Istuimme vappuaattona pöydän ääressä, valmiina käymään kiinni ihaniin vietnamilaisiin kevätrulliin. Meitä aikuisia oli viisi, yhden jouduttua jäämään kuumeen takia illanistujaisistamme pois, lapsia telmusi vuoroin pihalla ja talon yläkerrassa yhteensä seitsemän.
Päässä oli typerät marketista ruoanhakureissulla mukaan tarttuneet pahviset töttöröhatut ja ensimmäisen kuoharilasin kuplat kutittelivat kielenkantoja iloisesti. Kaadoimme laseihin lisää kuohuvaa, nousimme ylös ja kilistelimme. Sille hetkelle, kun olimme taas monen kuukauden jälkeen ystävien kanssa saman pöydän ääressä, mutta myös kaikille niille synkille talvi-illoille, jotka olivat vihdoin taas takana.
“Kesä tulee, kaikki järjestyy”, lausui talon emäntä ja sai aikaan riehakkaan naurunremakan pitkien, ohuiden lasien kilistessä toisiinsa. Niinhän se juuri on. Kaikki järjestyy!
Vaikka olen jo pitkään harjoitellut elämään odottamatta viikonloppua, lomaa, vapaata, kesää, reissua ja mitänäitäon, joudun vuosi vuodelta tekemään enemmän töitä talven kanssa. Tässä kohtaa vuotta tuntuu oikeasti joka kevät siltä kuin olisi juossut kuuden kuukauden mittaisen maratonin. Pimeässä. Päin seinää.
Mennyt talvikausi on ollut meidän perheelle myös poikkeuksellisen epävakaa, noin niinkuin terveysmielessä. On ollut tauteja, jälkitauteja ja post-jälkitauteja, kunnes kierros aloitettiin uudestaan. Ihan kuin joskus 10 vuotta sitten.
Kevät on kuulemma myöhässä, mutta sekään ei nyt haittaa. Valoisat illat ja naapurin puussa kilpaa kujertavat linnut antavat jo lupauksen kesästä – siitä, että kaikki paras on vielä edessä. Me selvittiin. Jälleen kerran me selvittiin!
Ystävät: kesä tulee, kaikki järjestyy.
-Päivi
Mennyt talvi oli itselleni yksi vaikeimmista eikä tunnu oikein helpottavan vieläkään.
Tässä juuri mietin, että miten mie kerään energiaa ja voimavaroja ensi talvea ajatellen.
Oi kevät, kesä, LÄMPÖ (?), pitkät päivät, tehkää tehtävänne ❤❤ Olen valmis latautumaan.
Ihanaa kevään jatkoa sinulle.
Ku tiäkkö, musta tuntuu ihan samalta! Siis että on ollu jotenkin TAAS se kaikkein vaikein talvi ikinä. Ja oon miettinyt täysin samoja asioita kuin sä, eli että millä ihmeellä sitä pystyy tulevaan talvikauteen valmistautumaan, ettei se olisi aina yhtä kammottavaa.
Jos keksit jonkun superin talvenselätyskeinon, ni infoo muakin! 😀
Mennyt talvi on totaalikatastrofaalisin ikinä, mutta perhe on ollut terveempi kuin koskaan aiemmin. Kai se on sitten sitä paljon puhuttua tasapainoa.
Aurikoa kevääseen!
No onneks sentään toi terveyspuoli. Jännästi elämä pitelee vissiin sen verran pystyssä, ettei tässä nyt kokonaan romahdeta.. Heh. Aurinkoa sinnekin!
Ootko kokeillut kirkasvalolamppua?
Mullakin talvet muuttuu raskaammiksi mutta hankin tänä talvena kirkasvalolampun, ehkä sitä vanhetessaan tarvitsee enemmän valoa elimistön herättelyyn.. Halvimmillaan kokeilemaan pääsee jo 40 eurolla. Itsellä ainakin vaikuttaa selvästi jaksamiseen.
Siis voi vitsi, et tiedä, kuinka monta kertaa olen tota kirkasvalolamppua miettinyt. Jotenkin se idea tuntuu vaan niin hassulta. Mutta pitäis oikeasti varmaan kokeilla, eikä vaan ihmetellä. <3
Mulla on ihan syyllinen olo, kun en vieläkään jaksa tarttua tähän kevääseen. Ja on jo toukokuu. Sehän menee ohi, tuee paniikki, etten ehdi nauttia siitä lainkaan.
Kai vaiherikkaan talven jälkeen, jolloin pettymys on lyönyt märällä rätillään yhä judestaan ja uudestaan, pää tulee tänä vuonna jälkijunassa. Ahdistaa ja masentaa aina vaan enemmän, vaikka pitäishän tämän jo taittua.
Takana tosi kummallinen talvi. Jos seuraava voisi olla vähän tavallismepi.
Mutta kato, se on varmaan ny just se kun kevät on myöhässä. Ni ei jotenkaan jouda. 😀 Mutta fiilaan kyllä sua. Mulla menee usein kevät jotenkin ihan sumussa, kun on niin perhanasti kaikkia hoidettavia asioita ja kissanristiäisiä.
Mäkin toivon ihan tavallista talvea. Mennyt oli taas pitkäveteinen ja tympeä.
Viime talvi oli kauheista kauhein… paljon surua ja murhetta, piiiitkä karmea kaamos ja takana epäkesä jolloin ei saanut kerätyksi talvivarastoa…niin toivon, että tuleva kesä olisi nimensä veroinen ja saisi taas talven varalle iloa ja eloa…