Haikeus. Helpotus. Jännitys. Onni. Laitetaan ne samaan pataan, niin saadaan aikalailla mun fiilikset just nyt.
Tänään oli viimeinen työpäiväni. Laskin kassat, pesin kahvipannut, suljin verhot. Tunnustelin fiiliksiä. Suljettuani oven viimeisen kerran, huokaisin, hymyilin kaupalle vielä kerran ja kävelin kotiin katsomatta taakseni. Sinne jäi monet riemukkaat kohtaamiset, rasvasten juttujen nauruhepulit ja muutamat kyyneleetkin. Eniten tulen ehkä ikävöimään niitä kivikasvoisia miehenköriläitä, joiden pintaa pääsin vähän raaputtamaan. Miten kultaisia, huumorintajuisia ja mahtavia tyyppejä noiden äijänaamareiden takaa löytyikään. Heitä tulen kaipaamaan.
Juuri nyt fiilikset on aika sekavat. Odotan hurjasti pientä lomaa, jonka ehdin pitää ennen hyppäämistä tuntemattomaan. Mutta pelottaakin kamalasti. Ensimmäistä kertaa ikinä taidan olla oikeasti kauhuissani uuteen työhön suunnatessani. Pelkään, etten osaa. Että olen pettymys. Etten tykkääkään. Etten opi.
Onneksi eräs viisas juuri männä viikolla sanoi, että on astuttava epämukavuusalueelle kehittyäkseen. So true. Tämä pelko taitaa olla lukuisten pettymysten aiheuttamaa. Kun on suurella innolla lähtenyt johonkin, eikä lopulta saavuttanutkaan sitä, mitä lähti tavoittelemaan. Olen tullut varovaisemmaksi.
Onneksi kotona mua odotti jauhoissa rypevä perhe. Äidille oli leivottu korvapuusteja.
Onko oikeastaan millään muulla edes mitään väliä?
-Päivi-
Kuulostaa jännältä! Onnea uusiin tuuliin!! 🙂
Jeeee! Kiitos! 🙂
Onnea! Nyt kerrot mihin lähdet! 😀
Kiitti, Siiri! Mä kerron sit ens viikolla. 🙂
Olen varma, että osaat. Pettymys et ole ja sä opit. Tykkäämisen näkee ehkä ajan kanssa. Tsemppiä!
Ihana oot! Kiitos! <3 Ja sulle mä kuitenkin sit poraan, jos ei meinaa luonnistaa. 😀
Mennään vaikka lenkille poraamaan. 😀
Tuttuja tunteita!
Minulla viimeiseen työpäivään on vielä kaksi kuukautta aikaa, mutta vahvasti tunnen, kuinka kuilun reuna lähestyy. Paniikki!
Yritän paniikin edellä käydä vielä epätoivoisesti kauppaa itseni kanssa: “enkö voisi olla vain tyytyväinen tähän nykyiseen, siihen mitä on? Kun ei ole hyvä eikä huono… Onko sitä nyt aina mentävä eteenpäin, haaveileva ja toteutettava? Olisit nyt vaan…”
Ja kuitenkin tiedän, että uusi ja tuntematon innostaa. Saa ylpeänä röyhistämään rintaansa.
Vastassa on isot saappaat. Sopivasti isot vai liian isot, sitä en vielä tiedä. “Ramppikuumetta ensi-illan edellä”: mitä jos mokaan, en osaakaan, en tykkää, en pärjää, en tule toimeen… Ja mitä, jos onnistunkin?
Onnea sinulle matkaan!
Siis niiiiin tuttuja fiiliksiä! Mulle tuli kans tosi yllättäen viimesinä päivinä toi “olikohan tää sittenkään hyvä ratkasu, ja oisinhan mä voinu sittenkin täällä paremmin viihtyä” -fiilis. Mutta ei. Kyllä mä luotan, että tää oli oikee ratkasu.
Tsemppiä sulle, hyvin se menee! 🙂
Kerro kerro! Tulee jännäpissa! Pliis 🙂