Kesän tuntu tuli vihdoin viime viikolla. Sen tunnistaa ryppyisiksi liotuista sormista ja varpaista, aamusta iltaan natisevasta trampoliinista, vastaleikatun ruohon tuoksusta, uusista perunoista, pitkittyneistä terassi-illoista ja helteisistä kuvareportaaseista Ruissalosta. Sen tunnistaa liian myöhään valvotuista illoista ja hiiligrillin tutusta tuoksusta. Aamuista, jolloin tarkenee ilman pitkiä hihoja, lapsista, joiden hiuksiin on syntynyt kesätakkuja.
Olen koittanut nauttia tästä kaikesta, imeä jokaisella sisäänhengityksellä kesän tuoksua ja ilmaa talteen sitä hetkeä varten, kun arki humauttaa syksyllä ensimmäistä kertaa kunnolla kajuuttaan. Olen irtaantunut ruudun ääreltä ja tehnyt vain pakollisimmat hommat. Ynnännyt mielessäni oman elämäni prioriteetteja ja jälleen kerran luvannut kuunnella enemmän itseäni kuin muita. Olen ikävöinyt lapsuuteni mökkikesien huolettomuutta ja haaveillut matkasta, ihan vaan johonkin.
Vielä kesä ei ole tuntunut pitkältä, saati kuumalta. Tuntuu melkein järjenvastaiselta, että huomenna koulujen, ja sen kahdeksasta neljään -arjen alkamiseen on aikaa enää tasan kuukausi. Kaikki lyhenee. Kuukaudet, vuodet, lomat. Ehkä juuri tästä syystä en ole jaksanut juuri lapsille lomavelttoilusta nipottaa. Velttoilisin itsekin (vielä enemmän), jos voisin.
Lekottelumoodilla myös jatketaan. Vähemmän konetta, enemmän kesää. Suosittelen!
-Päivi
Ihania kesäisiä kuvia:)