Tulin tuossa yksi ilta sohvalla röhnöttäessäni miettineeksi mistä käsittämättömästä aivojen lisäosasta kaikki jatkuvalla luupilla päässä soivat renkutukset mahtaa olla kotoisin. Eikä siinä mitään, että sun lanteet pyörii huulahuula tai ihmetyttää et onks tääl muka muitaki ihmisii, mutta tämä meikäläisen päänsisäinen tiskijukka vetää esiin useimmiten levyjä, joiden pelkkä olemassaolo on aika kyseenalainen.
Joku sanoo, että hyvä pitää laittaa kiertämään, mutta oon kyllä sitä mieltä, että jos mä kestän tätä paskaa päivästä toiseen, voin hyvillä mielin tartuttaa sen myös teihin. Samalla joku keittiöpsykologi voi analysoida, että miksi juuri nämä biisit ovat kulkeneet päänsisäisessä matkassani jo vuosia.
Anteeksi siis jo etukäteen. Mutta tässä näitä herkullisia korvamatoja Päivin jukeboxista.
El Bimbo ist ein Mann
Ja kyllä. Nimenomaan saksaksi. Ei sillä, että osaisin sitä tuota avauslausetta enempää, mikä tekee asiasta vielä tuskaisemman. Tuo alku nimittäin soi päässä (saksaksi) niin kauan, kunnes tilalle löytyy joku muu biisi.
Maija Mehiläinen
Jaaa tääämäään mehiläisen nimi oli Maijaaa, pieni sievä mehiläinen Maijaaa… Ilokseni tämän lapsuuteni suosikkipiirretyn tunnari toistuu myös juuri yhtä epävireisenä kuin yllä olevassa videossa. Enjoy!
It’s my party
… and I cry if I want to. Oletan, että tämä on yhtä aikaa joku itsesäälin multihuippu, ja toisaalta suuri itsenäisyyden osoitus. Että kun perhana poruttaa, mutta varmaan itken jos huvittaa, ku nää on mun bileet! Sitä, mistä tämä biisi on jukeboxiini joskus eksynyt, ei tarina kerro.
Markkinarako
Ysärin Syksyn Sävelistä on jäänyt parhaiten mieleen paikallisten pitkätukkien Neon 2 (Tässä talossa), Kikan läpinäkyvät kuplamuovihousut (Sukkula Venukseen) ja sit tämä jumalten lahja musiikille. Ja juuri tämä näistä kolmesta saapuu tasaisin väliajoin ilahduttamaan mua. Miettikää, kuinka paljon maailmassa on musiikkia, jota ei vaan olisi koskaan tarvinnut tehdä!
Bonussektori:
Sininen on kesäyö
Tämä pehmeällä äänellä veivattu viisu soi sen sijaan mieheni korvamatona valitettavan usein. Valitettavan siksi, että hän useimmiten jakaa sen myös minulle. Laulamalla. Tosin tässä hänen versiossaan kertsissä lauletaan “Sininen on siveysvyö”.
Mut sit. Sit on se yksi powersong. Niinku Ally McBealillakin aikanaan. Mun hyvä fiilis ei tosin irtoa Barry Whitella, vaan kasarin sukkisrokilla. Tämä pamahtaa soimaan, kun maailma on avoinna ja paras flow päällä!
Don’t stop believin’
Nii hei! Älä koskaan! Tän biisin pyöriminen korvien välissä ei haittaa ikinä. Ja annas olla, jos pienessä noususievässä sattuis jonkun turkulaisen homobaarin kajareista kajahtamaan, ni en kyllä pysyis housuissani!
Mikä olis sun lista? Vai onks sulla?
-Päivi
Ei ******* ????!!!
Kyllä näitä bloggareiden biisilistoja on jo nähty, muttei koskaan maija mehiläisiä niissä vielä (ja hyvin harvoin hallikaisenjokkeakaan ?)
Hahah! Persoonallisuutta peliin, nääs. 😀
Mulla soi repeattina 80-luvun Libero-vaippamainos (“Libero on mukava ja ohkainen….napakka. Kun pikkupeppu heilahtaa se joustaa! On imukyky mahtava ja vaipan pinta kuiva on. Lasten oma huoleton – Libero! Onnea on…”) En tajua, miksi herran nimessä edes vielä muistan nuo sanat.
Toinen on se “Tiedän paikan armahan” -laulu, mutta sinä ala-asteversiona (“Tiedän paikan kamalan, koulun hammasklinikan, siellä hampaat revitään, ikenet vaan jätetään” jne.)
Että näkisin, että sulla on vielä suht hyvät korvamadot! 😀
Ei vitsi, noi samat soi täällä meilläkin! Ja nimenomaan miehen toimesta useimmiten. 😀
Korvamatoja suurempi ongelma on päänsisäinen jukeboksi, joka soittaa melkein koko ajan. Varanto on ehtymätön ja vaatii toimiakseen vain oikeat sanat. Esim työkaverin lausuma “mikä siinä nyt on?” soittaa välittömästi pätkän “Mikä on kun ei taidot riitä?”. Kesäkukkamainos? Heti soi “Vanha Pelargonia”. Saatte kiinni ajatuksesta.
Tääääysin sama meno täällä. Ja usein tietyn porukan kanssa liikkuessa tää homma eskaloituu siten, että kaikki nämä lauletaan myös ääneen. Ehanaa!
Nämähän oli ihan hyviä korvatoja. 😀
Mulla on nyt pari päivää soinu päässä Tonttujen jouluparaati. No, eihän siihen jouluun ole enää puolta vuottakaan… Oikeasti ihan kamalaa, tämän lisäksi tänään soi päässä tiptaptiptap…. Hnnngghh.. Yritin parantaa sitä Antti Tuiskulla ja kyllähän se ihan ihan hyvin tehos, ei rakkaudest lajiin vaan rahan takii..
Ai perkule! Tollaset kauteen sopimattomat viisut on kyllä pahoja. Vaikka hyvä tietty olla ajoissa. 😀
Mun sisäisessä jukeboksissa soi tosi usein yölintu, kari tapio, lastenlaulut, mainosrallatukset ja joululaulut, höystettynä pikkupätkillä kaikenmaailman leffa- ja pelisoundtrackejä. Raivostuttava meteli pään sisällä melkein nonstop. Ja sitä sitten hyräillään Sylvian joululaulua kesäterassilla istuessa, jes!
Parasta on ku kaverit huomauttelee kun itsekin lauleskelen tota Maija Mehiläistä – ei ole mun vika että mut on nimetty Maijaks ja tota on laulettu mulle aina ja kaikkialla. Pakostakin osaan sen ulkoa. Se on mun oma itsekehulaulu nykysin! ?
Mun jukeboksi on tuutannut nyt viime aikoina aika tiuhaan Risto Räppääjän “Elämä ei ole hassumpaa” -biisiä. Se toki johtuu siitä, että lähes-3-vee hoilaa sitä livenä, perinyt äitinsä mutelle menemättömän pollajukeboksin, raukka. Toisaalta, näin kesällä elämä ei tosiaan ole hassumpaa, että en ole loukkaantunut tuolle soittoraidalle 😀
Muita lähiviikkojen selittämättömiä matoja mulla ovat olleet mm. Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, Nisa Sorayan Anna rakas raju hetki, Indikan Ikuinen virta ja ihan syystä Don Huonojen Tuulee. Sekä lukematon määrä juuri noita edellä mainittuja tietyllä syötteellä toimivia biisejä. Miten voi niin monesta ihan tavallisesta sanasta tai lauseesta tulla mieleen joku biisi, joka sitten täytyy päästää valloilleen?