei tiedetä, tai ainakaan sitä ei ole kerrottu julkisuuteen. Mutta oli se sitten kynttilä tai kytemään jäänyt röökinnatsa, ajattelemaan se laittoi. Tänään meillä käydään jälleen kertaalleen lasten kanssa läpi kotiin liittyvät turvallisuusasiat. Miksei tulitikuilla leikitä, kynttilöihin kosketa tai hanskoja laiteta kuivumaan sähköpatterille. Ja mitä tehdään, jos jotain sattuisi, eikä me aikuiset olla kotona.
Eikä näiden juttujen läpikäymisestä haittaa ole, vaikkei puutalokorttelissa asuisikaan. Ajattelin vaan teitäkin muistuttaa olemaan varovaisia.
Kaikki kun voi lopulta olla ihan pirun pienestä kiinni.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Ajelin eilisiltana vanhempieni luota kotiapäin, siis Ukista Turkua kohti ja mua vastaan tuli 13 paloautoa välillä Lokalahdentie-Mietoinen! Kotiin päästyäni olikin sitten uutisissa jo tieto, miksi tarvittiin niin paljon kalustoa / miehistöä. 🙁
Mutta tosiaan se onni onnettomuudessa, ettei henkilövahinkoja tullut.
Sepä se. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään, vaikka kovin surullista on vanhojen talojen kohtalo. 🙁
Hyvä muistutus! Pitää tosiaan käydä lasten kanssa turvallisuusasiat läpi – on pitänyt ja on pitänyt mutta aina se unohtuu. Nyt ovat nukkumassa – voikun huomenna muistaisi..
Sitä helposti ajattelee, että kyllä ne tietää, mutta hyvä niistä on tasaisesti muistutella. Koitetaan muistaa. <3
Hei, sulle on HAASTE blogissani!!! http://www.oimutsimutsi.fi/2016/01/lifestylebloggaajien-kirjahaaste-2016.html
Jei! Kiitos, näistä mä tykkään! <3