Kolkkeetkolme.

Onhan se vähän harmillista, kun aikuisena syntymäpäivät ei enää oikein tunnu miltään. Ilmapallot, suihkuglitterit ja aamiais-skumpat jäi tänäkin aamuna saamatta, kun starttasin jo kuuden bussilla kouluun.

Onneksi pääsin ihmisten aikaan kotiin ja pienten torkkujen jälkeen sain kimpun ruusuja ja lahjankin. Kuopus oli piirtänyt prinsessapiirustuksen (siinä oli ilmapalloja ja suihkuglitterii!) ja nyt keittiössä kolistellaan ilmeisesti jotain kakkua. En saa kuulemma mennä katsomaan.

Oikeesti olen sitä mieltä, että vaikkei vanheneminen aina niin mieltä ylennäkään, pitäisi joka kerta järjestää kunnon juhlat. Juhlia on vuodessa ihan liian vähän!

synttärit 006synttärit 005

Just nyt ei tietenkään ole aikaa juhlille, joten mennään vähän iisimmin. Otan noi blondit kainaloon ja syön niitten kans kakkua. Ihanasti tsemppaavat, eivätkä ole yhtään tänään kiukutelleet. Kyselevät onko kaikki hyvin ja roudaavat mulle pitsaa ja maitoa. Ehkä nää on sit just kuitenkin parhaat bileet.

Niin. Mä olen nyt 33. Kolmekymmentäkolme. Ja ensimmäistä kertaa vuosiin ilman minkään valtakunnan ikäkriisiä. Sitä sietäis kyllä juhlia sillä skumpallakin!

Ai että mikä toi lahja on? Se on toivomani lahjakortti tatuointiliikkeeseen. Onks tää nyt sittenkin jotain kriisiä…?

-Päivi-

It's only fair to share...Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook
Pin on Pinterest
Pinterest

14 Replies to “Kolkkeetkolme.”

  1. Arska vaan says: Vastaa

    Kui sää noin vanha olet ? Älä saakeli mitään tatuointia ota, niitä on kaikilla. Vai pelkäätkö erottuvasi massasta ?

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitos! 🙂

  2. Jee jee Woop Woop Onnea ja kimallusta!

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Wuhuuuu! Kiitos!

  3. Onnea nuori neitonen! Toivottaa se ‘täti’, jota on jo tovi teititelty ja on ollut pakko hyväksyä olevansa parikymppisten silmissä ihan vanha. Syksyllä aloitan ikäni 4:lla ja se aiheuttaa kyllä monenlaisia ajatuksia. Nyt just en jaksa niitä ajatella ;D

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Njäääh, mitä sellasia miettimään. Ollaan kuitenki ihan pirun fiksuja, ku on jo tota ikääkin… 😉

  4. Ei semmosiin ikäkriiseihin kannata tuhlata aikaa, siinä menee hups vaan muutama vuosi hukkaan, jos alkaa kovin murehtia! 😀 Sitäpaitti, kyllä tää 30 (ja plus) on ihan hyvä ikä! Sitä on niinkun siinä välillä, että on vielä mieleltään nuori ja letkeä, mutta voi sitte olla jo vähän aikuisempikin välillä, ettei taas haukuta pikkuvanhaksi 😉 Joten hyvää synttäriä ja sitte pistät kyllä ehdottomasti kuvia valmiista synttärilahjastakin! 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Ei kyllä todellakaan kannattaiskaan. Mutta sellanen kyllä väistämättä iski tuossa kaksseiskana päällensä, eikä mahtanu mittään. Nyt on onneksi jo ohi. 😀

  5. Onnea onnekkaalle naiselle, sillä mikä onni onkaan perheenäidille viettää päivä/ilta kuningattarena! ( Salaa haaveilen samanlaisista synttäreistä – ilman sitä tatskalahjakorttia! 😉 )

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Kiitooooos! On se ihanaa kyllä! <3

  6. Onnee, teini! 🙂

    1. nakitjamutsi says: Vastaa

      Hahahah! Kiitos! 😀

  7. Tähän sopisi sitaatti juuri lukemastani Jennifer Eganin Sydäntornista: “Kolmekymmentäkolme vuotta kovaa kulutusta, mutta tässä sitä ollaan.” Myöhästyneet onnittelut ikäkaimalta 😀

Vastaa