Arki. Se ihan toden teolla alkoi. Koululiikunta alkaa heti huomenna (arvatkaa onko oikean kokosia lenkkareita?), Wilma-tunnukset oli hukassa (luonnollisesti) ja aamulla leikkasin juustoakin hätäpäissäni kuorimaveitsellä (perus). Ensimmäisen arkipäivän kruunaa luonnollisesti kontaktimuovi! Tiättekö, jokseenkin näin:
Pieni tenava kirmaa ensimmäisen koulupäivänsä jälkeen iirikset loistaen kotiin ja kaivaa laukustaan pinon kiiltäviä ja uudentuoksuisia koulukirjoja. Ope sano, että nää pitää päällystää.
Sanopa siinä sitten sille intoa uhkuvalle muksulle, että ei mua kuule huvita ja sitäpaitsi sun ope ei voi mua määrätä. Parempi siis hoitaa homma heti pois alta.
Tai heti ja heti. Ensin on tietysti keksittävä läjäpäin muuta, tärkeämpää tekemistä, koska ikävään hommaan tarttuminen ei vaan nappaa. Yllättäen ruoat, tiskit ja pyykit tulee hoidettua suitsait, kunhan siihen hemmetin kontaktimuovirullaan ei tarvitse kajota. Ahkeran kotityöspurtin jälkeen rojahdat sohvalle tuijottamaan televisiota ja aiot nauttia loppuillan ansaitusta rentoutumisesta.
Huikkaat hajamielisesti kulmiesi alta penskat iltapalalle. Noin klo 20.47 joku lapsista sen laukaisee: Päällystiksä ne kirjat jo?
Helvetti. Ne kirjat!
Koluat kaapit kontaktimuovirullan toivossa, ainahan sitä jää! Paitsi ei vissiin ikinä. Komeron pohjalta bongatulla parinkymmenen sentin muovisuikaleella kun ei taideta päällystää mitään isoäidin Katekismusta kookkaampaa.
Tähän väliin pärähtää kirosanat yksi, kaksi ja kolme. Yleensä keskirumia.
Noin klo 20.53 perheen isä passitetaan kontaktimuovin perässä kauppaan. Ota sit sellanen iso rulla!
Vähän yhdeksän jälkeen isäntä palaa puuskuttaen kotiin (kirosanat neljä ja viisi). Eihän siellä ekassa kaupassa ollut ja toiseen ehdin juuri ja juuri viime hetkellä sisään.
Mutta halleluja, muovi on talossa! Voimme aloittaa.
Tarvitaan sakset. Missä meidän kaikki sakset on? Kuka on käyttänyt saksia? Miksei ne oo täällä laatikossa? Ooksää taas silpunnu jotain huoneessas? Sakset lymyilevät luonnollisesti jonkun huoneessa, koska “tarvitsin niitä, eikä tapoihini kuulu palauttaa asioita paikoilleen”. Etsinnän lomassa siistit penskojen huoneita, heittelet niitä silppuja roskiin ja kärräät satunnaisen määrän astioita tiskiin. Mäkätät kovaäänisesti ja alat olla jo keskimääräisen ärtynyt.
No voi helvetti, tarvitaan tähän nyt viivotintakin, kun niitä kuplia tulee kumminkin. ONKS KELLÄÄN VIIVOTINTA? kiljut lapsille yläkertaan. Miten teillä ei oo viivottimia? Eikö koulussa muka käytetä viivottimia? Eikö tässä taloudessa todellakaan ole ainuttakaan viivotinta?!
Viivain löytyy lopulta jonkun repusta ja pääset viimein istumaan rullinesi alas. Mittaat muovin ensimmäiseen kirjaan. Vittu, liian pieni. Miten se voi muka olla liian pieni?! Justhan mä sen mittasin! (Kirosanat 34, 35 ja 36..) Muksut ovat paenneet huoneisiinsa ja mies lymyilee talon vastakkaisessa siivessä. Yksikin poikkipuolinen sana ja…
Hengittelet syvään ja aloitat alusta. Tarkan mittauksen jälkeen saat oikean kokoisen palan matikankirjaa varten. Mites tää nyt menikään..? Nytkö mä vaan nyppäsen tän valkosen tästä pois ja… Tälläät kirjan keskelle liimaa ja painelet ahkerasti, että varmasti tarttuu. Ja eikö menny ihan vinoon. Jumalauta, nyt oikeesti!
Nyhdät pieteetillä painelemasi muovin irti kansista vain huomataksesi kansivärityksen irtoavan muovin vahvan liiman mukana. Painelet epätoivoisesti muovia takaisin. Eihän se nyt haittaa, jos vähän vinossa on…
Nyt se viivotin. Mihin mä nyt jo laitoin sen viivottimen? Tippaleipää muistuttavat kuplavanat halkovat kirjan epämääräisesti paikalleen liimattuja kansilehtiä. Tasoittelet, painelet ja suit pelaastaaksesi lapsesi pilatun kirjan häpeältä.
