Tiättekö, ku joskus tulee sellasia yht’äkkisiä oivalluksia ihan tavallisen arjen keskellä. Ihan normisti rimpuilee kuukausitolkulla menemään ja yllättäen havahtuu vaikkapa siihen, että mun lapsi on kasvanut ihan huomaamatta ja lupaa kysymättä tosi isoksi.
Ensin huomaat luovuttavasi aavistuksen puristavat tennarit sen käyttöön. Seuraavaksi se ilmoittaa lainaavansa sun huivia ja “sitä yhtä pikkulaukkua”. Kohta seisot sen kanssa kaupan hygieniaosastolla vertailemassa dödöjä ja muita naisille tärkeitä tuotteita. Naisille. Yht’äkkiä mun pieni ei olekaan enää pikkutyttö, jolle riittää kauneudenhoidoksi saparot ja pääsiäismunan prinsessasormus. Nyt käydäänkin läpi ihonhoidon perusteita ja (vielä) satunnaisina päivinä kirkkaita silmiä kehystää ripsarit ja huulissa kiiltelee punat.
Ennen ydinräjähdyksen kokenutta bunkkeria muistuttaneessa huoneessa on hämmentävän siistiä. Kiinnostus on herännyt sisustusta kohtaan ja onkin jonkin verran kummallista huomata, että teinin huone on talon siistein ja sisustusratkaisuiltaan edes aavistuksen harkittu. Tämä loppuhuushollihan muistuttaa tuota räjähdysaluetta edelleen.
Kokeisiin tää tyyppi lukee omatoimisesti ja on ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostunut koulumenestyksestään. Se lukee mun kanssa samoja kirjoja ja katsoo samoja elokuvia. Sen kanssa voi keskustella. Se saa edelleen yllättäviä separeita, mutta on halutessaan jopa vähän rakentavakin.
Anteeksi, mutta koska tämä kaikki tapahtui? Kuka pölli mun vaippahousuisen nappisilmän ja toi tilalle tollasen puoliaikuisen? Ja tarkottaako tämä sitä, että mun pitäis pikkuhiljaa olla ihan kokoaikuinen…?
-Päivi
Seuraa meininkejä myös nakkimutsin Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.
Meillä on tapahtanut sama! Mutta ilman tota huoneen siistinä pysymistä. Mutta hän on itse ostanut sinne tavaroita. Ja naulakot. Omilla rahoillaan. Ja välillä koko kämppä tuoksuu Bodyshopin mangolle. Ihan kuin omassa nuoruudessani noin pari vuotta sitten. Äitinä olen kriisissä. Koska ja miten pitää puhua seksistä ja alkoholista ja seurustelusta ja huumeista. Koska vastahan se oli taapero. Mun söpö lettipää. Pikkutyllerö.
Ihana! Bodyshopin mango, kuinka legendaarinen! Mulla oli persikka ja vanilja, ne oli niinku mun signatuurituoksut. 😀
Mutta nää ehkäisyasiat ja muut ahdistaa kyllä ihan hulluna… Ei vielä, eihän?! Ja sit taas toisaalta pakkohan kohta on, ettei vaan käy mitään kamalaa ja harkitsematonta. Yh. Ei ole äidin osa aina helpoin mahdollinen. Tsemppii taas meille! 😀
Tuota päivää odotellessa 🙂
Kauanko mun pitää vielä odottaa? Neiti täyttää tammikuussa 10v…
No meillä tää on alkanu just niinku nyt tänä syksynä oikeestaan. Ja voi mennä ohi yhtä nopeasti, kuin tulikin. 😀
Apua! Minkä ikäinen? Kohta meillekin käy noin. Enteitä on jo…Tuo huone kuulostaa kyllä hyvältä 😉 Tosin onhan se vähän luonnekysymyskin…
Esikoinen, poika, onkin melkein aikuinen. Aika mukavia hetkiä kyllä hänenkin kanssaan.
