Kysyin viime viikolla blogin Facebook-sivulla, kenet lukijani haluaisivat tavata. Siis jos saisi valita yhden henkilön, jota pääsisi tapaamaan, kuka se olisi. Ja miksi juuri hän.
Odotin pitkää listaa maailman superjulkkiksia, Madonnaa, Äiti Teresaa ja Paavia. Näitä muutama tulikin. Mutta suurin osa vastanneista halusi kuitenkin tavata jonkun edesmenneen sukulaisensa. Jonkun, jota ei ehkä koskaan ollut päässyt tapaamaan, tai jonkun tärkeän, joka on lähtenyt liian aikaisin. Vastaukset olivat lähes poikkeuksetta hirmuisen koskettavia.
Ni sit mua alko nolottaa. Koska mä olisin vastannu Heikki Kinnunen.
Mun ystävät tietää tän Kinnus-jutun. Joku joskus väittää ymmärtävänsäkin. Eräs tuli ulos kaapista omalla vastineellaan, joka oli Ilmari Saarelainen. Toiset katsoo tyhjällä katseella poispäin ja vaihtaa puheenaihetta.
Heikki Kinnunen on siis mun lapsuuteni suurin idoli. Mä osasin Vääpeli Körmyt, tuijotin eestaas Siivotaan, siivotaan, Kolmannen korvapuustit ja Soitinmenot. Heikissä oli kaikki. Lahjakkuus, hauskuus, mieletön karisma.
Myöhemmällä iällä tajusin, että Heikki Kinnunen muistuttaa huomattavasti mun isää. Yhteisen etunimen lisäksi miehet jakavat ulkonäöllisesti jotain samaa ja ovat samalla, hieman pidättyväisellä tavalla hauskoja. Elämäni Heikit.
Myin kerran Kinnusen Heikille monta vuotta sitten juustoa. Mustaleimaista emmentalia. Kädet hikosi kumihanskoissa aivan erityisen paljon. Leikkasin ja pakkasin juuston ja mietin, että nyt on mun tsäänssi. Nyt sanon jotain hauskaa. Ja sanoin tietty. Jotain helvetin urpoa. Ja päästin tietty omalle jutulleni oikein räkäisen röhkäisynaurun, punastuin ja häpesin. Juukiitoshei. Tervetuloa uudelleen.
Ni siks. Haluaisin tavata Heikki Kinnusen. Ilman kumihanskoja ja sylkinaurua. Haluaisin sanoa sille, että se on ollu melkein 30 vuotta mun esikuva. Koska se vaan on. Ja oli se varmaan joskus jonkunlainen isän korvikekin, avioerolapsi kun olin. Heikki Kinnusessa oli, ja on, jotain turvallista. Isällistä.
Mutta kuka on sun Heikki Kinnunen? Kenet haluaisit tavata, jos vain elossaolijat lasketaan?
-Päivi-
Alkuperäinen kuva lainattu täältä.
Mä olisin halunnut joskus tavata sen “luontosedän”, Koiviston Ilkan.
Sitten on yks vanha opiskelukaveri. Häntä kaipaan kovasti.
Luontosetä oli kyl kova!
<3
Pahan heitit!
Mulla ei ole koskaan ollut sellaista tosi kovaa idolia. Mutta jos nyt tässä pienen miettimisen jälkeen jotain pitäisi sanoa niin se olisi:
Pekka Autiovuori
Iholla sarja Yrjänä
Lilli Earl (ent. Suomalainen)
Ps. Mun faija on kuin Jukka Puotila. Voisi olla vähän spookia mennä treffaamaan faijansa kaksoisolentoa
Monni! Parasta! Ei hassumpi lista!
Apua, meillähän on paljon samaa!! Heikki oli myös mun lapsuuden idoli! 😀 Ihan kympillä fanitin kaikkia niitä Heikin mahtavia rooleja ja kyllä Soitinmenot oli ehkä kaikkein paras. 😀 Ja miksi Heikisssä on jotain isällistä? Koska se muistuttaa myös mun isää sekä ulkonäöllisesti nuorempana, että huumorintajultaan. 😀 Ehkä siksi mä oon aina tykännytkin siitä. 😀
Apua! Pelottavaa, mutta niin hienoa! Mä oon aina joutunu oleen tän asian kanssa niin yksin. 😀 Meidän pitäis kyllä yhdessä saada joku fanitapaaminen. 😀
Prinsessa Victorian. Tämä tunne vahvistui kun luin kirjan “Ei Rouva Presidentti”, jossa myös kovasti ylistetään prinsessa Victoriaa.
Victorian tapaisin mielelläni minäkin. Ja kiitos vielä kirjavinkistäkin! 🙂
Se oli tosi hyvä kirja !
Pidän mielessä! 🙂
Saaks pistää vielä toisen?
Jari Sinkkonen olis kyllä hieno tavata myös!
Saa! Sinkkonen olis kyllä mielenkiintoista tavata!
Mie mielelläni tapaisin myös Heikki Kinnusen. 🙂 Viime lauantaina näin hänet Villikalkkunassa Tampereen Teatterissa ja vau!!! Yksi unelma kävi tavallaan toteen. Opiskeluaikoina tuli R-kioskilla myytyä hänelle muutamatkin tupakkiaskit. 😀
Oih, mä oon nähnyt Heikkiä teatterissa viimeksi vuosia sitten! Olispa hienoa taas pitkästä aikaa. Oih! <3
Pakko sanoa Stephen King! Vaikka todennäköisesti tapaaminen olisi puolestani kamalaa punastelua, käsien hikoilua ja sönkötystä. Mutta olisihan se mahtavaa tavata kirjailija, jota on ihaillut ala-aste-ajoista asti, jonka tuotanto löytyy kotikirjahyllystä ja joka pysyy luettavien listallani aina ja ikuisesti, vähän kuin ikiliikkuja 😉
Mulla on ollu Vesa-Matti Loiri. Se muistutti myös mun isää. Isä eläessään lauloi palhon Einon Leinon kappaleita, kertoi tarinoita todella hauskasti ja etenkin sen Loiri-imitaatiot oli hauskoja. Mä fanitin myös Kinnusta ku se oli ilmetty kopio mun sedästä. Hauska tilannekomiikka mies hänkin.