“Ku ei tikkua ristiin” – Otteita marttyyriäidin päiväkirjasta

Kaikki ne sanoivat, että näin siinä tulisi käymään, mutta en uskonut. “Minä en taivu”, vakuuttelin pöyhkeästi. Harjoittaisin uraauurtavaa modernia äitiyttä ilman menneiden sukupolvien painolasteja. En ohjeistaisi lapsiani viiskytlukulaisin sananparsin, enkä käyttäisi äitiysnäsäviisastelua, kun ne valittaisivat tylsyyttään.

ENPÄ. 

Se vaan käy ihan huomaamatta. Tuosta vaan tavallisena tiistai-iltana sitä on yhtäkkiä livauttanut uusia farkkuja kärkkyvälle teinille, että ei se raha kyllä puussa kasva ja sitä makkarasoppaakin muuten syöt niin kauan kuin minun kattoni alla asut.

Mukulalle, joka erehtyy valittelemaan tylsyyttään, ehtii sekunnin sadasosassa ehdottaa sekä nurmikon leikkuuta että lumitöitä, ja on siellä nyt jotain kitkemistä vuodenajasta riippumatta joka tapauksessa. Kun en kuule minäkään sinun iässäsi vaan istunut ja odottanut valmista. 

Ku mittäänhän täällä ei kukkaan muu tee ku minä. Mutta älkää vaan tehkökään kukkaan mittään, että ette vaan vahingossa rasitu. Ja jos ei noi kamat kohta lähde tosta omille paikoilleen, minä kyllä poltan ne. Sitäpaitsi siistit suus tai se pestään saippualla!

Äsken kiljuin itsetyytyväisenä yläkertaan teinin huoneeseen (kuului katsokaas epämiellyttävä rytmimusiikin jytke alakertaan), että huoneessasi on ovi – käytä sitä! Ja hykertelin tietysti tyytyväisenä kuinka nerokkaan pisteliäästi tuli taas sivallettua. Kunnes tajusin jokaisen vanhemman, kaikissa maailman kolkissa, kaikkina vuosikymmeninä – jopa -satoina – käyttäneen vastaavaa kehotusta jokaiselle mukulalleen.

Ja samalla ymmärsin, että minusta on tullut paitsi oma äitini, myös kaikki koskaan maailmankaikkeudessa eläneet maailman äidit.

Mutta ollaanpas nyt rehellisiä. Onhan tää marttyyrihomma nyt myös ihan meidän kuppi teetä. Kun aikamme ollaan kaakatettu, uhriuduttu ja teatraalisen ahdistuneesti pyyhitty TAAS leivänmurut, tuupittu raivokkaasti kengät ojennukseen ja aloitettu keittiön miljoonalaatikon siivoaminen – ihan vaan to prove a point, on myös aika tyydyttävää, kun joukko anteeksipyyteleviä hahmoja hipsii sohvalla viereen ja on hetkellisesti valmiita kiikuttamaan sulle iltapalavoileipiä ja kaakaota. Ja vieläpä ilman taka-ajatuksia. Mukamas.

Sitten siinä ollaankin ihan, että rastia seinään.

Koska eihän ne kyllä yleensä muuten mittään viitti. Eivät tikkua ristiin.

-Päivi

It's only fair to share...

Twitter

Facebook

Pinterest