Se on oikeesti kyllä jännä, miten ristiriitaista noiden kasvaminen on. Haikeaa, kun eivät ole enää pieniä ja toisaalta niin suuri onni, kun kasvavat ja niiden kanssa tulee ihan omat ja erilaiset jutut. <3
Ja niin, tämä meidän neitokainen täyttää keväällä 13. Hui, ihan menee kylmikset tota kirjoittaessakin! 😀
Okei, perästä siis tullaan. Keväällä 12 🙂
Niin tuttua, niin tuttua! Vaan meidän neiti ei vielä ole tajunnut, että siistissä huoneessa olis mukavampaa ?
Ei se mitään, ku ei meillä oo vielä mieskään tajunnu. 😀 😀
Mä en ehkä kestä, kun mun tytölle i joskus käy noin!
Ihihihi, se on samaan aikaan kamalaa ja mahtavaa! 😀
Näiden vaippahousujen kanssa tuota on vielä mahdotonta kuvitella! Mutta inasen kateelliseksi tulin tyttölapsesta 😉
Nooooh, en usko että on aihetta kateuteen. Onhan noilla omat hetkensä… 😉
Ei mun mielestä kenenkään tarvii olla koskaan “kokoaikuinen”, koska sitte helposti loppuu huumorintaju ja se tietynlainen hulluttelu. Tulee niinkun tylsäksi. Ja sehän ei teinin kanssa eläessä oikein täsmää 😀
Muistan ikuisesti sen, kun isäpuoli oli ihan pihalla kaikista mun pikkusiskon oikuista. Sen silmistä näki, että se ei nyt ymmärrä yhtään mitä tapahtuu 😀 Nyt se on varmaan jo ihan onnellinen, että se pahin teiniaika on ohi, mut nyt edessä onkin se, että on myönnettävä tenavien olevan aikuisia!
Toi on muuten totta! Mä en varmasti tuu koskaan tämän aikuisemmaksi, tai oikeestaan toivottavasti en. Eihän noiden pöllöjen kanssa selviä ilman huumoria, kun ei meinaa selvitä silläkään! 😀 😀
Ihanaa ❤ Ainoa tyttäremme, esikoinen, täytti isänpäivänä 18. Hän on minulle todella rakas. Tietenkin myös 3 veljeään ovat. Mutta tyttären kanssa meillä on jotain erityistä. Ja nyt kun hänkin alkaa olla virallisesti ‘iso’, niin oleminen hänen kanssaan on ihan uudella levelillä. Niin hienoa seurata tuota naiseksi kasvamista.
Joo, siis on ihan erilaista olla isomman lapsen äiti. Ja on ihan huippua jutella yhdessä tyttöjen juttuja. Kallisarvoisia hetkiä. <3
Niin, joskus meilläkin on “tuo vaihe”. Tällä hetkellä kohta 10 v. poika alkaa saada (esi)teinimäisiä piirteitä. Tytöt laittelee watsappeja ja iltaisin haistellaan kainaloita että olisko jo dödön tarvetta. 😉 Huomaan, että hän puhuu joistain tietyistä asioista mieluummin mulle, äidilleen. Olen siitä salaa iloinen. Jänniä keskusteluja on syntynyt kun poika utelee että onko mulla ollut poikaystäviä ennen isäänsä jne. Omaa ulkonäköä tutkitaan kriittisesti peilistä. On kuulemma liian pieni nenä..(?!) On kuitenkin maailman komein 9 v., joskin saatan olla hieman puolueellinenn.
En tiedä saako näin sanoa mutta maailmankaikkeudelle kiitos, että saan kokea ” tuon vaiheen” myös tyttären äitinä. On niin paljon juttuja missä haluan toimia toisin, kuin oma äitini aikoinaan.
Kyllä sä pärjäät Päivi. <3
Saa sanoa! Ja varmaan jokaisella on ne omat juttunsa, jotka haluaa tehdä eri tavoin, kuin omat vanhemmat aikoinaan.
Pärjätäänhän me. Ku on pakko! 😀