Tämä kevät on aina meidän perheessä ihan erityisen täynnä toimintaa. Niin nytkin. On synttärisumaa kaverikekkereineen, työreissua, pelireissua ja hupireissuakin. Kun itse konttasin viikonlopun juhlinnan jälkeen kotiin lapsia laskemaan, mies otti ja lähti koulutusreissulle. Se on kai Helsingissä. Ehkä. Tulee vissiin tänään. Toivottavasti.
Huomenna onkin taas mun vuoro ottaa hatkat ja lähteä rakkauden laivan käytäville. Perjantaina vihdoin odotettu Tukholma ja ADELE! Tosin ollaan me tämä reissu jo monesti manattu. Että jos meidän porukka pääseekin matkaan, eiköhän sille itse tähdelle käy jotain. Niin, että reissun kohokohta onkin lopulta siniset enkelit laivan yökerhossa.
Ennen risteilyaluksen vappudiscoa koitan nyt kuitenkin vielä hengähtää. Vaikka nämä viikonloppumenot on olleet ihan hullun kivoja, kyllähän jokainen mutsi tietää, kuinka uupunut sitä lyhyenkin reissun jälkeen on. Kun tässä iässä sitä ihminen tarvitsee lepoa. Ihan oikeesti tarvitsee.
Alkuviikko on menny taas ihme äksöneissä ja simojen (se juoma, ei kukaan henkilö) parissa, mutta tänään on löffäysilta. Meidän muksut kuuluvat Viaplayn* lastenraatiin ja ovat päässeet pisteyttämään palvelun lastenleffoja ja -sarjoja. Taidan tänään täräyttää popparit mikron kautta nenän alle ja antaa kekaroidenkin maata vaan. Hyvää se tekee niillekin.
Itse tartuin äskettäin Chad Harbachin Pelin henki -romaaniin ja ajattelin pitää illan vapaata ruutuajasta ja keskittyä lukemaan. Huomenna voikin sitten tehdä vielä työpäivän ja paniikissa pakata.
Ni mää koitan nyt yhden illan ihan vaan olla, myös ilman yhtään palaveria tai sähköpostin vahtaamista. Saas nähdä, kui ämmän käy.
-Päivi
*katseluoikeus saatu blogin kautta
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.