… niin. Mitä?
Mä oon aina ollut sellainen “seuraa unelmiasi” -tyyppi. Elän hyvin vahvasti tunteella, toisinaan varmasti liikaakin. Mun mielestä elämässä pitää saada tehdä asioita, joista nauttii ja joissa on hyvä. Olen enemmän kuin kerran toivonut olevani tyyppi, joka voi päivästä toiseen tehdä jotain staattista. Liukuhihnahommia. Mutta kun en ole.
Olen aina haalinut töiden oheen paljon itselleni tärkeää tekemistä. Yhtenä tärkeimmistä tämä blogi, viimeisen vuoden aikana taas myös teatteri. Olen tehnyt paljon kaikennäköistä vapaaehtoista hommaa. Auttanut milloin minkäkin tapahtuman järjestelyissä, ottanut valokuvia, päivittänyt somea. Jossain kohtaa oli pakko vähän lyödä jo jarruakin päälle, päivätyön, perheen ja harrastusten lisäksi kun aika ja energia ei ihan joka kissanristiäisiin enää riittänytkään. Väsähdin ja oli opeteltava sanomaan toisinaan se kimurantti ei.
Vaikka kohdallani mittari näyttää jo yli 30, etsin sellaista omaa hyvänolon paikkaani edelleen. Enkä tarkoita nyt välttämättä fyysisiä seiniä, ne minulla jo on. Uskola on minun paikkani. Mutta laajemmalti. Mikä on se minun paikkani tässä maailmankaikkeudessa, yhteiskunnassa ja yhteisössä. Se kohta, missä tunnen olevani kotona, tekeväni sitä missä olen parhaimmillani, missä mun kuuluu olla. Vielä en ole siellä.
Uuteenkaupunkiin muuton jälkeen meidän elämässä on tapahtunut aika paljon. Riittävästi varmaan ihan yhden ihmiselon tarpeisiin. Muutama aika raju pohjakosketuskin ollaan otettu, enkä liioittele yhtään, jos sanon ettei avioerokaan kovin kaukana ole ollut. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin sillä tahdilla, että oikein mitään tapahtunutta ei ole juurikaan ehtinyt jäädä prosessoimaan. On ollut pakko pyöriä isojen rattaiden mukana eteenpäin, joten aika monta juttua on jäänyt kasaan odottamaan purkamista.
Ja sehän ei ole lainkaan hyvä se. Varsinkaan tällaselle tunnehörhölle. Tunnehörhö tahtoo hattaraa, eikä ainaista vellomista ikävissä ja mutkikkaissa asioissa. Mutta hattaraahan ei voi saavuttaa, ennen kuin ne ikävät asiat on käsitelty. Hitto vie.
Olen kaikesta haihatteluluonteestani huolimatta kova listaamaan asioita. Siinä on jotain vallan meditatiivista, kun saa asiat järjestykseen paperilla, samalla palikat löytävät usein paikkansa myös pään sisällä. Menneen ja tulevan listoittaminen ei ehkä ole kuitenkaan mikään ihan pieni juttu. Olen miettinyt oman aarrekartan tekemistä. Ehkä se selkiyttäisi ajatuksia?
Jonain päivänä minä siis vielä… Löydän paikkani.
Mitä sinä vastaisit?
-Päivi-
Kyllä moni miettii näitä samoja asioita, oon huomannu. Ja itekin etsin vähän uutta suuntaa. Aarre/unelmakartta on tosi hyvä idea! Kyllä elämäs sais enemmän hattaraa ym hyvää olla kuitenkin. Kyllä tulee vielä sellanen olo että nyt on hyvä, siihen pitää luottaa! Tsemppiä :)k
Mä taidan kyllä aloittaa tuon aarrekartan teon.. Jospa ajatukset sais selkeämmät raamit, kun ne on paperilla. Joko kirjoituksena tai kuvin.
Hattaraa me kyllä ansaittais enemmän! Vai pitäiskö meidän osata enemmän nauttia niistä hattaraisista hetkistä… Tiedä sitten. 🙂
Jeppis jepulis. Samat on aatokset. Päässä vilisee pieniä ja suuria toiveita ja unelmia, jotkin niistä jopa pahasti ristiriidassa keskenään. Silti elo useimmiten on sitä maitoa, leipää ja perunaa ja haaveet odottaa jotain aikaa x. Toisaalta jos elämää miettii taaksepäin niin paljon olen saanut sellaista mitä olen elämältäni toivonut. Gotta go back to work, mut samoissa ajatuksissa.
Sitähän se juurikin on. Pottuja ja maitoa. Mutta ehkä juuri siksi päässä alinomaa ajatukset pyöriikin siihen suuntaan, että saishan se olla vaikka jotain muutakin. Ja ihan samoin kyllä mullakin, lähestulkoon kaiken haaveilemani olen onnistunut jo jotenkin saamaan. Kai sitä väkisinkin kehkeytyy aina vaan uusia haaveita… 🙂
Tsemppii meille!!!
Moikka Päivi,
ikävää kuulla, että jopa avioero on ollut lähellä teillä. Tosin, tuntuu että aika usea pariskunta käy siellä “reunalla” jossain vaiheessa suhdettaan, mutta sitten vain peruuttaa reunalta takaisin turvaan. Toivottavasti tekin pääsette turvaan ja jatkatte suhdettanne hamaan tulevaisuuteen saakka. 🙂
Minkä luulisit olevan eniten “sinua itseäsi”? Minkä luulet olevan sinun unelmatyösi? Minkä luulet olevan sinun paikkasi tässä maailmassa? Kun keksit ratkaisut näihin kysymyksiin, lähdet vain TÄYSILLÄ niitä kohden! Kyllä sä ne aikaiseksi saat! Jos joku, niin sinä.
-Norppe
Toi onkin vaikeempi homma… Kun tavallaan tiedän vähän suuntaa, ja sit taas toisaalta en. Ja kun on niin monta faktaa, jotka pitää kuvioon sovittaa… Mutta kyllä mä sen paikan vielä löydän! Ja nyt alan ihan tosissani pyrkiä myös niitä “omia juttujani” kohti.
Kiitos ihanasta, kannustavast viestistä! Mahtavaa juhannusta! <3
k