Lopputulos on kuin pahasti kesittynyt, kurttuinen norsunnahka. Pino vielä koskemattomia, kauniita kirjoja tuijottaa sinua halveksien. Joku lapsista eksyy alakertaan. Ai tuliks siitä tollanen?!
Luovutat. Kuule, mene sinä nukkumaan ja äiti päällystää nämä loppuun sit kans joku toinen päivä. Kun kellokin on jo niin paljon. Mietit, miksei mikään urheiluseura tarjoa päällystyspalvelua varainkeruun merkeissä. Olis varmaan pidemmät jonot, kuin paketointipalveluun jouluisin.
Niin, tosiaan. Eihän kukaan näitä edes pakota päällystämään. Mitä mä tässä oikein hikoilen?
***
Kouluvuosi on siis todenteolla alkanut. Olkoon se täynnä iloisia arkisia sattumuksia ja onnellisia hetkiä.
Ja olkoon voima kanssamme.
-Päivi
Voi reps, vaikka en yhtään ymmärrä 😀 Olin jo ekana koulupäivänä (täällä jo viikko sitten) ihan hermona ETTÄ ENKÖ MÄ vielä saanut mitään päällystettävää!! Pitäisköhän perustaa sellainen kontaktointipalvelu..? Siis muovi, ei parisuhde. #friikki
Apua, mä haluan sut meille! Voitko lähteä heti? 😀
Mä olin eilen reipas ja ostin ison rullan, aivan loistavaa ( kuulemma jollain etanaliimalla varustettua – ei nappaa heti kiinni ja voi korjata jos menee vinoon ) Pelloplast kontaktimuovia. Ja tänään innolla odotin lapsia koulusta, heti ekana kysyin montako kirjaa saitte?
Arvaa!!!
Vaan ekaluokkalainen oli saanut YHDEN kirjan, just nyt ku mä olin valmistautunu 😉
Huomista odottaen!
Aaahahaha, en kestä! Mä odotin lähinnä kauhulla ja sain heti kolme. 😀
OMG mutta nauroin ääneen. Ulkoistin kaksi vuotta sitten kontaktimuovioinnin (aika hieno uudissana) puolisolle. Heti sen jälkeen kun ekaluokkalainen oli tuonut kotiin ekan koulukirjansa ja se eka saamarin muovi oli liian pieni, kupruilla ja vinossa sekä ikuisesti kiinni siinä kannessa. Lisäksi pehmeäkantinen kirja haukotteli maireasti koko vuoden, kun se liian pieni muovi kiristi kantta koko ajan auki. Mies kävi kommentoimassa mukahauskasti tuota ensimmäistä ruttupäällysteistä kirjaa. Ei olisi kannattanut, koska annoin samantien kirosanojen säestämänä tämän kunnianarvoisan pestin hänelle seuraavien 15 vuoden ajaksi.
Ei hitto, meille kävi tolleen ikkunanpesun kanssa! Yks tuli irvailemaan, että “onko se nyt niin paha homma”. Joo, ei ole. Ei muuta ku tekemään! Kyllä se ne kuistin ikkunat sillon pesi, mutta siihen se tais sit jäädä. 😀
Muahhaaa, oot ihana! PS. Minä rrrrrakastan kirjojen päällystämistä! Saatan olla opettaja, ainakin viime tarkistuksella. Päällystän kirjoja oppilaiden kanssa aina syksyisin ja esittelen viivotintekniikkaani. Koska se on paras ja pettämätön. Sanoinko jo, että paras?! 😀
Sun tarvii tulla opettamaan mua, haluan oppia ton viivotintekniikan! Tai vielä parempi, voisit opettaa sen suoraan muksuille. 😀
Kaikki muu kuulostaa niin tutulta, mutta mä tykkään kirjojen päällystämisestä 🙂 Mutta tiedätkö, eikö se teidän esikoinen mennyt jo 7.luokalle? Ulkoistat sujuvasti tän kirjojen päällystyksen. Meillä 9. luokkalainen haluaa päällystää itse ja 7. luokkalainen päällysti tänään eka kertaa oman kirjansa… Sivusta on kato paljon helpompi neuvoa ja sit harjoitus tekee mestarin 😀
Joo, meni! Ja just tänään se kerto, että meidän pitää päällystää joku kirja yhdessä, kun he päällystää niitä sit lisää koulussa, eikä hän osaa. Kohta se on ihan muovitusmestari, ja mä voin jättää valtaistuimeni. 😀
Pidän kirjojen päällystämisestä.
Olen kyllä aina pitänyt.
Siksi opettelun lapsensakin tuon taidon jo aika varhain.
