“Älä rakastu seiniin”, sanotaan. Ja koti on siellä missä sydän on. Ja missä on perhe, tai ne tärkeimmät ihmiset. Ja näinhän se onkin. Mutta mä myönnän myös rakastuneeni näihin meidän kodin seiniin. Tähän paikkaan. En usko, että mikään paikka voisi tuntua näin kodilta, paitsi ehkä synnyinkotini tuossa parin kilometrin päässä. Tosin siitäkään en tiedä, kun en siellä ole sitten vuoden -86 käynyt.
Koti on meille aika itsestäänselvä asia. Onneksi. Joskus olisi kai ihan hyvä pysähtyä silti ajattelemaan, kuinka järjettömän hyvin asiat on. Meilläkään ei pelkästään ole kattoa pään päällä, vaan ihan oikeasti paikka joka on juuri meidän perheelle sopiva ja juuri meidän näköinen. Se on aika suuri onni.
Kun pari vuotta sitten koko elämä tuntui hetken olevan katkolla ja joutui oikeasti punnitsemaan vaihtoehtoa, jossa talo myydään ja muutetaan erilleen, se ehkä konkretisoitui. Kuinka tärkeäksi tämä paikka on näiden vuosien aikana meille tullut. Tässä me halutaan olla, tässä me halutaan lapset kasvattaa. Tuntuu myös paremmalta vastata lasten satunnaisiin “eihän me muuteta täältä?” -kysymyksiin rehellisesti ei, kuin kierrellä ja vaihtaa aihetta, kuten pari vuotta sitten.
Kuvat on tietenkin nyt niitä siloteltuja. Mutta ihan tavallista tahmanäppistä arkea täällä vietetään. Pyykkitelineet kaunistaa olkkaria, vaatteita on pitkin lattioita ja portaita, kamat ympäriinsä ja roskikset aina täynnä. Niin paljon, kuin se usein arkisin päähän ottaakin, on se lopulta kaikki aika merkityksetöntä. Näiden seinien sisällä on turva, oli roskat sitten vietynä tai ei.
Vaikka mä toisinaan kiroan tätä pikkukaupungin elämää, tuskin täältä osaisin tai voisin enää mihinkään lähteä. Koska täällä on Koti.
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Meilläkin on Koti! Talo on kylläkin remontin keskellä, vielä pilkottaa vahvasti 70-luku joissain huoneissa, mut ei se mua haittaa. Ennen rempan alkua pohjaratkaisukin oli osittain aika höntti, mut nyt sekin on korjattu. Ihan tavallinen omakotitalo, enkä itse ole lainkaan sisustajatyyppiä.. Parasta lienee location, location, location! Ihana kylä ympärillä, järvinäköala ja kaunista kaunista! Vähän yli viisi vuotta täällä asuttu ja jos vaikka 50 vuotta edessä?
Joku siitä talosta vaan tekee kodin, hankala sanoa yhtä asiaa. Jännästi sitä oppii rakastamaan niitä keskeneräisiäkin juttuja ja kaikkea sitä kamalaa remppaa. Mä toivon myös tuota 50 vuotta! 🙂
Ihana postaus!
Juuri noin se on, Kodin täytyy tuntua kodilta ja siihen pitää kiintyä, niihin seiniinkin. Silloin se täyttää ne tärkeät kriteerinsä ja on kaikkien turvapaikka. Se Koti.
Itse käyn läpi tällä hetkellä aivan toista ääripäätä blogissani. Ollaan lähdetty uudehkosta talosta homehtumisen takia.
En koskaan kiintynyt taloon, yleensä puhuinkin siitä vain talona. Ihmettelin itsekin miksi puhuttelin sitä niin..?
Nyt se sairastutti koko perheen vakavasti.
Tänään katselin sitä mäen päältä. Eikä mitään kiintymyksen tunteita, lähinnä vihaa ja surua.
Oon tosi pahoillani. Noi on jänniä juttuja, tuokin että et koskaan kiintynyt taloon. Onkohan se jotain alitajuntaa, mikä meitä kuitenkin ohjaa..?
Toivon sulle ja perheellesi kaikkea parasta!
Mun piti jättää unelmieni koti,kauan etsitty ,juuri meidän näköinen rintamamiestalo eron myötä. Vieläkin kaipaan marjapuskia,omena-ja kirsikapuita,pihasaunaa,kaivoa,vanha pihaa jonka joku muu kauan sitten laittoi alulle. Elämä jatkui,vuokrakolmiosta tuli ihana koti Turun keskustassa,ensimmäinen mun oma jossa määrääsin vain minä. Mutta elämä heittää ylläripylläreitä ja nyt asun Laitilassa,omakotitalossa pellon ja metsän reunalla ja istuttelen tänne malvaa ja marjapuskia. Silti sieluun sattuu kun toukokuussa alkavat omena -ja kiriskkapuut kukkia valkoisenaan…
Niin se elämä vie. Koti voi lopulta löytyä jostain yllättävästäkin paikasta. Ja voihan niitä koteja tulla elämän aikana useampia, mä ainakin uskon niin. 🙂
Teillä on kyllä Koti, jopa kuvistakin näkyy että siellä asuu yhteen puhaltava Perhe.
Itse kaipaan tuota oloa, kun tuntee olevansa Kotona. Taloudellisista syistä tällä hetkellä vuokra-asunnossa asuvana koti ei saa tuota kaunista isoa kirjainta eteensä. Toivottavasti elämä heittää minutkin vielä Kotiin. 🙂
Juuri näin! Yksi tärkeimmistä asioista, mistä olen kiitollinen joka päivä, on ihana koti. Ihana perhe. Kotiin on hyvä tulla, eikä sieltä raaskisi olla pois. Muunkinlaista elämää viettäneenä sitä osaa arvostaa tätä hetkeä ja tätä Kotia. Kiitos kauniista postauksesta! Kuvista näkee, että teillä todella on koti isolla K:lla.