Mun isä on hauska mies. Ei mikään suurten joukkojen viihdyttäjä tai parrasvaloissa paistattelija, vaan sellainen luotetun porukan kesken velmuilija ja hyvähenkinen kuittailija. Lapsena ahmin sen vhs-kaseteille nauhoitettuja Velipuolikuita ja opettelin ymmärtämään huumoria sen perusteella, missä kohdassa iskä nauroi.
Iskä on myös vetäytyjä. Se viihtyy omissa oloissaan ja välttelee viimeiseen asti juhlia tai suuria väkijoukkoja, koska ahdistuu niissä.
Tekijämies, se iskä myös on. Sellainen, joka näkee kasan tiilimursketta ja kyhää siitä kolmessa tunnissa grillin, ja jolla on aina varastossa korjausmassaa kaikkiin tarpeisiin. Se suunnittelee lyijykynänpätkällä ruutupaperille roskiskatoksen, pihakiveyksen tai vaikka omakotitalon, ja sitten se vaan lähtee toteuttamaan.
Uutisia se seuraa tarkasti. Jos pitäisi yksi lapsuusmuisto sanoa isästä, se olisi varmaan sellainen, jossa se makaa vatsallaan sängyllä ja lukee sanomalehteä. Aina takakannesta alkaen.
Lapsuudesta muistan, että se aina kutitti. Vaikka halaamista ei hirveästi harrastettu, iskän kanssa kyllä peuhattiin ja riehuttiin. Se oli parasta.
Iskä on aina ollut juuri sillai sopivasti lapsenomainen. Osannut heittäytyä hölmöilemään ja vitsailemaan. Edelleen se saattaa kaupassa törmätessämme nostaa kädet suojaksi eteensä ja huikata “erä!”, mikä tarkoittaa leikkimielistä nyrkkeilymatsia. Ja edelleen se naurattaa yhtä paljon kuin 25 vuotta sitten.
Mutta ennen kaikkea iskä on sellainen järkähtämätön peruskallio. Tyyppi, jota eivät maailman tuulet hetkauttele, joka ei hätkähdä mistään. Kun muut ympärillä sekoilee ja saa skitsokohtauksia, iskä pitää homman kuosissa toteamalla, että “otetaas nyt ihan rauhallisesti, kyl tämäkin täst selviää.” Ja aina on selvinnyt.
Ja sattumaa tai ei, omien lasteni isäksi on maailmankaikkeudesta valikoitunut toinen, hyvin samanlainen tyyppi. Ehkä vähemmän nikkari ja enemmän pänttääjä, mutta perusluonteeltaan yhtä kiltti, hauska, luotettava ja hyvällä tavalla hölmö kuin oma isäni. Ja myös se on tuossa vierellä järkähtämätön. Ei valvo öitä skitsoillen pikkuasioiden takia, vaan luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy. “Ei ne asiat murehtimalla parane”, se sanoo, ja vaikka se ärsyttää ihan helkkaristi silloin, kun et itse ole nukkunut kunnolla viikkoon paniikissasi, on se tietenkin myös totta.
Täytyy kai sanoa, että faija-bingossa mulle on osunut puhdas vaakarivi. Ei olisi paremmin voinut käydä.
Hyvää isänpäivää!
-Päivi
Ihanaa, että teillä on olt. Miulla ei oo koskaa olt isää eikä äitiä, virkaa teki jo nyt kuolleet isovanhemmat…..kyl olt ankeeta, ku isovanhukset oli enne sotia syntyneet, kaikesta puutetta, uskontoa, ei rakkaudesta puhettakaan…pelkkää selvitymistä päivästä toiseen.’
Unohdit, että on olemassa tilanteita, jotka vaativat Suomi viinaa.