Myönnän, että äitinä toisinaan salaa toivon, että lapsenkin päällystäisivät itse kirjansa.
Kaupungin säästökuurin on toki tehnyt sen, ettei kirjoja juuri päälystettäväksi enää kanneta. Kaikki kirjat, ekaluokkalaisten Aapisia myöten, on kierrätettäviä. Kirjojen sijaan käytetään myös tabletteja yhä enemmän. Koska säästöt.
Meillä tarjosivat muuten kirjastossa päälystysoppia ja -apua. Jopa muovit tarjosivat, mutta omat sakset ja viivotin piti kyllä löytää mukaan 😉
Meillekin onneks jonkun verran tulee noita kierrätettyjä, mutta yllättävän paljon uusiakin edelleen. Hitto, pitäisköhän mun mennä tollaseen päällystyskoulutukseen?! 😉
Minä olen päällystänyt kirjoja työkseni. Kirjastossa nimittäin päällystetään kaikki sinne saapuva materiaali. Siellä käytetään viikottimen sijaan apuna sellaista päästä pyöristettyä muovipulikkaa (sillä on joku nimikin mutta olen unohtanut) jonka avulla muovin saa tosi hienosti sileäksi ja kaikkiin kirjan selkämyksen mutkiin kiinni.
Oikeasti myös tykkään päällystämisestä ja aloin aika varhain kouluikäisenäkin päällystää kirjat itse. En ole vuosiin joutunut sitä hommaa tekemään, harmi. Ehkä tosiaan pitäisi perustaa joku muovituspalvelu tähän hommaan 🙂
Mäkin muistan joskus teini-ikäisenä tykänneeni päällystämisestä, mutta ei se enää nykyään oikein nappaile… Toi pulikka tosin kuulostaa erinomaiselta apuvälineeltä. 😀
Koko homman voi pilata jo sillä, että ostaa kaupasta sitä halvinta muovia. Ei, se on aivan liian ohutta, eikä sitä saa mitenkään paikoilleen ilman kupruja. Kotimainen PelloPlast valmistaa mainioita (riittävän paksuja) muoveja, monet kirjastotkin hankkivat muovinsa sieltä. Ja muutenkin mukava tukea kotimaista yrittämistä siellä kaukana pohjoisessa (Pellossa siis).
Ei kai kukaan tempaise koko suojapaperia kerralla pois?? Toisesta päästä avataan sen verran että jää nurjalle puolelle taitettava reuna ja muovin saa painettua kirjan kanteen kiinni. Sitten toisella kädellä vedetään suojapaperia vähitellen pois, ja toinen käsi käyttää viivotinta painamaan muovin tiiviisti kanteen.
Ei kun kaikki vaan pois ja kirja keskelle! Eikö se oo paras ja varmin tapa? 😀
Nooh, onneks ei oikeesti oo kauheen vakavaa. 🙂
I FEEL YOU SISTER! Vaikkakin omalta kohdaltani “kontakimuovi-gate”-ajoista on jo reilut 10. v, niin silti. Miksei ole sellaisia oppikirjojen mittojen mukaisia, liepeiden ympärille sujautettavia “muovitaskuja???
Suosittelen tässä kohtaa katsomaan Kummelin biisin “Sopivan kokkoinen”.
Tiäkkö, Facebookissa kertoivat, että sellaisia olis olemassa ja myynnissä kai ainakin jossain Talouspörssissä tai vastaavassa! Ehkä paras tuotekehittely ikinä! 😀
Jo sillon 20v sitten, ku mä olin ala-asteella (ai kauhee, niin kauanko siitä jo on??!), niitä muovitaskuja oli olemassa. Mullakin oli niitä monien vihkojen suojana. Olisko ollu peräti edesmenneestä Tiimarista ostettu.
En kyllä tiedä, et mistä niitä saa nykyään ostaa. En oo sitten ala-astevuosieni jälkeen muovitaskujuttuja käyttäny, ku sit äiti ulkoisti kirjojen ja vihkojen päällystämisen mulle (tais inhota sitä hommaa). Mut kuinkas sitten kävikään. Mä innostuin hommasta ihan tosissani ja päällystin innoissani kaiken mahdollisen. 😉 Jopa veljienikin kirjat ja vihot!
Tänä syksynä mun esikoinen alotti eskarin, ja mähän olin jo keväällä ihan intoo piukeena, että pääsen päällystämään. Jeejee. Mut sit ilmoitettiin, ettei ainakaan täällä eskarissa enää oo kirjoja ollenkaan. Mulla oli valmiina kontaktimuovit ja kaikki ja sit mulle tuotiin yks reppuvihko. “Äiti, tää pitää päällystää”. Yks vihko. Huoh.
Tuo teidän lasten kirjat mulle päällystettäväks! 😉